5 syytä, miksi valita kiinteistönvälittäjä myymään asuntosi

Asunnon myyminen ja uuden kodin löytäminen ovat monelle elämän suurimpia tapahtumia. Ne voivat kuitenkin viedä aikaa ja erityisesti asunnon myyminen vaatii erityisosaamista. Moni saattaa saada asuntonsa kaupaksi itsekin, mutta me uskomme, että välittäjän avulla saat asuntosi myytyä nopeammin sekä parempaan hintaan. Samalla voit elää itse myyntivaiheen huolettomammin ilman turhaa stressiä.

Lue alta viisi syytä, miksi välittäjän ammattitaitoa kannattaa erityisesti hyödyntää kun olet myymässä asuntoasi.

1. Myytävän asunnon tiedot esitetään varmuudella kattavasti ja juridisesti oikein

Jo ennen myynti-ilmoituksen julkaisemista välittäjä tiimeineen tekee huolellisen pohjatyön, jotta tiedetään, mitä tarkalleen ollaan myymässä. Välittäjä osaa selvittää myyjältä ja isännöitsijältä kaikki juridisesti tarvittavat seikat taloyhtiöstä ja myytävästä huoneistosta ja huolehtii siitä, että ostaja saa kaiken hänelle kuuluvan tiedon. 

Avainasemassa on kerätyn tiedon oikein tulkitseminen ja esittäminen myyntitiedoissa. Välittäjä ymmärtää taloyhtiön asiakirjoja, kuten toimintakertomuksia ja tilinpäätöstietoja ja osaa kommunikoida niiden sisällön selkeästi ostajalle. Kokeneena asiantuntijana hän osaa myös kysyä ja tarkistaa myyjältä ja isännöitsijältä asioita, jotka voisivat muuten jäädä kertomatta. Kiinteistöjä myytäessä välittäjä selvittää laajasti kiinteistön maa-alueen, rakennuksen ja asuinalueen ominaisuuksia.

Kiinteistönvälittäjä tekee varsinaisen selvitystyön, mutta myyjällä on tärkeä rooli ja vastuu tiedon antamisessa esimerkiksi huoneiston kuntoon ja asumiseen liittyen.  Välittäjän ja myyjän saumaton yhteistyö ja keskustelu koko myyntiprosessin aikana takaavat parhaan myyntituloksen. 

Tutustu välittäjiin

2. Hinta-arvio osuu kohdilleen

Välittäjä on yleensä myyjää kokeneempi asunnon hinnan määrittämisessä. Hän tuntee markkinatilanteen, kauppahintatilastot sekä asuinalueen ja asunnon myyntivaltit. Välittäjän tavoite on aina saada asunnosta myyjälle paras mahdollinen markkinahinta myyjän toivomassa aikataulussa. Hänen ammattitaitonsa on paitsi juridista ja myynnillistä, myös sosiaalista.

Myytävä asunto on useimmiten omistajalle rakas koti. Tämä voi vaikuttaa siihen, että hintaodotus tai esimerkiksi käsitys asunnon kunnosta ja arvosta saattaa olla turhan optimistinen. Taloyhtiön kuntoa, taloustilannetta tai tulevia remontteja ei välttämättä myöskään osata ottaa riittävästi huomioon, vaikka nämä seikat painavat ostajan vaakakupissa paljon. Välittäjänä haluamme ja osaamme katsoa asuntoa objektiivisesti. Tämä helpottaa hyvän ja realistisen hintapyynnön muodostamista, mikä mahdollistaa myyjälle parhaan kaupan.

Lue lisää myyntiajoista

3. Elät myyntiajan huolettomammin – välittäjä hoitaa myynnin ja markkinoinnin

Monelle välittäjän valitsemisen taustalla on halu elää myyntivaihe huolettomammin, sillä asuntoa myydessä on huolehdittava hyvin monesta asiasta samaan aikaan.  Yhteydenottoja ja esittelypyyntöjä voi tulla milloin tahansa ja tavoitettavuus on äärimmäisen tärkeää. Asunnon myynti pitää sisällään myös monia muita erilaisia osa-alueita kuten kohteen kuvaamisen, ilmoituksen tekemisen ja markkinoinnin, kysymyksiin vastaamisen, näyttöjen sopimisen, yleisesittelyjen hoitamisen, paperityöt ja itse kaupantekoon liittyvät järjestelyt. Kokonaisuudessaan ammattimainen asunnon myynnin hoitaminen vaatii paljon aikaa ja panostusta.

