Etusivu / Varsinais-Suomi / Turku / Sirkkalankatu 11

Sirkkalankatu 11

Itäinen keskusta, Turku | Kerrostalo | 4h+k

UNIIKKI KIVILINNA

Vuonna 1924 rakennettu Asunto Oy Kivilinna on Alex Nyströmin suunnittelema jykevä kivilinna Kellonsoittajankadun ja Sirkkalankadun kulmassa. Rakennus edustaa 1920-luvun klassismia Turussa.

Talon sijainti on loistava itäisessä keskustassa rauhallisen kadun varrella lähellä keskustaa ja palveluita. Talon ensimmäisiä asukkaita onkin ollut Turun hovioikeuden ja lääninhallinnon virkamiehet. Kuuluisin asukas lienee edelleen ollut presidentti Mauno Koivisto, jonka isä on toiminut talossa aikoinaan talonmiehenä.

Asunto sijaitsee A-rapussa ja talon ylimmässä viidennessä kerroksessa ja sen vaikuttava tunnelma alkaa jo heti ulko-ovelta. Eteisen lattiaa peittää kaunis laattalattia ja seinäpinnat on maalattu Farrow & Ballin Bone sävyllä.

Asunnon kaikkiaan 110,15 neliötä on vuosien varrella remontoitu pieteetillä ja vanhaa kunnioittaen. Harvinaisen upeat moniruutuiset ikkunat sädehtivät auringonpaisteessa ja koti onkin valoisa ja avara. Leveät ikkunalaudat ja upeat entisöidyt väliovet huokuvat vanhan ajan idylliä.

Kodissa on kaksi viehättävää makuuhuonetta. Toisen makuuhuoneen seinä on tapetoitu upealla Svenskt Tennin Vårklockor tapetilla ja maalina seinissä on Farrow & Ballin Slipper Satin sävy. Makuuhuoneiden välissä on pieni vaatehuone ja tuplasti pariovia.

Olohuone on upean tilava, josta on haitaripariovet viereiseen makuuhuoneeseen. Asunnon kylpyhuoneen viemäri- ja vesijohdot on uusittu vuosina 2008-2010. Hyvän kokoinen kylpyhuone on muutamia vuosia sitten laatoitettu ja tilassa on tilat mm. pesutornille, kaapistolle sekä suihkulle.

Taloyhtiöstä on pidetty hyvää huolta. Vuonna 2023 suoritettiin LVIS-saneerauksen keittiölinjojen uusinta. Remontti on nyt tehty ja juuri pidetyssä yhtiökokouksessa on päätetty, että vielä asuntoihin jyvittämättä olevan yhtiölainan osuuden maksut alkavat 01.07.2024. Tähän asuntoon yhtiölainaa tulee noin 18 700 euroa, joka kuukausittaisena rahoitusvastikkeena on 218,40 euroa. Em. yhtiölainan voi myös maksaa kerralla pois.

Vuonna 2017 rakennettiin B-rappuun vanhaa kunnioittaen tyylikäs Amsliftin -hissi. Taloyhtiön viisivuotissuunnitelmissa on hissin rakentaminen myös A-rappuun.

Rakastatko vanhoja kivitaloja ja niistä henkivää historian tunnelmaa. Arvostatko tilavia huoneita, upeita yksityiskohtia, kauniita väliovia, upeaa miljöötä ja keskeistä sijaintia. Näitä upeita kauniita vuosisadan alun kauniita rakennuksia on vain muutama Turussa.

Nyt olisi loistava mahdollisuus ostaa uniikin upea koti omaksi.

Pidän asunnossa ENNAKKOESITTELYN keskiviikkona 27.03. klo 17.30 - 18.30.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!

TAINA VUORI | 050 527 4106 | taina.vuori@bo.fi

facebook: BO LKV Taina Vuori

instagram: tainavuoribolkv

___________________________________________________________

Harkitsetko oman asuntosi myyntiä? Pyydä minut sitoumuksetta maksuttomalle arviokäynnille. Kerron samalla lisää tämänhetkisestä asuntomarkkinatilanteesta, palveluistani ja Bo:n loistavasta välityskonseptista sekä miten asunnonvaihdon suhteen kannattaa edetä. Autan mielelläni!

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Taina Vuori

Taina Vuori

kiinteistönvälittäjä LKV, eMBA, partner

Huoneisto

Osakkeet
1777-1880
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
4h+k
Kerros/Kerroksia
5/5
Asuinpinta-ala
110,2 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Huoneiston pinta-ala on yhtiöjärjestyksen ja isännöitsijäntodistuksen mukaan 110,15 m2 . Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin huoneiston nykyisen ja rakentamisaikaisen mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta
pinta-alasta. Huoneiston todellinen pinta-ala voi siis olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Isännöitsijäntodistuksen mukainen. Yhtiöjärjestyksen mukainen.
Parveke
Ulostyönnetty
Hissi
Taloyhtiössä on hissi
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Keittiön kaapinovet ja kodinkoneet uusittu 11/23 putkiremontin yhteydessä (ovet ja laatikot vanhoihin runkoihin, liesituuletinta ei uusittu). Värinä Tikkurilan Mulperi. Keittiön taso on Carrara Bianco-marmoria.
Kodinkoneet: jääkaappi/pakastin, induktioliesi, liesituuletin, uuni, astianpesukone.

