Etusivu / Blogi / Haastattelut / Koti hyvää elämää varten
Bo Living
Haastattelut

Koti hyvää elämää varten

Tässä kodissa Espoon Kuurinniityssä ei ole hyssytelty. Netta Siljasen perhe on elänyt aktiivista elämää lasten kanssa touhuten.

Netta oli puolisonsa Kallen kanssa haaveillut pitkään omakotitalosta. Eräällä tontinetsimisajelulla puheeksi tuli myynnissä oleva talo Espoon Kuurinniitystä. Kiinnostava kohde oli ohitettu aiemmin, koska ajatuksissa pyöri silloin vielä oman talon rakennuttaminen. Nyt tätä taloa vehreällä alueella päätettiin mennä katsomaan.

”Tiesimme, että hyvän tontin löytäminen näiltä alueilta on todella hankalaa ja siinä voi kestää jopa vuosia. Vaikkei tämä tontti ollut kovinkaan iso, niin sen rajautuminen puistoalueeseen tekee siitä todella rauhallisen. Upea piha, luonnonläheisyys, tilaratkaisut ja tyyli vakuuttivat meidät”, Netta kertoo.

Pariskunta oli ajatellut tarvitsevansa enemmän neliöitä, mutta talon arkkitehti Tapani Takkusen uniikki suunnittelu sekä tilojen monikäyttöisyys sopivat heille niin hyvin, että ostopäätös syntyi nopeasti. Perhe muutti Kuurinniittyyn hieman ennen koronaepidemian alkua. Pahimman eristyksen aikana oma piha nousikin suureen arvoon ja Netta käytti luovuuttaan puutarhan laittoon.

”Täällä asuessamme opimme näkemään kodin mahdollisuudet laajemmin. Tila, joka oli päivällä etätyöpisteeni, toimi illalla lasten pelipaikkana. Isossa olohuoneessa oli tilaa leikkiä kaikenlaista, ja korona-aikana siellä hikoiltiin myös etäjumppaa sekä tanssitunteja. Kodin hyvä tunnelma on minulle tärkeintä, ja se minkälaista elämää siellä eletään”, Netta summaa.

Turvallinen Kuurinniityn alue sopii mainiosti lapsiperheelle. ”Tyttäremme pyöräilivät lähiympäristössä, ja pelasimme yhdessä jalkapalloa ja muita ulkopelejä. Lapsillamme oli alueella paljon kavereita ja lähellä on myös englanninkielinen päiväkoti, jota vanhempi tyttäristämme kävi”, Netta lisää.

Oikeilla valinnoilla sujuvampi arki

Kodin sisustus on muotoutunut harkiten. Pariskunta on pyrkinyt hankkimaan ajattomia esineitä, joita on usein etsitty käytettynä. Netta kertoo ettei tartu trendeihin, jolloin ei tarvitse koko ajan hankkia uutta. Jos jokin esine ei vaikka mittasuhteiltaan sovi kotiin, myy hän tavaran pois.

”Mielestäni kotia ei hankita tavaroille, vaan koti on elämistä varten. Hyvät säilytystilat tuovat toimivuutta arkeen, mutta välillä tuntuu, että turhalle tavaralle tuhlataan tarpeettoman paljon neliöitä. Tilojen fiksulla suunnittelulla voidaan säästää myös neliöitä”, Netta kertoo.

Kalustuksessa perhe panostaa laadukkaisiin hankintoihin, esimerkiksi kotimaiseen Adean sohvaan, joka kestää lapsiperheen elämää kun sen päälliset voi pestä. ”Kodissamme ei tarvitse koko ajan varoa ja va- roitella. Meillä ei eletä hyssytellen! Kauneuden ja estetiikan tulee kestää sitä, että kotona eletään yhdessä hyvää elämää”, Netta täsmentää.

Lasten vaatteiden ja tavaroiden säilytysratkaisuissa kannattaa varmistaa, että lapset pystyvät niitä itse myös käyttämään. ”Eihän ne takit mene kaappiin, jos lapset eivät itse ylety niitä sinne laittamaan. Lapset ovat usein reippaita ja omatoimisia, kun heidän tavaroillensa tarkoitetut säilöt ovat heidän näkökulmastansa käytettäviä. Silloin ei aikuisten tarvitse olla nyppimässä koko ajan lasten jälkiä”, Netta jatkaa.