Kokeneella välittäjällä on kaikkeen tähän tarvittava osaaminen, ja asiakaspalvelu ja myyminen ovat hänelle intohimo. Tämä näkyy erinomaisina tuloksina ja tyytyväisinä asiakkaina, joista osa on ensin saattanut yrittää myydä asuntoaan itse ja lopulta päätyneet ottamaan meihin yhteyttä.

Markkinointi on asunnon myynnissä suuressa roolissa. Meillä Bo:lla jokainen asunto stailataan ja kuvataan ammattilaisten toimesta. Näin tuomme asunnon parhaat puolet esiin ja se erottuu muista alueen kohteista edukseen. Valitsemme asunnollesi tehokkaimmat markkinointikanavat niin digissä kuin printissä. Välittäjän omat laajat verkostot ja kanavat ovat maksimaalisessa käytössä koko myyntiprosessin ajan. Näin tavoitetaan sekä suurempi määrä asunnonetsijöitä että ihmisiä, jotka eivät välttämättä etenisi yksityisen myyjän kanssa. 

Asunnon myyntiä vauhdittavat omat palvelumme Sneak Peek®, Bo Match sekä Asuntovahti, joiden kautta kohde saa huippunäkyvyyttä heti myynnin alkumetreiltä lähtien. Kurkkaa esimerkit modernista ja visuaalisesta markkinoinnista esimerkiksi Bo:n suositusta Instagramista ja uusimmista kohteistamme. 

Katso uusimmat kohteet

4. Parhaat myyntitaktiikat ja neuvottelutaidot

Ammattilaisella on osaaminen, resurssit ja motivaatio tehdä kaikki asunnon myyntiin liittyvä isolla vaihteella. Hyvä välittäjä käyttää erilaisia myyntitaktiikoita ja osaa hyödyntää oikeaa myyntitapaa kohteen mukaan. 

Tarjousneuvotteluvaihe on myös vaativa osa myyntiprosessia. Välittäjä pitää tiukoissakin neuvotteluissa langat käsissään, huomioi tasapuolisesti kaikki osapuolet ja kommunikoi selkeästi sekä myyjän että ostajan kanssa. Välittäjä voi myös neuvoa ostajaa rahoitukseen liittyvissä asioissa ja välitysliikkeeltä saa tarvittaessa juridistakin apua. Hyvin hoidetut tarjousneuvottelut konkretisoituvat lyhyenä myyntiaikana ja parhaana hintana.

asunnon-myynti-kiinteistönvälittäjä

5. Erottuva brändi tuo markkinoilla kilpailuedun

Ostajat pitävät usein luotettavampana välittäjän antamaa tietoa kuin yksityisen myyjän myynti-ilmoitusta. Erityisesti välittäjän tekemä hinta-arvio ja asunnosta annetut tiedot koetaan luotettavina. Välittäjän auktoriteetti asiantuntijana vaikuttaakin usein siihen, että hän saa asunnosta korkeamman hinnan kuin oman asuntonsa myyjä. 

Nykypäivänä myös välitysliikkeen ja välittäjän henkilöbrändillä on merkitystä. Välitysliikkeen verkkosivut, markkinointi ja modernit työtavat kielivät laadusta ja näin vaikuttavat myynti- ja ostopäätöksen syntymiseen. Me Bo:lla panostamme vahvasti digitaalisuuteen ja asuntokauppaprosessi on suurelta osin sähköinen. Näin sekä myyjien että ostajien elämä on helpompaa. Vahva, visuaalisuuteen panostava palvelukonseptimme on myös osoittautunut menestystarinaksi. Meille on kunnia-asia, että niin ostajat kuin myyjät luottavat meihin.

Tutustu asiakasetuihin

Tiivistetysti

Asunnon myynnin lopputulokseen vaikuttavat oikea hinnoittelu, juridisten asioiden asianmukainen hoitaminen, hyvä myyntitaktiikka, oikeanlainen markkinointi, rautaiset neuvottelutaidot ja käytettävissä oleva aika. Kun olet aloittamassa uutta asumisen tarinaa, meiltä saat asiantuntevaa palvelua raikkaalla asenteella, tyylillä, luotettavuudella ja suurella sydämellä. Jos haluat apuamme asuntosi myymiseen, lue lisää palvelukonseptistamme täältä ja ota yhteyttä <3

Varaa maksuton arviokäynti

Tätä blogiartikkelia varten on hyödynnetty Bo LKV Helsingin kiinteistönvälittäjä Jenni Paajasen asiantuntijuutta.