Lapin lumossa – Bo LKV Levi & Ylläs

Yleinen | 01.10.2021

Saamme toteuttaa vapaa-ajan asuntojen myyjien ja ostajien unelmia nyt myös Levillä ja Ylläksellä. Kiinteistönvälittäjä Tanja Sotka kertoo, mitä vapaa-ajan asunnolta toivotaan Lapissa.

Vapaa-ajan vietto ja lomailu ovat muuttuneet korona-ajan myötä. Kotimaanmatkailun lisäksi suomalaisten kiinnostus vapaa-ajan asuntojen hankkimiseen on kasvanut nopeasti.  

Olemme vuosien aikana saaneet välittää aivan ihania vapaa-ajan asuntoja lukuisilta paikkakunnilta ja olla mukana myyjien sekä ostajien tarinassa.  Toteutammekin asiakkaidemme toiveen, kun avaamme toimiston ensimmäisen kerran kasvukeskusten ulkopuolelle Levin ja Ylläksen tunturimaisemiin 1.10.2021.  

Kiinnostus vapaa-ajan asuntojen hankkimiseen on kasvanut.

MITÄ LAPIN VAPAA-AJAN ASUNNOLTA TOIVOTAAN?

“Lapista etsitään rauhaa ja tilaa hengittää. Sauna ja takka ovat lähes poikkeuksetta kaikkien Lapin vapaa-ajan asuntojen etsijöiden toivelistalla, sillä vapaa-ajalta toivotaan tunnelmallisuutta ja yhdessäoloa”, kertoo kiinteistönvälittäjä Tanja Sotka 

Ulkoilumaastojen, kuten moottorikelkkareittien tai hiihtolatujen alkaminen loma-asunnon vierestä on myös myyntivaltti. Etätyön yleistyminen on mahdollistanut sen, että kakkoskodissa voi viettää pidempiä aikoja ja elää myös arkea. Varustelutason osalta jokaisella ostajalla on omat tarpeensa.  

Ympärivuotiseen käyttöön tulevien loma-asuntojen kohdalla kauppa ei ole niin sesonkiin sidottu, vaan kauppaa tehdään käytännössä ympäri vuoden. 

 LUE LISÄÄ: Mökin myyjän muistilista – vinkit onnistuneisiin loma-asuntokauppoihin 

Bo LKV Levi & Ylläksen välittäjä Tanja Sotka

INTOHIMOISTA OSAAMISTA LEVILLÄ JA YLLÄKSELLÄ

Pohjoisessa kasvanut ja hiljattain juurilleen palannut Tanja on toivottu vahvistus myös muiden toimistoidemme välittäjille, joiden asiakkailla on tarve Levin ja Ylläksen alueilla toimivalle kiinteistönvälityksen ammattilaiselle.  

“Paluu pohjoiseen tuntui oikealta ja aivan samalta minusta tuntui, kun sait liittyä Bo:n huipputiimiin. Saan tarjota henkilökohtaista palvelua, jossa tulokset syntyvät alan parhaiden ammattilaisten yhteistyönä,” Tanja iloitsee. 

Palvelumme sisältää korkeatasoisen stailauksen ja myyntikuvat myös loma-asuntojen esittelyyn. Seuraamme vapaa-ajan asumisen trendejä Bo:ssa aktiivisesti, jotta voimme palvella suomalaisia asumisen asioissa myös siellä, missä he vapaa-aikaansa haluavat viettää. 

Kokonaisvaltainen osaamisemme vapaa-ajan asuntojen myynnistä johtaa erinomaisiin tuloksiin. Tunnemme mökkikaupan erityispiirteet sekä ostajien unelmat. 

TUTUSTU PALVELUUMME  

Lue lisää:

Espoon toimiston uudet värit

Upouuden Espoon toimistomme loft-henkistä ilmettä pehmentävät lämpimän mausteiset ja maanläheiset sävyt. Tyylikkäässä sisustuksessa korostuvat kestävät ja kotimaiset...
Lue lisää >

Stailauksen tienraivaaja

Laadukas myyntistailaus on alusta asti ollut tärkeä osa palveluamme. Lahjakkaat stailaajamme tuovat yhdessä kuvaajien kanssa asunnon parhaat...
Lue lisää >

Lemmikkikodin sisustusvalinnat

Lemmikki tuo omistajalleen paljon iloa, mutta myös pohdittavaa kodin sisustusmateriaalien valinnassa. Kun kodin valinnat tehdään lemmikkiä silmällä...
Lue lisää >