Etusivu / Blogi / Pinnalla / Kohtaamisten merkitys – kevään 2020 messukiertue
Bo Living
Pinnalla

Kohtaamisten merkitys – kevään 2020 messukiertue

Tänä keväänä koti ja ihmisten kohtaaminen on saanut aivan uuden merkityksen. Helmikuussa meillä oli edessämme kaikkien aikojen messukiertue, jossa saman messuosaston oli tarkoitus kiertää peräti kolmen kaupungin messut. Huhtikuuksi suunnitellut Oulun Rakentaja-messut kuitenkin peruutettiin koronaepidemian johdosta. Palataan kuitenkin Turun ja Kuopion messujen tunnelmiin vielä kertaalleen kuvien välityksellä.

Kutsuva koti-lounge luotiin yhteistyökumppanien avulla

Kevään messukiertueemme osaston sisustukselliseksi konseptiksi valikoitui koti-lounge eli kutsuva paikka rentoutumiseen. Konseptin perimmäisenä tarkoituksena oli inspiroida ihmisiä miettimään kodin vähässä käytössä olevaa tilaa, joka on tyhjä tai epämääräisesti täyttynyt. Osasto antoi ideoita oman koti-loungen suunnitteluun ajankohtaisilla tuote- ja materiaalivalinnoilla. Suunnittelusta ja messujen koordinoinnista vastasivat Turun toimiston stailaaja Oona Hallikainen ja suunnittelija Eeva Takkunen.

Ajatonta muotoilua ja kotimaista puusepäntaituruutta edustivat .TEBIAN-malliston tammikalusteet. Kehuja keräsi kaunislinjainen Protean-kaappi, joka esiteltiin tulevaisuuden klassikkona Bo Living 1/2020 -lehdessä. Veistoksellinen lattiavalaisin toimi katseenvangitsijana osaston nurkkauksessa, saaden eri perspektiivejä seinällä olevan kaaripeilin heijastuksista.

Messuosasto antoi ideoita oman koti-loungen suunnitteluun ajankohtaisilla tuote- ja materiaalivalinnoilla.

Tyylikästä lounge-henkeä edustivat Interfacen syvän ruskeat Pilleri-nojatuolit sekä Essis by Lasilinkin mittatilauksena valmistama peilipintainen lasipöytä. Kodikkuutta ja pehmeyttä saatiin Sera Helsingin näyttävällä uutuusmatolla, jonka suunnittelija on maineikas Samu-Jussi Koski.

Varsinkin kodin pintaremonttia suunnittelevia kiehtoi osaston seinien kaunissävyinen ja eläväinen kalkkimaalipinta, joka valittiin Colornovan valikoimista. Myös uutta lattiaa etsivät ilahtuivat nähdessään Tarketin luonnollisen sävyisen parketin isona pintana.

”Olen kiitollinen siitä, että saimme esitellä myös paikallisen yrityksen osaamista”, iloitsee Bo Kuopion stailaaja Charlotta Taskinen kuopiolaisen Essis by Lasilinkin tuotteiden esilläolosta.

Aitoja kohtaamisia ja iloisia jälleennäkemisiä

Messukiertue aloitti kulkunsa helmikuun alussa. Ensimmäisenä messuetappina helmikuun alussa  oli Turun Rakenna ja sisusta -messut, jossa paraatipaikalla sijainnut osastomme pysäytti messuvieraat heti sisääntulotunnelmissa.

”Oli ihana tavata paljon tuttuja asiakkaita yhdessä paikassa. Myös uusiin ihmisiin oli mukava tutustua”, kertoo Turun toimiston kiinteistönvälittäjä Maija Maunula messukokemuksestaan.

Kuopion Rakenna ja Asu -messuilla osastollamme riitti väkeä. Ilahduttavan moni vierailija oli Kuopioon hiljattain avatun toimistomme jo noteerannut.

”Ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita Bo:n palvelukonseptista, vaikka alkujaan saattoivat tulla vain ihastelemaan osastolla olevia kalusteita ja materiaaleja.”

Alusta alkaen erilaiset asumisen tapahtumat ovat olleet meille tärkeä tapa kohdata niin vanhoja kuin uusia asiakkaita. Siksi olimmekin kovin pahoillamme, kun huhtikuuksi suunnitellut ja odotetut Oulun Rakentaja-messut peruutettiin koronaepidemian johdosta. Kauniin messuosaston henki jää kuitenkin elämään arkeemme: osa osaston huonekaluista löysi lopullisen kodin omilta toimistoiltamme, jossa ne ilahduttavat jatkossa niin meitä kuin asiakkaitamme.

Osaston sisustusta kanssamme toteuttamassa: Colornova, Essis by Lasilinkki, Inferface, Iittala, Kukkivaa.fiLampefeberMSP EventSera HelsinkiTarkett, .TEBIAN

Haluaisitko lisää sisustusideoita ja inspiraatiota? Tilaamalla Bo:n uutiskirjeen saat joka kuukausi kattavan paketin sisustuksesta, trendeistä, asuntokaupasta sekä ihanista asumisen palveluista suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje