lokakuu 2017

4 X KALANRUOTOPARKETTI

Kalanruotoparketti on lattiamateriaalina ajaton, mutta samalla näyttävä – parketin ryhdikäs kuvio pistää tilan kuin tilan totisesti ruotuun! Ilmeikkyytensä vuoksi se onkin yksi suosikeistamme. Tänään haluamme esitellä teille neljä mieletöntä kotia, joiden lattiaa kalanruotokuvio koristaa.

1950-luvun lopulla rakennetun talon ylimmän kerroksen kotiin astuessa tulijan ottaa vastaan heti kaunis kalanruotoparketti ja ikkunoista avautuvat näkymät yli puiden latvojen. Tätä asuntoa on remontoitu vuosien mittaan rakkaudella. Viimeisimpänä upean muodonmuutoksen on kokenut avara keittiö. Vaikka muutoksia on tapahtunut, jotain aitoa ja alkuperäistäkin on säilytetty – kalanruotoparkettia löytyy olohuoneen lisäksi kodin päämaakuuhuoneesta.

Tästä Lauttasaaressa sijaitsevasta 60-luvun komistuksesta ei todella charmia puutu!  Ajan henkeen suunniteltu myyntikalustus tuo esiin asunnon parhaat puolet: suuret ikkunat, kaunis avotakka ja tietysti kapeakuvioinen kalanruotoparketti saivat meidät kerta heitolla rakastumaan tähän kotiin.

Arkkitehti Polo Sarpanevan suunnittelema huvila Kauniaisissa on todellakin aivan omaa luokkaansa.  Se on upea yhdistelmä modernia ja klassista tyyliä – tässä vuonna 2014 valmistuneessa kodissa nykypäivän tasokkaan älytalon luomat ominaisuudet yhdistyvät klassisen huvilakodin kodikkuuteen. Kodin tilavaan olohuoneeseen juuri oikeanlaista näyttävyyttä tuo poikkeuksellisen leveä tammiparketti – ja kalanruotokuviolla tottakai!

Neljännellä linjalla sijaitseva kaupunkikoti (vuosimallia 1928) on juuri pintaremontoitu laadukkailla materiaaleilla ja ennen kaikkea tyylillä – vai mitä sanotte kun lattiaksikin on valittu huippukaunis vaalea kalanruotoparketti? Vaalea lattia myös korostaa asunnon avaruutta huonekorkeuden ja suurien ikkunoiden ohella.

Onko ajaton kalanruotoparketti sinunkin suosikkisi? Ja tutustuthan näihin kauniisiin koteihin paremmin kohdesivuilla <3

SUOMALAISEN LUONNON KAUNEUS

Viikonlopun päätteeksi on hyvä vielä hetkeksi rauhoittua ja kerätä voimia tulevan viikon haasteisiin. Seesteisyyden ja mielenrauhan todellinen tyyssija on tämä korkealle kalliolle rakennettu porvoolaishuvila, jonka ikkunoista ja suurelta terassilta aukeaa ainutlaatuinen näkymä merelle läpi ulkosaariston – suomalaisen luonnon kauneus, jos mikä vetää hiljaiseksi osuen suoraan sydämeen.

Vuonna 2013 rakennetun Honkarakenteen huvilan terassin laudat ovat jo kauniisti harmaantuneet muutamassa vuodessa ja upeat puiset portaat johtavat terassilta aina alas merenrantaan asti. Taloon sisään astuessa tulee välittömästi lämmin ja tervetullut olo – leveät vaakahirret ja viistokatto tekevät suuresta tuvasta äärimmäisen kutsuvan. Tilan keskellä oleva takka tuo tupaan lämpöä entisestään. Mikään ei kuitenkaan voi varastaa huomiota ikkunoista avautuvalta häkellyttävän kauniilta maisemalta. Liukuovet niin tuvassa kuin makuuhuoneen puolella mahdollistavat esteettömän yhteyden ympäröivään luontoon.