Hyvin suunnitellussa talossa lapsiperheen arki helpottuu. Materiaaleissa on tärkeää helppohoitoisuus ja kestävyys. Esimerkiksi betonilattia on ihanan helppo, sillä se puhdistuu kevyellä pyyhkäisyllä. Erilliselle kodinhoitohuoneelle ei ole tarvetta, jos pyykkihuollolle on muuten toimiva tila. Kuraeteisen sijaan kylpyhuoneeseen sijoitettu ulko-ovi helpottaa kurakelien vaatehuoltoa.

Muutto positiivisena haasteena

Kuurinniityssä asutun noin kolmen vuoden jälkeen perhe löysi uuden kodin eteläisestä Espoosta. Muuttopäätökseen vaikutti se, että sieltä on hyvät yhteydet kouluun, jossa vanhempi tytär aloitti koulutaipaleensa.

”Meillä oli koko muuton ajan pyrkimys kaaoksen hallintaan. Huomasimme, että tavaraa oli kertynyt liikaa. Silloin karsimme reilusti turhia pois, ja pidimme tyttöjen kanssa pihakirppiksen. Tytöt osallistuivat myös pakkaamalla omia lelujaan – 4-vuotias toki ikänsä mukaisesti vähän rennommin. Isosisko taas toimi erittäin tehokkaasti ja järjestelmällisesti”, Netta muistelee muuttoon valmistautumista.

Netta halusi tehdä uuteen kotiin muuttamisesta mahdollisimman sujuvaa etenkin lapsille. He saivat osallistua omien huoneidensa suunnitteluun, ja olivat mukana valitsemassa seinien sävyjä. Lastenhuoneet laitettiinkin ensimmäisinä valmiiksi. Huoneiden paljastus tapahtui tyttöjen lempiohjelman Remppa vai Muutto -tyylisesti esittelemällä heille vasta ihan valmis kokonaisuus.

”Muutto on suuri tunteiden vuoristorata, ja ottaa aikaa ennen kuin koko perhe sopeutuu uuteen. Ole armollinen itsellesi sekä koko perheelle. Kyllä esineet löytävät ajan kuluessa paikkansa. Koen, että muutot ovat kuitenkin niitä elämän positiivisia haasteita”, Netta vinkkaa.

Suunnitelmia talon rakennuttamiseen perheellä ei enää ole, oike- astaan päin vastoin. Kuurinniityn talon arkkitehtuurissa oli kuitenkin sellaista älykkyyttä ja herkkyyttä, että jos se unelmien tontti vielä jos- kus tulisikin vastaan, pyytäisi pariskunta ehdottomasti Tapani Takkusen suunnittelijaksi hankkeeseen.

Kuurinniityn talon myynnin hoiti Bo LKV Ullanlinnan kiinteistönvälittäjä Jenni Paajanen, jonka ammattitaitoa ja varmaa otetta Netta kehuu vuolaasti. ”Tämä talo herätti todella paljon kiinnostusta. Korkea olohuone, saarekkeellinen avokeittiö sekä puutalon moderni arkkitehtuuri aivan ihanalla kulmatontilla olivat kohteen ehdottomia myyntivaltteja”, Jenni muistelee.

Netan vinkit lapsiperheen muuttoon:

Pyydä ja ota apua vastaan. Kaikki läheisten apu on arvokasta.  

Karsi turhat tavarat. Pidä hyvissä ajoin pihakirppis tai kierrätä turha tavara muulla tavalla pois.

Pohdi mitä voit ulkoistaa. Käytä muuttofirmaa sekä heidän tarjoamia muuttolaatikoita helppouden vuoksi. Pahvilaatikoit eivät ole niin kestäviä, joten niissä olevat tavarat voivat helpommin vaurioitua. Käytä vuokravarastoa väliaikaiseen varastointiin tarvittaessa.

Varaa muuttosiivous. Muutto on tunteikas ja työläs rupeama, joten siivouksen ulkoistaminen helpottaa työmäärää huomattavasti. Siivousta tarvitaan usein sekä vanhaan että uuteen kotiin. 

Käytä ruokapalveluita. Kun aika menee muuttohommissa ja keittiötavarat ovat pakattuna, ruokapalvelut pelastavat paljon. 

Osallista lapset muuttoon. Anna lapsille omat pakkauslaatikot ja anna heidän osallistua tavaroiden pakkaamiseen.

Lastenhuoneet ensin valmiiksi. Lapsille on hyvä luoda turvallinen tunne uudessa kodissa laittamalla ensin lastenhuoneet valmiiksi. Omassa huoneessaan lapset pääsevät heti leikkimään ja samalla pysyvät pois muuttotohinoiden tieltä. 

Teksti: Katja Enarvi
Stailaus: Saara Koljonen
Kuvat: Mikael Pettersson