Mäkelänkatu 38, Vallila, Helsinki, 51,0 m2, kerrostalo, #20135578



Hurmaavan valoisa koti Vallilassa!

Tämän kodin neliöt on käytetty ajatuksella ja pohjaratkaisu onkin kerrassaan mainio!

Nykyisellään asunto kaksio mutta helposti, yksi ovi lisäämällä, muutettavissa yhtiöjärjestyksen mukaiseksi kolmioksi.

Olohuoneeseen mahtuu sekä sohvaryhmä että ruokapöytä. Kaunis erkkeri kruunaa tilan avaruuden ja viihtyvyyden. Korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat tuovat kotiin vanhan talon arvokasta tunnelmaa.

Loistokunnossa oleva keittokomero on kaunis ja toiminnallinen. Keittokomeron viereinen huone toimii tällä hetkellä ruokailutilana mutta on oivallisen kokoinen myös esimerkiksi työ- tai lastenhuoneeksi.

Makuuhuone on tilava ja säilytystilaakin löytyy mukavasti. Kaappitilaa löytyy myös eteisestä. Kylpyhuone on siistikuntoinen, jokaiselle toiminnolle on oma paikkansa.

Taloyhtiö on hyvin hoidettu ja suurimmat remontit ovat jo takana; luvassa onkin huoletonta asumista pidetyssä yhtiössä! Keskeisestä sijainnistaan huolimatta asunto on todella hiljainen ja tunnelmaltaan rauhallinen, kiitos uusittujen ikkunoiden ja niistä aukeavien vehreiden näkymien.

Julkiset liikenneyhteydet ovat mainiot niin keskustan kuin myös esimerkiksi lentokentän suuntaa, kaupunkipyörän nappaat kadun toiselta puolelta ja lähialueen kahviloihin ja ravintoloihin kävelet muutamassa minuutissa; mm. Vallilan Panimo, vegaaniravintola Tartine ja Helsingin kahvipaahtimo löytyvät aivan kulman takaa, samoin 24h Alepa ja apteekki. Lasten leikkipaikkoja on moneen lähtöön ja toki myös koirille löytyy oma puistonsa.

Liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat nekin vertaansa vailla! Heti tien toiselta puolelta alkavat vehreät maisemat: Vallilanlaakso, Kumpulan siirtolapuutarha ja Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ovat kaikki kävelyetäisyydellä.

Voisiko tässä olla sinun uusi kotisi? Otathan pikaisesti yhteyttä ja varaat oman yksityisesittelyaikasi!

Liina | 040 664 6416 | liina@bo.fi

Laura | 0400 589 224 | laura.mitrunen@bo.fi

Seuraava esittely
Sovi sinulle sopiva aika




Kohdetta välittää
Liina Heinonen
kiinteistönvälittäjä LKV, partner


040 664 6416
liina@bo.fi

Lue lisää

Perustiedot

AlueHelsinki, Vallila, 00510
OsoiteMäkelänkatu 38
Koko51,0 m2
Huoneet2-3h+kk+kph (YJ:ssä 3h+kk)
Hinta339 000 €

Katso kaikki tiedot


Huoneisto

Osakkeet10-12
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
Huoneluku2-3h+kk+kph (YJ:ssä 3h+kk)
Kerros/Kerroksia2/4
Asuinpinta-ala51,0 m2
Muut tilat0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustusKaunis, toiminnallinen keittiö. Riittävästi lasku- ja kaappitilaa.
LiesiKeraaminen
Keittiön työtasojen materiaaliLaminaatti
Keittiön lattiamateriaaliLaminaatti
Keittiön seinien materiaaliMaalattu
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusSiistikuntoinen kylpyhuone, jossa tilaa pesukoneelle.
Kylpyhuoneen varustusSuihkuseinä, pesukoneliitäntä, wc-istuin, peilikaappi
Kylpyhuoneen lattiamateriaaliLaatta
Kylpyhuoneen seinämateriaaliKaakeli
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustusLattiamateriaalit: laminaatti
Seinämateriaalit: maalattu
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusLattiamateriaalit: laminaatti
Seinämateriaalit: maalattu
SeinämateriaalitMaalatut seinät.
Muut säilytystilatKaapistot, vinttikomero
KuntoHyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimiAsunto OY Mäkelänkatu 38
Tontin omistusOma
Tontin koko768,00 m2
Käyttöönottovuosi1946
RakennusmateriaaliTiili
KattotyyppiHarjakatto
KatePeltikate
LämmitysjärjestelmäKauko
EnergiatodistusKyllä
EnergialuokkaD2013
Tehdyt korjaukset ja remontit2017 rotaventtiilien asennus, ilmanvaihdon puhdistustyö
2016 kellarin kosteusvaurion korjausta
2016 ulkoseinän vedenohjauksen parannus
2016 rappukäytävien ilmanvaihdon parantaminen, ovien venttiilien asennus
2015 ikkunaremontti
2015 teleremontti
2015 julkisivuremontti
2011 kiinteistön sarjoitus
2005 jätekatoksen ja aitausten uusiminen
2003 porraskäytävän kunnostus ja maalaus
2003 putkistosaneeraus, märkätilojen uusinta
1998 julkisivun kunnostus (huoltomaalaus)
1991 pihan kunnostus
1986-1987 kattoremontti (huoltomaalaus)
1984 sähkötyöt (sähkönousut)
1980 ikkunoiden korjaus

Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit2020 julkisivun rappausten/maalivaurioiden huoltokorjaus
2020 porraskäytävien huoltomaalaus/maalivauriokohtien paikkakorjaus
2021 vesikaton korjaustyön alustava suunnittelu
2025 märkätilojen pienkosteusmittaukset
Lainat560 954,99 €
IsännöitsijäRealia Isännöinti Oy, Helsinki
Suolakivenkatu 1
00810 Helsinki

010 228 4000

Isännöitsijä Hanna Latvala
010 228 4238
hanna.latvala@realia.fi
KiinteistönhoitoHuoltoyhtiö
Yhtiön tilat ja varusteluTalopesula, vinttikomero. Hallitus tulee esittämään ylimääräisen hoitovastikkeen perimistä viimeistään syksyllä 2020 yhtiössä aiemmin ilmenneen vuotovahingon kustannusten kattamiseksi (maakosteuden nouseminen rakenteisiin).

Kaapeliyhtiö Elisa, 10M.

Muita tietoja

PalvelutKattavat palvelut lähistöllä.
Lisätietoa kaavoituksestaHelsingin kaupunki, asiakaspalvelu
Vapautuu3 kk kaupanteosta tai sopimuksen mukaan.

Asumiskustannukset

Hoitovastike290,70 €/kk (5,70 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä290,70 €/kk
Vesi21,00 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuistaYK 21.05.2020: Päätettiin myöntää hallitukselle valtuus periä kaksi (2) ylimääräistä hoitovastiketta, mikäli yhtiön taloudellinen tilanne niin vaatii.
Käyttösähkö kulutuksen mukaan.

Hinta

Myyntihinta339 000,00 € (6 647,06 €/m2)
Velaton hinta339 000,00 € (6 647,06 €/m2)