Tiina Närkki
”Tekoäly ja virtuaalimaailma hallitsevat keskustelua, mutta niiden vastapainona fyysiset kohtaamiset, inhimillisyys ja epätäydellisyys oletettavasti nousevat uuteen arvoon.”

Sisustusarkkitehti, perustajaosakas, suunnittelutoimisto Fyra
Q: Mihin näet tilojen suunnittelun olevan menossa tulevaisuudessa?
A: Kohti vastuullisempaa ajattelua. Vastuullisen suunnittelun roolin korostuessa estetiikkaa on kyettävä lähestymään uudesta näkökulmasta: miten tila suunnitellaan mahdollisimman kestävästi ja pienipäästöisesti tinkimättä tietynlaisesta designin tasosta? Tämä on kysymys, jonka äärellä työskentelemme ja kehitymme Fyralla jatkuvasti.
Q: Mitä asioita haluaisit nostaa esille, kun puhutaan tulevaisuudesta, ajan ilmiöistä ja trendeistä?
A: Trendeistä puhuttaessa on tärkeää muistaa, että osa niistä on pitkän aikavälin kehityssuuntia ja osa nopeita, lyhytikäisiä muotivillityksiä. Esimerkiksi tekoäly on jo muuttanut työtämme ja tulee tekemään niin myös jatkossa. On tärkeää pysyä hereillä sen kehityksen suhteen.
Toinen merkittävä pitkän aikavälin trendi on vastuullisuus. Tilasuunnittelulla on suuri, toistaiseksi vielä osin hyödyntämätön potentiaali rakennusten hiilijalanjäljen pienentämisessä. Olemme matkalla kohti vähähiilisempää rakentamista, ja etsimme aktiivisesti alan uusinta tietoa. Laskemme jo valmistuneiden projektiemme hiilijalanjälkeä ja hyödynnämme saatua tietoa, jotta voimme jatkossa tehdä entistä kestävämpiä suunnitteluratkaisuja.
Projekteissamme tutkimme aina ensin, mitä voidaan säilyttää, jotta purkamista voidaan minimoida. Pyrimme myös vähentämään uusien materiaalien käyttöä. Tämä on vaatinut suunnittelijoilta uudenlaista ajattelutapaa ja myös uuden estetiikan hyväksymistä.
Q: Minkä uskot olevan pinnalla vuonna 2026?
A: Uskon, että samankaltaiset trendit, jotka ovat olleet esillä jo viime vuosina, pysyvät pinnalla myös tulevina vuosina. Vastuullisuus, aitous ja hyvinvointi korostuvat entisestään paitsi suunnittelussa myös laajemmin arjessa. Vietämme suuren osan elämästämme sisätiloissa, joten tiloilla on merkitystä. Hyvinvointiin panostetaan yhä enemmän, ja tilasuunnittelussa siihen voidaan vaikuttaa esimerkiksi turvallisten ja terveellisten materiaalien, hyvän valaistuksen sekä erilaisten tarpeiden huomioimisen kautta.
Q: Voivatko trendit ohjata meitä liikaa?
A: Kyllä, jos nopeasti muuttuvien trendien annetaan ohjata suunnittelua liikaa. Tällöin vastuullisten suunnitteluperiaatteiden noudattaminen voi vaikeutua, ja tilojen elinkaari jää lyhyeksi, jos ratkaisut perustuvat vain hetken ilmiöihin.
Q: Millaisten asioiden toivot nousevan pinnalle lähitulevaisuuden sisustustrendeissä, asumisessa ja tulevaisuuden tiloissa?
A: Toivoisin vastuullisuuden korostuvan entistä enemmän myös asumisessa ja kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Työympäristösuunnittelussa vastuullisuusarvot ovat jo vahvasti esillä, mutta yksittäiselle kuluttajalle vastuulliset valinnat voivat tuntua raskailta ja vaikeilta. Tulevaisuudessa toivoisin lisää helposti käytettäviä työkaluja kuluttajien päätöksenteon tueksi.
Q: Vaikuttavatko sisustus- ja muotitrendit sekä ajan ilmiöt työhönne?
A: Koska teemme pääosin B2B-projekteja, työtämme ohjaavat trendejä enemmän yritysten arvot, toiveet, aikataulut ja käytettävissä oleva budjetti. Trendit ja ajan ilmiöt ovat silti jatkuvasti läsnä taustalla ja voivat sitä kautta heijastua myös projekteihimme.
Q: Miten seuraatte trendejä ja inspiroidutte niistä?
A: Olemalla laajasti kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta. Vaikutteita kertyy kaikkialta, sekä tiedostaen että tiedostamatta. Usein on helpointa innostua laajoista kehityssuunnista, kuten kestävästä kehityksestä.
Q: Miten määrittelet teidän toimistonne tyylin?
A: Tyyli on tekijöidensä summa. Fyralla työskentelee noin 20 suunnittelijaa, joista jokainen tuo tekemiseen oman näkemyksensä. Pyrimme kuitenkin aina ensisijaisesti suunnittelemaan asiakkaan näköisiä tiloja ja asiakkaan tarpeita palvelevia ratkaisuja.
Kaikilla toimistoilla on silti oma kädenjälkensä, joka jollain tasolla näkyy lopputuloksessa. Meille tärkeitä arvoja ovat ajattomuus, kestävyys ja vastuullisuus, jotka voivat näkyä esimerkiksi aitojen, kestävien ja kauniisti patinoituvien materiaalien käytössä.
Olemme tehneet Fyralla jo usean vuoden ajan määrätietoista työtä vastuullisen suunnittelun edistämiseksi ja suunnittelua tukevien työkalujen kehittämiseksi. Laskemme projektiemme hiilijalanjälkeä ja hyödynnämme saatua tietoa kehittääksemme jatkuvasti toimintamallejamme ja suunnitteluperiaatteitamme. Tietoa on saatavilla, mutta sitä täytyy osata etsiä ja myös vaatia. Pyrimme osaltamme luomaan painetta myös materiaali- ja kalustetoimittajille, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Vastuullisuus onkin yhä paremmin huomioitu monissa materiaaleissa.
Q: Tärkeimmät arvosi?
A: Luonto, tasapaino ja kohtuullisuus kaikessa.