Peikontie 1, Palokka/Piilola, Jyväskylä, 96,0 m2, paritalo, #20610607



Palokan Piilolassa kahden paritalon muodostamassa As Oy Palokan Peikonpesässä yksitasoinen ja järkevästi suunniteltu perheasunto. Kaksi makuuhuonetta omassa rauhassaan eteiskäytävän varrella ja kolmanteen päämakuuhuoneeseen on käynti olohuoneesta. Keittiö on yhteydessä ruokailutilaan ja olohuoneeseen, jossa varaava takka antaa lämpöä kylmillä keleillä. Pesuhuoneen yhteydessä on paikka myös pyykkihuollolle ja erillinen wc helpottaa arkipuuhia. Takapihan terassi on kaksiosainen, toisella puolella auringon valoa voi suodattaa kaukosäätimellä toimivalla markiisilla, kun taas toisella puolella on valokate. Näin ollen pieni sadekaan ei haittaa.

Takapihalta on käynti lämpöiselle käyttöullakolle. Lisäksi huoneistoon kuuluu kaksi varastoa, joten säilytystilasta ei ole puutetta.

Unohtamatta sitä, että mahdottoman upeat lenkkimaastot lähtee melkein kotiovelta, josta myös marjat ja sienet voi lenkkeillessä kerätä matkaan mukaan.

As Oy Jyväskylän maalaiskunnan Palokan Peikonpesä on valmistunut v. 1997 omalle 2503 m2 tontille.

Taloyhtiö koostuu kahdesta ilmeikkäästä paritalosta, asuntoja on 4 kpl. Lisäksi jokaisella huoneistolla on autokatospaikka. Autokatoksessa on myös pyörävarasto. Yhtiöstä on pidetty hyvää huolta vuosien varrella ja mitään merkittäviä remontteja ei ole lähitulevaisuudessa suunnitteilla.

Palokka on Jyväskylän vetovoimaisimpia ja nopeimmin kasvavia alueita, jossa luonto järvineen ja vaaroineen on lähellä ja matka on lyhyt niin valtateille kuin lentokentällekin.

Palokan keskustasta löytyy monipuoliset palvelut. Terveysasema ja hammashoitola palvelevat muitakin kuin palokkalaisia. Palokan koulu on valmistunut v. 2012. Lähipalveluihin kuuluu esimerkiksi Palokankeskuksen monipuoliset päivittäistavara- ja erikoisliikkeiden palvelut. Palokan omalta torilta voi ostaa lähituottajien kesäkukat, vihannekset, marjat ja leivonnaiset.

Varaa turvallinen yksityisesittely.

Myynti:

Mari Valkeinen

P. 040 746 2502 |mari.valkeinen@bo.fi|

FB / IG Bo LKV Mari Valkeinen

Bo noudattaa asuntoesittelyissään pandemian vuoksi seuraavia varotoimia: Emme kättele asiakkaitamme ja toivomme sinun noudattavan esittelyissä turvavälejä. Jos sinulla on flunssanoireita tai olet tullut Suomeen riskimaista 14 vrk sisällä , älä tule asuntoesittelyyn.

Esittelyiden kävijämääriä voidaan asiakkaidemme turvallisuuden takaamiseksi joutua rajaamaan. Välitämme turvallisuudestasi.

Seuraava esittely
Sovi sinulle sopiva aika




Kohdetta välittää
Mari Valkeinen
kiinteistönvälittäjä, LKV, KED, kaupanvahvistaja, partner


040 746 2502
mari.valkeinen@bo.fi

Lue lisää

Perustiedot

AlueJyväskylä, Palokka/Piilola, 40270
OsoitePeikontie 1
Koko96,0 m2
Huoneet3mh,k,oh,wc,pesuh/s, käyttöullakko
Hinta215 000 €

Katso kaikki tiedot


Huoneisto

Osakkeet1-9596
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
Huoneluku3mh,k,oh,wc,pesuh/s, käyttöullakko
Kerros/Kerroksia1/1
Asuinpinta-ala96,0 m2 (96,0 m2)
Muut tilat0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
NäkymätSuojaisa oma piha-alue
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustusKodikas alkuperäiskuntoinen keittiö, jossa hyvin säilytystilaa ja pöytätasoja.
LiesiSähköliesi
Keittiön työtasojen materiaaliLaminaatti
Keittiön lattiamateriaaliLaatta
Keittiön seinien materiaaliTapetti, osalaatoitus
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusAlkuperäinen
Kylpyhuoneen varustusSuihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet
Kylpyhuoneen lattiamateriaaliLaatta
Kylpyhuoneen seinämateriaaliKaakeli
WC-tilojen kuvausAlkuperäinen
Varustus: lattialämmitys, lattiakaivo, peilikaappi, bidee-suihku
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: kaakeli
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustusHarvian sähkökiuas v. 2011. Katkaisija seinässä
Saunan lattiamateriaaliLaatta
Saunan seinämateriaaliPuu
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustusLattiat pyökkiparkettia, katot ruiskumaalatut valkoiset


Lattiamateriaalit: parketti
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusLattia pyökkiparkettia, katto ruiskumaalattu valkoinen
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: tapetti
Muut tilatTuulikaapissa laattalattia ja paneloitu katto
Muut säilytystilatUlkovarasto
Muutostyöt huoneistossaKylmälaitteet ja apk 2010,
Saunan kiuas 2011
Sähköinen markiisi terassille 2015
KuntoTyydyttävä
Lisätietoa kunnostaAlkuperäisessä kunnossa, mutta erittäin siisti.
TakkatiedotTakka

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimiAs Oy Jyväskylän maalaiskunnan Palokan Peikonpesä
Tontin omistusOma
Tontin koko2 503,00 m2
Käyttöönottovuosi1997
RakennusmateriaaliPuu
KattotyyppiAuma
KateTiili
LämmitysjärjestelmäSähkö
EnergiatodistusKyllä
EnergialuokkaD2018
Tehdyt korjaukset ja remontitIlamastointikanavien puhdistus ja säätö 2014, lisäeristys yläpohjaan ja julkisivun maalaus 2015, vesikaton lumiesteiden ym. korjaus ja tiilikaton puhdistus ja kasvuston myrkytys 2020, sähköautojen latausvalmiuden rakentaminen/putkitus sähkökaapilta autokatokselle ja parkkipaikan/pihan pintamateriaalin lisäys 2021.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitKunnossapitosuunnitelma: Tiilikaton pesu ja pinnoitus 2022
Sokkelin, salaojituksen ja viemäriverkon kunnon tarkastus 2021- 2022
Sähköautojen ( 2 kpl ) latausvalmiuden rakentaminen 2021 - 2021 ( putkitus vedetty )
Autokatokset5 kpl
Sähköpistokepaikkoja2 kpl
IsännöitsijäPekka Mustonen
Peikontie 1 A 2
40270 Palokka
044 322 3391
pekka.mustonen@sci.fi
KiinteistönhoitoAsukkaat
Yhtiön tilat ja varusteluUrheiluvälinevarasto.

Muita tietoja

PalvelutPalokan S-market ja lisäksi Palokankeskuksen monipuolinen päivttäistavara- ja erikoisliikkeiden palvelut
KouluJokela luokat 1-6
Palokan yhtenäiskoulu luokat 1 - 9
PäiväkotiLuhtisenpuisto ja Kirri
LiikenneyhteydetJyväskylän Liikenne Oy
Lisätietoa kaavoituksestaJyväskylän kaupunki
VapautuuSopimuksen mukaan
Lisätietoa palveluistaTerveyskeskuspalvelut, myös hammashuolto

Asumiskustannukset

Hoitovastike182,40 €/kk (1,90 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä182,40 €/kk
Sähkölämmitys200,00 €/kk
Vesi46,10 oma mittari
Muut maksut / lisätietoa maksuistaSähkölämmityskulut sisältävät lämmityksen sekä taloussähkön.
Vesimaksuennakko 46,10 euroa.

Hinta

Myyntihinta215 000,00 € (2 239,58 €/m2)
Velaton hinta215 000,00 € (2 239,58 €/m2)