Bo:n joululahja – sisustus erityislastenkodin olohuoneeseen

Yleinen | 17.12.2018

Meille kodit ja niiden asukkaiden tarpeet ovat sydämen asia, joiden eteen teemme töitä päivittäin. Tästä syystä tuntui erityisen hyvältä, että pääsimme antamaan kaiken osaamisemme ja toteuttamaan pääkaupunkiseudulla uusiin tiloihin muuttaneen Pelastakaa Lapset ry:n erityislastenkodin olohuoneen sisustuksen.

”Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin”, lauletaan vanhassa suomalaisessa joululaulussa. Koti on maailman tärkein paikka, jonka merkitys korostuu juhlapyhinä. Ja joulu jos mikä on etenkin lasten juhla. Meillä on yrityksenä takana poikkeuksellisen upea vuosi, johon sisältyy monta syytä kiitollisuuteen. Tämän takia koemme erityisen tärkeäksi ilahduttaa myös muita ympärillämme, olipa kyseessä tuttu tai tuntematon.

”Hyväntekeväisyys on Bo LKV:lle tärkeää ja inhimillisyys on yksi arvoistamme. Suomalaisomisteisena perheyhtiönä haluamme tukea erityisesti paikallista toimintaa, siksi hyväntekeväisyyskohteeksemme tänä vuonna valikoitui Pelastakaa Lapset ry, joka tekee tärkeää työtä lasten ja nuorten tukemiseksi niin Suomessa kuin ulkomailla”, kertoo yksi Bo LKV:n perustajaosakkaista Tuomas Mäkelä.

Rahallisen lahjoituksen lisäksi halusimme lahjoittaa jotain pysyvää ja konkreettista. Jotain, joka ilahduttaisi päivittäin jopa vuosien ajan. Henkilökohtaisen lahjan, joka olisi myös antajansa näköinen. Meille kodit ja niiden asukkaiden tarpeet ovat sydämen asia, joiden eteen teemme töitä päivittäin. Tästä syystä tuntui erityisen hyvältä, että pääsimme antamaan kaiken osaamisemme ja toteuttamaan pääkaupunkiseudulla uusiin tiloihin muuttaneen Pelastakaa Lapset ry:n erityislastenkodin olohuoneen sisustuksen. Erityislastenkodissa asuu yhteensä kaksitoista 7-18-vuotiasta lasta. Tilan sisustuksen suunnitteli luova johtajamme Peeta Peltola. Tilan kalusteet ja sisustustuotteet saatiin lahjoituksena usealta upealta kotimaiselta yhteistyökumppanilta.

Korkea ja valoisa oleskelutila sijaitsee aivan pääsisäänkäynnin vieressä. Suurista ikkunoista avautuvat kauniit maisemat suoraan luontoon. Ympäröivä luonto inspiroi myös sisustuksen suunnittelua – maanläheiset sävyt, aidot materiaalit ja eläinaiheiset taideprintit tuovat tilaan lämpimän ja kodikkaan tunnelman. Vielä harmonista ilmapiiriä enemmän halusimme panostaa tilan toiminallisuuteen. Tästä syystä Peeta kuuli tarkoin asukkaiden toiveita ennen suunnittelutyöhön ryhtymistä.

”Saimme toiveen suuresta sohvasta, johon kaikki mahtuisivat yhtä aikaa . Toinen toive oli pitkä pöytä, jonka äärellä voisi yhdessä esimerkiksi pelata pelejä ja lukea lehtiä. Molemmat näistä toiveista onnistuttiin myös toteuttamaan”, Peeta kertoo.

Lopputuloksesta tuli mielestämme juurikin yhteiseen oleiluun ja tekemiseen kannustava. Tila, josta kukin asukas pääsee nauttimaan tasapuolisesti ympäri vuoden. Laadukkaat huonekalut myös kestävät käyttöä ja kulutusta vuodesta toiseen. Toivommekin, että uudistettu oleskelutila tuottaa vähintään yhtä paljon iloa Pelastakaa Lapset Ry:n erityislastenkodin asukkaille kuin mitä sen tekeminen tuotti meille.

Yhteistyökumppaneiden lahjoitukset:

Aletta (verhot, toimitetaan myöhemmin)
Colornova (maalit)
Eimi Kaluste (keinutuoli)
Finarte (matot)
HT Collection (sohva, säkkituolit ja rahit)
Huopaliike Lahtinen (sisähuopatossut asukkaille)
Lapuan Kankurit (koristetyynyt)
Lumento (ruokapöytä ja penkit)
Lundia (tv-taso)
Mikael Pettersson Photography (valokuvaus)
Teemu Järvi Illustrations (julisteet, seinäkalenteri ja villahuopa)
Plantagen Vantaa (viherkasveja, ruukut, jouluvalot, joulu-setripuu)
Woodek (sohvapöytä)

Bo LKV:ltä projektia olivat toteuttamassa
Jenni Paajanen, Kati Rasku, Pasi Rosti, Peeta Peltola, Saila Kurki ja Tuomas Mäkelä

Kiitollisin mielin haluamme toivottaa onnellista joulunaikaa <3!

Lue lisää:

Remppa vai muutto Suomen upeat muuttokohteet löytyivät yhteispelillä

Nelosen Remppa vai muutto Suomi –ohjelmassa kiinteistönvälittäjämme Anne Ramsay etsii koko Bo:n tuella ohjelman perheille täydellisiä muuttokohteita....
Lue lisää >

Remppa vai muutto Suomi - mitä on luvassa, Marko Paananen?

Odotettu Remppa vai muutto Suomi alkaa Nelosella 26.8., ja Bo on yksi ohjelman yhteistyökumppaneista. Haastattelimme ohjelman toista...
Lue lisää >

Bo Awards 2021 – juhlintaa turvallisesti yhdessä

Juhlimme kulunutta vuotta koko Bo Familyn yhteisessä Bo Awards 2021 -gaalassa Helsingissä. Ilta oli erittäin onnistunut ja...
Lue lisää >