Soita 040 808 6832

Kaituuntie 238, Laitjärvi, Joutsa, 77,0 m2, mökki tai huvila, #9681504



Vapaa-ajanasuntona ollut kaunis ja hyvinhoidettu maatilamiljöö Joutsassa puhdasvetisen ja kalaisan Isotun järven rannalla. Erittäin rauhallinen sijainti, noin kahden hehtaarin tontti ja omaa rantaviivaa 200m.

Näin huolella peruskorjattuun ja pidettyyn kokonaisuuteen ihastuu jo koivukujan päässä. Kauniin pihapiirin lisäksi pihassa paljastuu että ollaan tultu peltojen keskeltä kauniin järven rantaan. Vapaa-ajanasuntona ollut tila soveltuu myös talvikäyttöön tai vakituiseen asumiseen. Hyvät tiet tuovat perille ja Helsinkiin ajaa E75 tietä pitkin hieman reilussa kahdessa tunnissa. Perillä rauha on kuitenkin rikkumaton ja naapureita ei ole näköetäisyydellä.

Alkuperäisen pienen maitotilan tupa on peruskorjattu ja laajennettu 1990-luvulla nykyiseen asuunsa. Käynti taloon käy perinteisen porstuan läpi ja hirsituvan tunnelma on kutsuva. Luonnollisesti tuvan keskipisteenä on suuri leivinuuni ja puuliesi, jotka ovat talvella verraton lämmönlähde. Alkuperäisessä talossa oli myös kaksi kammaria, joista toinen on ollut makuuhuoneena. Uudella puolella olevassa salissa tunnelma vaihtuu, mutta tyyli on edelleen paperitapetteineen sama. Uuden puolen salia lämmittää vuolukivitakka tehokkaasti ja jota voidaan talvella myös pitää sähköllä ylläpitolämmössä. Salista käynti myös viehättävälle omenapuiden katveessa olevalle lasikuistille ja terassille. Päärakennukseen lisättiin myös laajennuksen yhteydessä täydellinen wc/kylpyhuone suihkukaapilla.

Pihapiirin suuri navettarakennus on myös hyvässä kunnossa ja sinne on vuosien saatossa kunnostettu kivoja tiloja kuten sauna ja pesuhuone, persoonallinen takkahuone, baari ja makuutiloja. Navetan päädyssä on myös pieni kaksikerroksinen aitta, joka soveltua makuutiloiksi. Navetan ylisillä on puolestaan valtavasti tilaa vaikka mihin käyttöön. On siellä kuulemma häitäkin tanssittu.

Pihapiirissa myös upea vanhoista hirsistä tehty suuri savusauna, puuvaja, huvimaja. Rannasta löytyy vielä mukava katos ja nuotiopaikka sekä laituri. Vaikka Isotunjärvellä ei voi moottoriveneellä ajaa, se varmasti tuo iloa kalastajalle ja lapsille sillä ranta on heille mukava ja turvallinen. Puhdasvetisessä järvessä viihtyvät kalojen lisäksi simpukat ja ravut. Hyvät marjastus- ja sienestyspaikat ovat ihan lähellä.

Kaikki tämän maalaisromanttisen kesäpaikan rakennukset ovat hyvässä kunnossa eli remonttitarpeita ei ole vaan voit heti nauttia hiljaisuudesta ja keski-suomalaisesta luonnosta parhaimmillaan. Tiet perille aurataan myös talvella eli tänne pääset nauttimaan melko varmasti lumisista talvipäivistä. Etätyöt sujuvat hyvin eikä esteitä vakituisempaan asumiseen ole. Rakennukset on kuitenkin varustettu niin että ne myös odottavat talven yli kohtuullisin kustannuksin ja voidaan jättää osin kylmäksi.

Varaa oma esittelyaikasi ja nähdään Nikkarissa. Kun käännyt maitolaiturilta oikealle olet jo lähellä!

