Hirsundintie 73, Piikkiö, Kaarina, 428,0 m2, maatila, #20036676



Historiallinen Hirsundin merenrantakartano

Oma pitkän historian omaava kartano meren rannalla? Jos olet aina haaveillut kartanoelämästä, tilaisuutesi haaveiden toteuttamiseen on tässä. Ensimmäiset maininnat Hirsundista löytyvät historiankirjoista jo 1400-luvulta ja päätalon vanhin osa on rakennettu 1700-luvulla. Vuosien varrella tiloja on laajennettu sekä kunnostettu monta kertaa. Viimeisin remontti tehtiin 1990-luvulla, jolloin korjausten lisäksi taloon rakennettiin yläkerta. Ja tilaa täältä todellakin löytyy, asuinneliöitä on 518 ja huoneita toistakymmentä.

Keltainen kartanorakennus kohoaa 58 hehtaarin tilan ylväänä päärakennuksena. Taloa ympäröivät istutusalueet, joista löytyy koristekasvien lisäksi tilaa omalle hyötypuutarhalle. Syksyn tullen satoa pääsee korjaamaan myös suuren aidatun hedelmätarhan antimista.

Sisääntulon valoisa lasikuisti johdattaa vierailijan kohti jykevien hirsiseinien reunustamaa eteistä ja pariovista katse etsiytyy salin ikkunoiden läpi kohti tonttia rajaavaa merenrantaa. Rantaan pääsee kulkemaan tunnelmallista puiden reunustamaa kujaa pitkin. Perillä odottavat 700 metriä eteläistä rantaviivaa, rantasauna ja ikioma pieni hiekkaranta. Kesä, auringonpaiste ja iloiset lomapäivät, teitä odotetaan juuri täällä.

Sisääntulokerroksen korkeat huoneet huokuvat arvokasta tunnelmaa. Hyväkuntoiset kakluunit huoneiden nurkissa odottavat lämmittäjää, joka iltojen viiletessä saa nauttia tulen rätinästä ja lämmöstä ainutlaatuisen upeassa miljöössä. Ruokasali, jonka pitkän pöydän ääreen mahtuu koko suku juhlapäivällisille. Kirjasto, jonka rauhassa voi viettää iltoja hyvän romaanin pauloissa ja suuri sali, joka toimii niin perheen arjen kuin juhlan näyttämönä. Entäpä sitten muut huoneet, mitä kaikkea kaunista niihin saisikaan mahtumaan.

Keittiön sydämenä sykkii komea leivinuuni, jonka lämmössä haudutetaan parhaimmat padat ja leivotaan maistuvimmat leivät. Kupariset huuvat antavat lämpimän kehyksen keittiön puunsävyiseen värimaailmaan. Keittiössä sijaitsee myös kulku alakerran sauna- ja pesutiloihin.

Pihapiiristä löytyy päärakennuksen lisäksi autotalli, hevostalli, maakellari ja 40-luvulla rakennettu kaksikerroksinen navettarakennus. Navetan tilat tarjoavat monia mahdollisuuksia, esimerkiksi täydellistä tilaa harrastuksille tai upeat puitteet kesäjuhlille. Kartanon mailla sijaitsee myös 1930-luvulla rakennettu keltainen tilanhoitajan talo, joka on remontoitu 2010-luvulla.

Omaa tilaa ja rauhaa tarjoava kokonaisuus on vain alle puolen tunnin ajomatkan päässä Turun kauppatorilta ja Helsingistäkin ajomatka jää reilusti alle kahden tunnin.

Jo vuosisatojen ajan tämän kodin monien kulkijoiden askelten siloittamat leveät lattialankut ja katon komeat parrut ovat saaneet seurata asukkaiden elämänmenoa ja vuosikymmenien vaihtumista toiseen. Onko tämä vuosi sinun ja kartanon yhteisen historian alku?

Esittelyt: Miika Salmela p.040 8400 403, miika.salmela@bo.fi,

Kaarina Nikkanen p. 0400 532 642 , kaarina@bo.fi

Seuraava esittely
Sovi sinulle sopiva aika




Kohdetta välittää
Kaarina Nikkanen
KiAT, partner


040 053 2642
kaarina@bolkv.fi

Lue lisää

Perustiedot

AlueKaarina, Piikkiö, 21500
OsoiteHirsundintie 73
Koko428,0 m2
Huoneet
Hinta1 550 000 €

Katso kaikki tiedot


Rakennus

Rakennusvuosi (aloitettu)1700
RakennusmateriaaliPuu, tiili, hirsi, betoni
Rakennusmateriaalien kuvausHirsirunko, maalattu lautaverhoilu.

KattotyyppiHarjakatto
KatePeltikate
Katon kuntoHyvä
Asuinpinta-ala428,0 m2 (428,0 m2)
Lisätietoja pinta-alastaAikaisemmin rakennettu kerrosala 268 m2 ja 90-luvulla rakennettu kerrosala 160 m2, kerrosala yhteensä 428 m2.
Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu, hinta ei ole pinta-alaperusteinen.
Pinta-alatieto perustuu rakennusluvan mukaisiin rakennuspiirustuksiin.
Kerrokset2
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustusRunsaasti kaapistoja, granittikivitasot, saareke, jossa keraaminen liesitaso, erillisuuni, liesituuletin, apk. jää-pakastinkaappi, mikro, toimiva puuliesi, leivinuuni, puulattiat leveää lankkua, seinäpinnat tapettia / maalia.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusSisääntulo -kerroksessa laatoitettu kylpyhuone, poreamme, suihku, lavuaari, wc-istuin ja ikkuna merelle,
lattialämmitys.
Toisessa kerroksessa suihku / wc -tila, laatoitettu.
Alimmassa kerroksessa saunatilojen yhteydessä laatoitettu kylpyhuone, suihkut.
SaunaAsunnossa on sauna
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustusSaunassa laavakivikuas, sähköllä.
WC-tilojen kuvausKaksi erillistä wc:tä, toinen sisääntulokerroksessa ja toinen yläkerrassa.
Kolmas kylpyhuoneen yhteydessä.
Laatoitettuja.
Lukumäärä: 3
KodinhoitohuoneAlimmassa saunakerroksessa kodinhoitotila, jossa pk-liitäntä.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustusToisessa kerroksessa on valinnan varaa makuuhuoneille, seinäpinnat tapettia, lattiat parkettia?
Lukumäärä: 5
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusUseita tilavia saleja, joissa kauniit ikkunanäkymät merelle, upean leveät vaaleat lankkulattiat, seinäpinnat tapettia, lisäksi tunnelmaa tuovia ja toimivia kakluuneja 3 kpl.
Muut tilatToisessa kerroksessa portaikko aukeaa kauniiseen oleskeluaulaan,
josta on ovi aurinkoparvekkeelle meren suuntaan.
TulisijaKolme toimivaa takkaa ja keittiössä huuvallinen tulisija.
TakkatiedotTakka
KuntoHyvä

Kiinteistötiedot

Kiinteistötunnus202-472-1-50
TyyppiOmakotitalo
Tontin tyyppiRinnetontti
Tontin koko57,92 ha
Tontin omistusOma
Lisätietoja tontistaMetsää, osa istutettua Siperian lehtikuusimetsää, lehtoa, arboretum-alue, niittyä, merenrataa.
Tie perille
VesijohtoKunnan
ViemäriSaostuskaivo

Muita tietoja

Rannan kuvausOmaa merenrantaa n. 700 m.
Vesistön nimiPaimionlahti

Asumiskustannukset

Kiinteistövero1 845,35 €
Muut maksut / lisätietoa maksuistaSähkö kulutuksen mukaan, talvikuukausina kustannus ollut kolmesta rakennuksesta n. 1100 €/kk, lämmitys mahdollista myös puilla, jolloin kustannuksissa tulee säästöä. Jätehuolto sopimuksen mukaan / kerta / tyhjennys.
Tiemaksuja on tarpeiden mukaan.

Varainsiirtovero 4% kauppahinnasta.

Hinta

Velaton hinta1 550 000,00 € (3 621,50 €/m2)
Myyntihinta1 550 000,00 € (3 621,50 €/m2)
VapautuuSopimuksen mukaan
MaksuehtoKäteinen.