Luonnonläheisyys näkyy myös sisustuksessa – esimerkiksi ruokailutilaan on valittu kaunis puinen ruokailupöytä, tuolien päälle lämmittävät taljat ja kokonaisuuden kruunuksi suomalaisesta koivusta taivutettu, lempeästi valaiseva Secton Octo-valaisin. Valkoiset kiintokalusteet niin keittiössä kuin märkätiloissa raikastavat kokonaisuutta, mutta ovat samalla sopivan eleettömiä ja yksinkertaisia. Kylpyhuoneen tummanharmaat lattialaatat ja tumma työtaso keittiössä vetävät viimeisen siveltimen vedot tähän mestariteokseen.

Näissä muutaman viikon takaisissa kuvissa ruska leiskuu vielä täydellä liekillä. Mutta miettikääpä vain miltä täällä näyttääkään kuulana kesäyönä tai keskitalven pakkasaamuna! Vuodenkiertokulkua olisi totisesti lumoavaa seurata tämän kodin ikkunoista… haaveilua voi jatkaa täällä.

Ajattomat materiaalit

Kodin tunnelman luo lukuinen asia. Valo, huonekalut, sommittelu ja värit. Ajattomat materiaalit kuitenkin luovat pohjan, jonka päälle pystyy luomaan tunnelmaa fiiliksen, tai eri vuodenaikojen mukaan. Materiaalejen tulee olla kestäviä, mutta eipä siitä haittaa ole jos ne tuovat iloa silmälle jokaiseen päivään. Tässä jutussamme nostamme esiin kauniita materiaaleja, joihin meidän Bo-tiimi tykästyi täysin.

Valkeat seinät, pellava, puu ja betoni ovat yhdistelmänä hurmaava. Tämän makuuhuoneen tyylin viimeistelee rouheat, huolella harkitut yksityiskohdat. Kauniin makuuhuoneen löydät Puimuritieltä.

Valkea seineisen olohuoneen juju löytyy pehmoisista tekstiileistä, yhdistettynä muodikkaaseen puuhun ja kupariin. Pieniä yksityiskohtia sekä tauluja vaihtelemalla saa tunnelman muuttumaan ilman sen suurempaa remonttia. Myös tämä kaunis olohuone sijaitsee Puimuritiellä. 

Laattalattia ei ole vain eteisen materiaali, vaan toimii oikein hyvin myös oleskelutiloissa. Tälle lattialle lämpöä tuo pehmoinen villamatto. Kaunis harmaa laattalattia löytyy kohteestamme Kiveliönkujalta.

Peilipinnat tuovat liukuovien muodossa makuutiloihin toivottua avaruutta, ja mikä parasta ne kätkevät sisälleen vaatteita ja muuta tarpeellista tavaraa. Harmoninen kokonaisuus täydentyy kauniilla verhoilla ja vuodetekstiileillä. Kuvan säilytysratkaisun näet kohteessamme Kannistonkadulla.

Lattia on pitkäaikainen hankinta, joka määrittää hyvin pitkälle kodin tunnelman ja värimaailman. Puu on kestävä, lämmin ja ajaton valinta joka huokuu tyylikkyyttä vuosienkin jälkeen. Kalusteiden värimaailma, sekä torkkupeitteet ja pehmoiset tyynyt luovat kauniin kokonaisuuden lattian sävyn kanssa.  Tätä kokonaisuutta pääset ihailemaan kohteessamme Tampellan Esplanadilla.

Ainutlaatuinen rivarinpääty kolmessa tasossa

Jälleen kerran saimme yllättyä. Kolmeen kerrokseen polveutuvan rivarin päädyn eteiskäytävä johdatti muutamaa askelmaa korkeammalla sijaitsevaan avokeittiölliseen olohuoneeseen. Jestas! Tätä tilan ja valon määrää! Päätysijaintinsa ansiosta ikkunat avautuvat kahteen suuntaan.   Olohuoneen nurkassa komeilee katseenvangitsija valkopintainen avotakka. Kolmanteen kerrokseen nouseva katto integroituineen valoineen nostaa asunnon arkkitehtuurista linjaa pimeämpänäkin vuodenaikana ja takapihan korkea aika suojaa puolestaan kesäkuukausista nauttijoita.

Talon kolmesta makuuhuoneesta kahden saa yhdistettyä tarpeen vaatiessa yhdeksi suureksi tilaksi. Alkuperäinen haitariovi toimii helpottavana elementtinä esimerkiksi lapsiperheessä, kun leikit, lelut ja nukkumaanmenot saa rajattua tilanteen mukaan yhteisiksi hetkiksi. Komeroiden lisäksi lisää säilytystilaa antaa käytävän päässä sijaitseva valtava vaatehuone.

Käytävän musta metalliportaikko puisin kehyksin ja kaitein on yksi monista yksityiskohdista, jotka henkivät tuulahduksia asunnon rakennusvuosista. Talossa on onnistuttu säilyttämään sen todellinen henki, vaikka pintoja onkin päivitetty nykypäivän mukaisiksi.

Eli kaikki fiiliksen täyteisten, remontoitujen asuntojen etsijät, olisiko tässä potentiaalia juuri sinun tarpeisiin?

Sydämiä sulattava kestosuosikki

Sodan jälkeen Turussa alkoi jälleen rakennus, johon lukeutuivat myös ruotsalaistalot. Nykypäivänä nämä talot ovat todella arvossaan keskeisen sijaintinsa ja näppärien neliöidensä ansioista. Eriväristen, puuverhoiltujen puutalojen puutarhat tarjoavat juuri sopivassa määrin tilaa toteuttaa itseään ja viherpeukalon unelmiaan. Talot ihastuttavat ja hurmaavat ihmisiä puolelleen yksinkertaisella sympaattisuudellaan ja maanläheisyydellään. Eipä ihme, että ruotsalaistaloista on tullut vuosikymmenien saatossa eräänlainen kestohitti.

Tätä taloa on remontoitu vuosien saatossa runsaalla kädellä ja nykypäivän toiveet ja mukavuus edellä. Alaslaskettuun kattoon upotettu valaistus toimii yleisvalona vaaleille pinnoille. Huoneita kiertävä vaaleaksi käsitelty mäntylankku tuntuu jalan alla lämpimältä, ja valkoiset seinäpinnat mahdollistavat juuri asukkaidensa näköisen sisustuksen.

Sisääntulokerroksen makuuhuoneen lisäksi kellarikerroksesta löytyy tilava takkahuone, joka toimii erinomaisesti myös toisena makuuhuoneena. Kulmauksen takaa löytyy tilaa työskentelynurkkaukselle tai vaikka avovaatehuoneelle!

Vaikka asuntoa on päivitetty paljon, materiaalivalinnat ja pienet yksityiskohdat muistuttavat edelleen olevasi vanhassa talossa. Alakerran wc:n tiiliseinä ja kellarikerroksen paneloidut seinät ovat juuri näitä pieniä valintoja, jotka tekevät talosta sen mitä se on, kaikessa luonteessaan.

Uskomme, että tiimimme lisäksi tämä talo tulee lämmittämään useita sydämiä. Talo, joka täyttää monta unelmaa ja vaatimusta pitämättä siitä lainkaan numeroa. Sellaisen hiljaisen onnen löytäminen taitaa olla useimman meidän toivelistoilla.

SOPIVASTI BOHEEMI

Museokadulla sijaitsevasta pienen perheen kaksiosta ei väriä puutu! Koti on täynnä kekseliäitä ratkaisuja ja ihastuttavia yksityiskohtia. Kirjat, viherkasvit ja taide värittävät huoneita ja luovat kotoisan tunnelman. Ihana lisä ovat vintagekalusteet ja 50-lukulaiset yksityiskohdat. Valkeat puulattiat ja pinnat antavat kuitenkin tilan hengittää, ja tuovat avaruuden tuntua.

Perheen yhteisessä makuuhuoneessa tila on otettu haltuun oivaltavalla tavalla: lapselle on rakennettu makuuhuoneen nurkkaan parvimainen oma tila, johon pääsee rappusia pitkin. Loistava idea, jos huonekorkeus sen sallii! Kirjat ja värikkäät lelukorit on nostettu rohkeasti seinälle. Soppeen mahtuu myös oma pieni piirustuspöytä. Makuuhuone on muutenkin oikea monitoimitila: myös työpiste on saatu mahtumaan parven alapuolelle. Vaikka toimintoja on paljon, tunnelma makuuhuoneessa on kuitenkin seesteinen.

Keittiö on remontoitu sopimaan muun asunnon tyyliin. Valkoiset, selkeälinjaiset kaapistot ovat ajaton valinta, ja seinien tiililadonta mustalla saumauksella tuo siihen sopivasti särmää. Täälläkin on jätetty tilaa avoimelle säilytysratkaisulle: kipot, kupit ja purkit saavat olla näyttävästi esillä avohyllyllä. Sisustuksen ilmettä voi muuttaa näppärästi vaihtamalla esineiden paikkaa.

Olohuoneen väriläiskä on kirjahylly, josta katse alkaa heti etsiä sopivaa lukemista. Tälle sohvalle voisi mieluusti käpertyä kirja kädessä! Olohuoneeseen on tuotu myös iso ruokapöytä, joka kokoaa ympärilleen vanhat Artekit ja Domukset. Vaikka asunnossa on neliöitä kompaktit 54,9, täällä mahtuu ruokailemaan ja viettämään iltaa ihan mukavan kokoinen porukka.

Kylpyhuone noudattelee pintojen osalta asunnon muuta linjaa: raikasta valkoista lattiasta kattoon. Lattiassa on tyylikäs kuusikulmiolaatta. Hanoihin, suihkuun ja muihinkin yksityiskohtiin on panostettu. Iso peili tuo tilan tuntua muutoin pieneen tilaan. Ihan supertyylikäs kylppäri, niin kuin koko asuntokin! Käy katsomassa lisää täältä.

50-luvun unelma

Valoisa, läpitalon ylimmän kerroksen kolmio hehkuu aitoa 50-luvun tunnelmaa ikkuna syvänteineen, pariovineen sekä komeroineen. Koti on kuitenkin kokenut juuri remontin lattiasta kattoon, jonka yhteydessä vanhan rinnalle on tuotu uutta. Nyt tässä kodissa elää sulassa sovussa uusi ja vanha.

Valo vaeltaa kauniisti kodin vaaleilla pinnoilla ja puisilla lattioilla luoden tunnelmallisen ja pehmeän valon. Hauskan ja käytännöllisen pohjan ansiosta pohjaratkaisun ympäri pystyy kävelemään ja ihastella matkalla kauniita näkymiä huoneesta toiseen. Ihastelua riittääkin, sillä tällä kodilla on tarjota ihania yksityiskohtia silmille ahmittavaksi ihan joka suunnalla! Näistä mainittakoon päällimmäisenä mitä sympaattisimmat vanhat komerot, syvät ikkunalaudat, kauniit lattiat sekä kuvankaunis mikrosementtipinnoite kylpyhuoneessa. WAU!

Tilava olohuone tarjoaa kunnon puitteet seurustelulle isonkin seurueen saapuessa vierailulle. Klassinen 50-luvun iso ikkuna olohuoneessa tuo valoisuutta tilaan ja luonnollisesti se ajan henkeen kuuluva ihana ikkunasyvänne on piste i:n päälle! Olohuoneen jatkeena toimii sympaattinen parveke Rauhankadun suuntaan, josta saa ihastella puistomaista näkymää vaihtuvina vuodenaikoina. Nytkin pihan edustalla vallitsee kaunis ruska.

Erityismaininta on annettava vielä kodin sisustukselle. Tässä kodissa stailaajamme seisoivat tumput suorina ja ahmivat itseensä inspiraatiota toisten kädenjäljistä.

Astu peremmälle uuteen kotiisi täällä.

Välittäjän arkipäivä | Kaarina Nikkanen

Tänään halusimme tarjota harvinaista herkkua blogimme seuraajille. Pääsemme sukeltamaan päiväksi Kaarinan matkaan ja saamme hyvän käsityksen mitä välittäjän arkipäivä pitää sisällään. Eipä vetkutella sen enempää, vaan uppoudutaan Kaarinan maanantaiseen päivään:

 

Siristän silmiäni, yritän puolipimeässä tiirailla seinän isoa kelloa…..viisi yli kuusi se. Venyttelen vähän vielä kun herätyskin on vasta seitsemältä.

En kuitenkaan saa enää unta, vaikka onkin vähän uupunut olo vain muutaman tunnin unien vuoksi. Syynä myöhäinen paluulento Varsovasta, jossa vietin kumppanini kanssa virkistävän ja pidennetyn viikonlopun, silloin tällöin kun täytyy saada irtiottoa arjesta. Ajatuksiin putkahtavat tulevan päivän hoidettavat työt, nousen ja samalla poistan kännykän herätyksen ja pujahdan keittiöön. Aamiainen alkaa kahvinkeitolla, lasi tuoremehua ja valmistan munakkaan yrteillä höystettynä, jonka toisen puolen sujautan kumppanini lautaselle. Nopea suihku, pukeutuminen ja normi meikkaus.

Päiväkirja esille, on maanantai lokakuun 16. 2017 ja silmäilen päivän ohjelmaani ja huomaan, että päivästä tulee tavanomaista pidempi. Ilman päiväkirjaani en tulisi toimeen, on niin paljon muistettavaa, että ne on pakko kirjata ylös, kaksi yhtä tärkeää ovat puhelin ja kannettava tietokone ja ai niin, auto, näitä ilman ei työstä tulisi mitään. Hoidan ensin muutamat asiakaspuhelut ja sitten kerään kotitoimistostani tänään tarvittavat kansiot ja muut paperit ja suunnistan Bo LKV:n toimistollemme. Huikkaan Hyvät Huomenet ja vaihdan muutamat kuulumiset kollegoiden kanssa ja siirryn työpöytäni ääreen. Iloitsen ikkunani Aurajoki –näkymästä, joenrannan toinen puoli hehkuttaa auringonpaisteessa kullankeltaisten lehtipuiden syysloistokasta väriä.

Tänään on kahdet arviokäynnit ja etsin niihin tarvittavat materiaalit liitettäväksi asiakaskansioon ja tarkistan kohteisiin menevän ajoaikataulun, haluan olla mieluiten vähän etuajassa, inhoan myöhästymistä, vaikkakin joskus sitä voi tapahtua, kun on monta asiakastapaamista peräkkäin
ja aikataulut saattavat venähtää. Kahdet tapaamiskansiot ovat nyt valmiina ja sitten siirryn tekemään tulevan kaupan kauppakirjaa. Tarkistan kaupan kaikkien osapuolten
yhteystiedot ym. ja teen isännöitsijälle varmistuksen velkaosuuden päivityksestä ym.
Ja hupsista, kello rientää ja lähden tapaamaan ison omakotitalon asiakasta. Soitan ovikelloa ja vastassa on charmantti herrasmies. Hän esittelee talon arkkitehtuuria, joka saa minutkin hurmioitumaan yli viiteen metriin nousevasta sisätilan korkeudesta. Talo ei kuitenkaan ole enää aivan uusi ja kyselenkin teknisistä asioista ja rakenteista aika paljon, keskustelemme myös kohteeseen soveltuvista markkinointitoimenpiteistä ja asiakaskunnasta. Jätän hänelle esitteemme ja laskelmat hintapyyntöarviosta ym. ja hän saattaa minut vielä ulko-ovelle.
Huomaan, että aikaa kului yli puolitoistatuntia, no oli iso talokin.

Palaan takaisin toimistolle viereisen kaupan salaattitiskin kautta ja aterioinnin jälkeen pitääkin jo lähteä seuraavaan tapaamiseen, kohde on keskellä kaupunkia ja ruuhka-aika, löydänkö parkkipaikkaa, kyllä ja sitten Easypark päälle, tähän kohteeseen riittää varmasti tunti.
Asiakkaiden kanssa käydään samat asiat, kuin aiemmassakin tapaamisessa, tosin osakehuoneiston viralliset dokumentit kertovat kohteen ja taloyhtiön perusasiat ja kyselen asuntoon liittyviä seikkoja tehdyistä remonteista ja tarkastelen asunnon kuntoa. Ojennan kansiomme ja herttainen pariskunta lupaa miettiä päätöstään myyntiin laitosta vielä keskenään.

Palaan takaisin toimistolle kellon ollessa 17.15 ja viimeistelen kauppakirjan luonnoksen, kerään kauppakirjaan tarvittavat liitteet ja liitän kaiken tarkistusta varten vielä. Silmäilen huomisen päivän työtehtäviä ja teen aikataulun varmistuksia tulleisiin esittelypyyntöihin.
Kerään taas mukaani ne kansiot ja paperit, joita huomenna tarvitsen ja totean, että olen tänään viimeinen kotiin lähtijä kellon ollessa jo 19.15. Kotiin päästyäni vaihdan työvaatteet kollege -housuihin ja huppariin ja aaaah, nautiskelen sushi –ateriasta.

Ajattelen työtäni ja asiakkaitani vapaa-ajallanikin, sillä tämä työ on todellakin elämäntapa. Vaikka välillä on hyvin haasteellisiakin tapaamisia, niin se onkin tämän työn sokeri ja suola, jokainen päivä on erilainen. Ihanaa olla välittämässä asiakkaiden unelmia!

Kirjoituksen kuvat ovat Kaarinan välittämästä Kiinamyllynkadun asunnosta. Kurkkaa peremmälle tästä.
Näkemisiin taas, Kaarina

Tampereen monipuolinen arkkitehtuuri

Tampereen monipuolinen arkkitehtuuri takaa aina stailaajille erilaisen työpäivän: mikään kohde ei ole koskaan samanlainen. Listasimme tähän postaukseen muutaman arkkitehtuurisen tyylisuuntauksen, jotka ovat meidän ehdottomia lemppareita!

 

Sykähdyttävä Jugend

 

Keskustan alueelta löytyy kaupungin hulppeimmat Jugend-rakennukset, jotka ovat rakennettu koristamaan katukuvaa 1900-luvun tienoilla. Tyylisuuntauksen julkisivulle ominaisia piirteitä ovat aaltoileva ja koristeellinen muotokieli ja sisältä asunnoista löytyy ihastuttavia yksityiskohtia, kuten kattoikkinat ja kaarevat katot.

Teollisuusrakennukset ja loftit

1820-luvulla Tampereesta alkoi kehittymään Suomen ensimmäinen teollisuuskaupunki ja punatiilirakennukset ja korkeat savupiiput ovat edelleen tämän kaupungin tunnusmerkkejä. Vanhoista teollisuusrakennuksista vapautuukin aina silloin tällöin myyntiin upeita loft-asuntoja, joiden suuret ikkunat ja huikeat huonekorkeudet ihastuttavat, niin välittäjien, meidän stailaajien, sekä uusien asukkaiden mieltä.

Näitä kauniita, vanhoja tehdasrakennuksia pääsee ihailemaan parhaiten esimerkiksi Lapinniemessä, jossa vanha puuvillatehdas on kunnostettu asuinhuoneistoiksi ja kylpyläksi. Myös jatkuvasti uudistuva Tampella kunnioittaa uusilla rakennuksillaan hienosti vanhaa tehdasmiljöötä.

 

Retrot kaupunkikodit

Selkeät linjat, Sympaattiset asunnot ja syvennetyt ikkunat. Nämä asiat tulevat ensimmäisenä mieleen kun miettii 50-60-luvun koteja. Muun muassa Kalevasta ja Tammelasta löytyy paljon vaihteoehtoja jos etsii itselleen täydellistä midmod-kotia!

 

 

Rintamamiestalojen suorat rivit

Vanhoissa puutaloissa on aivan ihastuttava tunnelma. Pelkästään jo näillä kaduilla kävellessä huomaa, kuinka jokainen talo huokuu täyttä elämää; jostain korviin kantautuu lasten iloisia leikkejä ja ilmassa tuoksuu puusaunan lämpö.
Näiden kotien sisältä löytyy narisevia lankkulattioita, vanhoja puu-uuneja, sekä monessa talossa pääsee näkemään kuinka kekseliäästi näitä koteja on remontoitu.

Suosittuja puutaloalueita ovat esimerkiksi Viinikka, Pispala, sekä Tahmela.

 

Mikä tyylinen arkkitehtuuri sinua miellyttää eniten? Käy katsomassa kaikki kohteemme täältä ja löydä oma suosikkisi monien kotien joukosta!

POHJARATKAISUN PÄIVITYS

Kodin pohjaratkaisu vaikuttaa merkittävästi arjen toimivuuteen. Toisaalta on tärkeää, että pohja olisi mahdollisuuksien mukaan muuteltavissa elämämuutosten mukaan. Tämä Kirkkonummella sijaitseva kaksio oli alunperin kolmio, mutta remontin myötä yhdestä makuuhuoneesta luovuttiin. Tilalle saatiin avara ja tilava koti, jossa pääosassa ovat yhteiset tilat. Samalla  keittiö, kylpyhuone ja kaikki pinnat uusittiin laadusta tai tyylistä  tinkimättä.

Kodin sydän on ehdottomasti suuri keittiö. Puustellin keittiö graniittitasoineen ja laadukkaine kodinkoneineen vastaa varmasti vaativammankin kokin vaatimustasoon. Remontin myötä keittiön yhteyteen saatiin tilaa suurelle ruokapöydälle, jonka ääreen kutsua ystävät ja perhe nauttimaan keittiössä loihdituista herkuista.  Yhteinen tila jatkuu luontevasti olohuoneen puolelle, jonka jatkona on vielä lasitettu parveke. Kauniit tuplalasiovet makuuhuoneen ja olohuoneen välissä korostavat kodin avaruutta, mutta samalla erottavat tilat kahdeksi eri huoneeksi.

Yhtenäistä ilmettä koko asuntoon tuovat elegantisti toistuvat harmaan sävyt niin huonekaluissa, tekstiileissä kuin tapeteissa. Suurikokoinen tumma kivilaatta on näyttävä valinta sekä kylpyhuoneen  että olohuoneen seinämateriaaliksi. Kylpyhuoneen neliöt on nekin käytetty tehokkaasti – erityisesti koko seinän levyinen allastaso tuo tarpeellista säilytys- ja laskutilaa.

Kokonaisuudesta herää fiilis, että jokainen kodin neliö on nyt otettu hyötykäyttöön! Ja mikäli toiselle makuuhuoneelle tulisi jossain vaiheessa tarve, huone on helppo palauttaa takaisin vanhalle paikalleen. Tutustuthan siis tarkemmin tähän avaraan kotiin täällä.