Esittelyt ja lisätiedot;

Janita Matilainen | 040 727 7281 | janita@bo.fi

Markku Heikkilä | 040 028 5007 | markku.heikkila@bo.fi

Seuraava esittely
Sovi sinulle sopiva aika




Kohdetta välittää
Janita Matilainen
kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, partner


040 727 7281
janita.matilainen@bo.fi

Lue lisää
Katso esittelyvideo

Perustiedot

AlueJoutsa, Laitjärvi, 19650
OsoiteKaituuntie 238
Koko77,0 m2
HuoneetSali, tupa, 2mh, wc/kph, 2 kuistia ja terassi
Hinta278 000 €

Katso kaikki tiedot


Rakennus

Rakennusvuosi (aloitettu)1920
RakennusmateriaaliPuu, hirsi
Rakennusmateriaalien kuvausPäärakennus vanha osa hirsirakenteinen ja laajennus puurunkoinen. Koko rakennus lautavuorattu.
KattotyyppiHarjakatto
KatePeltikate
Asuinpinta-ala77,0 m2 (100,0 m2)
Kerrokset1
Muut tilat23,0 m2
LämmitysjärjestelmäTulisijat ja ilmalämpöpumppu.
HuonelukuSali, tupa, 2mh, wc/kph, 2 kuistia ja terassi
LiesiSähköliesi
Kylpyhuoneen varustusSuihkukaappi, wc-istuin, suihku
Kylpyhuoneen lattiamateriaaliLaatta
Kylpyhuoneen seinämateriaaliKaakeli
SaunaAsunnossa on sauna
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustusNavettarakennuksen sauna puukiukaalla ja savusauna erikseen.
Saunan lattiamateriaaliLaatta
Saunan seinämateriaaliPuu
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus2 makuuhuonetta päärakennuksessa ja sen lisäksi makuuhuone navettarakennuksessa ja muita nukkumatila mm. navettarakennuksen päädyssä aitassa.
Lukumäärä: 2
TulisijaLeivinuuni, puuliesi, uuni ja vuolukivitakka
TakkatiedotTakka
SeinämateriaalitTuvassa hirsiseinät, salissa ja makuuhuoneissa tapettit.
LattiamateriaalitLautalattiat.
Tehdyt korjauksetPäärakennus saneerattu laajennuksen yhteydessä.
Navettarakennus peruskorjattu ja tiloista kunnostettu mm. takkahuone, sauna, kylpyhuone, baari ja makuuhuone.
KuntoHyvä
Lisätietoja energiatodistuksestaKohteelle ei lain mukaan tarvita energiatodistusta.

Kiinteistötiedot

Kiinteistötunnus172-404-2-132
Kortteli/Kiinteistön nimiNiemelä
TyyppiTila
Tontin tyyppiRantatontti
Tontin koko1,92 ha
Tontin omistusOma
Lisätietoja tontistaTasainen noin kahden hehtaarin kokoinen tontti joka muuttuu rinteeksi ja laskee rantaan.
Tie perille
VesijohtoKaivo
Veden laatu ja riittävyysKaksi kaivoa jotka kunnostettu noin 4 vuotta sitten.
ViemäriUmpisäiliö, imeytyskenttä

Muita tietoja

Omaa rantaviivaa, metriä200 m
Rannan kuvausLoivasti veteen viettävä ranta ja järvenpohja hiekkaa.
Vesistön nimiIsottu
LiikenneyhteydetHeinolaan noin 70km
Joutsan kirkolle noin 16km
Lahteen noin 100km
Helsinkiin noin 195km
Jyväskylään noin 90km.

Asumiskustannukset

Sähkölämmitys100,00 €/kk
Kiinteistövero653,00 €
Tiemaksut70,00 €

Hinta

Velaton hinta278 000,00 € (3 610,39 €/m2)
Myyntihinta278 000,00 € (3 610,39 €/m2)
VapautuuSopimuksen mukaan
MaksuehtoKäteinen.