Lattia lankkuparkettia (maalattu Betolux), seinät maalattu, käynti parvekkeelle.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia ja seinät laattaa, lattialämmitys, pesukoneliitäntä, suihku, suihkuseinä, wc-istuin, kylpyhuonekaappi, allas, hana, peili, pyyhekuivain, korkea säilytyskaappi.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Kaksi makuuhuonetta:
makuuhuoneen seinät Farrow & Ballin Dimityllä, lattia valkoinen lautalattia ja parkettilattia, kaapisto toisessa makuuhuoneessa, huoneiden välissä vaatehuone, toisen makuuhuoneen yhdessä seinässä tapettina on Svenskt Tennin Vårklockor ja maalina Farrow & Ballin Slipper Satin, alkuperäiset väliovet.
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia parkettia, joka hiottu ja sävytetty valkeaksi, seinät maalattu Farrow&Ballin Slipper Satinilla.
Muut tilat
Eteisen seinät on maalattu Farrow & Ballin Bone-värillä, lattia laattaa musta-valkoruutu diagonaalinen laitto, peililiukuovelliset kaapistot (Inaria).
Muutostyöt huoneistossa
2011- Keittiö uusittu ja keittiön viereinen pienempi huone yhdistetty remontin yhteydessä.
2014 - eteisen lattian laatta asennettu, mosaiikkiparkettilattia hiottu ja kuultolakattu
2021 - Maalaus ja tapetointi vuonna.
Kunto
Hyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto-Osakeyhtiö Kivilinna
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
896,00 m2
Käyttöönottovuosi
1924
Rakennusmateriaali
Betoni
Kattotyyppi
Harjakatto
Kate
Konesaumattu pelti
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Energialuokka
F2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
1985 - katon uusinta
1989 - julkisivujen korjaus
1999 - porrashuoneiden entisöinti
2006 - 07 ikkunoiden maalaus, Sirkkalankadun puoli
2008 - 10 A-portaan kylpyhuoneiden viemäri- ja vesijohtojen uusiminen
2010 - 11 B-portaan kylpyhuoneiden viemäri- ja vesijohtojen uusiminen
2012 - parvekkeiden korjaus
2013 - lämmönvaihtimen uusinta
2015 - pihan kunnostus
2016 - jäteastioiden hankinta, pihanpuoleisten ikkunoiden maalaus
2017 - hissin rakentaminen B-portaaseen
2018 - lukituksen uusinta, kuntoarvion teettäminen
2019 - keittiölinjojen jätepystyviemäreiden pesun ja kuvausten aloitus
2020 - keittiölinjojen viemäri- ja vesijohtojen suunnittelun aloitus
2021 - julkisivujen kuntokatselmus, ikkunoiden kuntoarvio ja korjaussuunnitelma, vesikaton kuntokatselmus
2023 - ikkunoiden huoltokorjaus 1. vaihe, katon huoltokorjaus ja maalaus, A- ja B-portaan keittiöiden viemäri- ja vesijohtojen uusinta
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Ikkunat ja ulko-ovet: Ikkunoiden huoltokorjaus
Katto: Lämmitysvastuksien asentaminen vesikouruihin
Yleiset tilat: Sauna
Lämmitysjärjestelmä: Patteriventtiilien uusiminen ja verkoston tasapainotus
Sähkö- ja tietojärjestelmä: Palovaroittimet
Hissit: Hissin rakentaminen A-portaaseen
Kustannuksia myöhemmin aiheuttavat velvoitteet
HUOM! Kunnossapito taloyhtiössä
Tässä kuten kaikissa muissakin kiinteistöissä, kiinteistön rakenteen ym. pitää kunnostaa tai uusia
määräajoin. Vaikka yhtiön hallitus tai yhtiökokous ei olisikaan vielä tehnyt päätöksiä korjauksista, tulevat tämänkin kiinteistön osalta korjaukset tehtäväksi keskimäärin KH-kortin nro 90-00403 mukaisin ajoituksin lasketun kiinteistön rakennusvuodesta tai edellisestä peruskorjauksesta. Tämä seikka on asunnon ostajan syytä tiedostaa korjauksia ja niistä syntyviä kustannuksia arvioitaessa.
Lainat
440 672,97 €
Kiinnitykset
871 010,00 €
Isännöitsijä
Turun Seudun Kiinteistöpiste Oy
Pitkämäenkatu 13, 20250 Turku
Ilmari Hiltunen, 0400 237 529, ilmari.hiltunen@ts-kiinteisto.fi
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Yhtiön tilat ja varustelu
Sauna.

Muita tietoja

Lisätietoa kaavoituksesta
Turun kaupunki
Vapautuu
Sopimuksen mukaan

Asumiskustannukset

Hoitovastike
436,80 €/kk (3,97 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
436,80 €
Vesi
25,50 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Sähkö laskutetaan osakkaan tekemän sähkösopimuksen mukaisesti.
Varainsiirtovero 1,5% velattomasta hinnasta.
Taloyhtiön osakeluettelo on siirrettyhuoneistotietojärjestelmään. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröinnistä ja osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista.
Kiinteistölaajakaistan perusnopeus sisältyy vastikkeeseen.

Hinta

Myyntihinta
430 000,00 € (3 903,77 €/m2)
Velaton hinta
430 000,00 € (3 903,77 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta