Etusivu / Uusimaa / Helsinki / Minervankatu 2

Minervankatu 2

Etu-Töölö, Helsinki | Kerrostalo | 1h+avok.+kph (yj. 1h+keittiö+kh)

Oma piilopaikka keskellä Etu-Töölöä, omalla sisäänkäynnillä!

Pikkuisen Minervankadun korttelin suojista, Amberlan talosta löytyy tämä poikkeuksellinen, sisäpihan rauhaan suuntautuva kompakti, yhden huoneen koti.

Tämä ensimmäisen kerroksen huoneisto on pihatasoa selvästi korkeammalla, eikä sinne kaupungin äänet kuulu. Tässä rapussa on vain yksi naapuri, joten asunnon hiljaisuus on hämmentävää. Valtava ikkuna leveine ikkunalautoineen tuo vaahteroiden läpi siivilöityvää ihanaa luonnonvaloa huoneistoon. Vastapäinen talo on kaukana, korttelipihan toisella puolen.

Huoneistossa on säilytetty mm. hienoja peiliovia, joissa arvokas vanha tyyli tulee esiin ja yli kolme metriä korkea huone tuo avaruutta neliöitään enemmän. Puiset keittiökalusteet ovat venepuusepän valmistamat. Asunto on ollut omassa käytössä kakkosasuntona.

Vuonna 1914 valmistunut arkkitehti Heikki Kaartisen piirtämän ja asuman talon putkiremontti sähköineen valmistui vuonna 2020. Sen yhteydessä hankittiin myös valmius kaukokylmään. Myös julkisivu- ja kattoremontit on tehty. Yhtiöllä on oma, pidetty talonmies ja yhtiöllä on oma tontti.

Museokadun poikkikadulla sijaiten tämä on kaupunkiasumista parhaimmillaan: täydellinen mikrosijainti Etu-Töölön arvostetuimmilla kortteleilla, kävelyetäisyydellä niin keskustaan kuin Hietaniemeen tai Töölönlahdelle sekä meren äärelle. Loistavat liikenneyhteydet, pikkuputiikit, ravintolat, harrastustilat ja valtakunnallisesti arvostetuimmat kulttuurikohteet myös kävelyetäisyydellä. Samoin kuin Eduskuntatalo, Hanken, sekä Kampin ja ydinkeskustan palvelut.

Upea mahdollisuus arvo-osoitteessa! Asunnon pinta-alan ansiosta sopii myös sijoittajalle. Asunto vapautuu jo kuukauden päästä kaupanteosta.

Ilmoitathan harkitsevasi tarjouksen tekoa, mikäli haluat lisätietoja ennakkoon.

Lämpimästi tervetuloa!

MYYNTI:

Tiina Virjonen

myyntipäällikkö, kiinteistönvälittäjä LKV

tiina@bo.fi

044 0111 066

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Tiina Virjonen

Tiina Virjonen

myyntipäällikkö Töölö, kiinteistönvälittäjä LKV, partner

Huoneisto

Osakkeet
1985-2000
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
1h+avok.+kph (yj. 1h+keittiö+kh)
Kerros/Kerroksia
1/6
Asuinpinta-ala
18,7 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu.
Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa (rakennettu ennen vuotta 1992) poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi tarkistusmittauksen jälkeen olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Isännöitsijäntodistuksen mukainen. Yhtiöjärjestyksen mukainen.
Hissi
Taloyhtiössä on hissi
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Pesukoneliitäntä, kaasuliitäntävaraus, astianpesukoneliitäntä, tiskialtaan päälle laitettavissa työtaso
Liesi
Sähköliesi
Keittiön seinien materiaali
Kaakeli, maalattu
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Pyyhekuivain, pesuallas ja allaskaappi
Kylpyhuoneen varustus
Lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi
Kylpyhuoneen lattiamateriaali
Laatta
Kylpyhuoneen seinämateriaali
Kaakeli
Seinämateriaalit
Maalattu (v. 2021)
Lattiamateriaalit
Mosaiikkiparketti (v. 2021 uusittu)
Muuta kauppaan kuuluvaa
Kaukokylmän varaus huoneistolla (liitettävissä käyttöön)
Muutostyöt huoneistossa
Putkiremontin yhteydessä parkettilattia ja maalaus.
Putkiremontin yhteydessä keittiöön on lisätty mahdollisuus halutessa ottaa käyttöön pesukone/tiskikone/kaasu, mutta nämä eivät ole olleet edellisen asukkaan käytössä.
Kunto
Hyvä
Lisätietoa kunnosta
Myyjä ei ole asunut kaupan kohteena olevassa huoneistossa eikä sen vuoksi ole tietoinen huoneiston tai tarpeiston kunnosta. Sen vuoksi ostajaa kehotetaan tarkastamaan huoneisto, kauppaan kuuluva tarpeisto sekä laitteet erityisen huolellisesti.

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto Oy Minervankatu 2
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
867,00 m2
Käyttöönottovuosi
1914
Rakennusmateriaali
Tiili, betoni
Kate
Pelti
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Lisätietoja energiatodistuksesta
Viimeinen voimassaolopäivä 17.10.2024
Energialuokka
G2013
Tehdyt korjaukset ja remontit
2023 Anturat, perusmuurit, pilarit ja palkit (vakio), kellarivuodonselvitys ja toimenpiteiden suunnittelu
2022 Venttiilit (lämmitys) uusiminen
2020 Venttiilit (käyttövesi) uusiminen
2019 Vesijohtojen uusiminen
2019 Hanat ja vesipostit, pesualtaat, kylpyammeet, WC-istuimet, WC-laitteet, kaivot (lattiakaivot, seinäkaivot), viemäriputkistot, kanavat/hormit, sähköpääkeskus - kiinteistö, sähkön jakokeskukset - huoneisto / liiketilat, maadoitukset ja potentiaalitasaukset, kaapeliläpiviennit, sisävalaistus, laatta ja massamainen vedeneristys
2017 Sinkitty ja maalattu rivipeltikate
2012 Puuikkunat - kadunpuolen ikkunoiden maalaus, kadun puoleiset ulko-ovet - ovien kunnostus
2009 Tuuletusparvekkeet
2006 Pihajulkisivun rappaus
2004 Lämmönjakokeskukset, siirtimet, pumput (lämmitys ja ilmanvaihto), putkistovarusteet, paisunta- ja varolaitteet, pumput
2003 Museokadun rappaus
1994 Minervankadun rappaus
1993 Hissit - johteiden uusiminen

Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
2024 Anturat, perusmuurit, pilarit ja palkit (vakio), kunnostus, kellarivuodon korjaustoimenpiteet
2024 Puuikkunat, uusimisen suunnittelu
2024 Sisäpihan puuovet, kunnostuksen suunnittelu
2024 Parvekeovet, kuntokartoitus ja toimenpiteiden suunnittelu
2025 Puuikkunat, ikkunoiden uusiminen
2025 Sisäpihan puuovet, kunnostus
2025 Pihakansi (sisäpiha), kuntotutkimus
2025 Huoneistokohtaiset palovaroittimet, palovaroittimien asennus
2025 Parvekeovet, uusiminen tai kunnostus
2026 Hissit, kuntokartoitus
2026 Lämmönjakokeskuksest, uuminen
2026 Siirtimet, uusiminen
2026 Pumput (lämmitys ja ilmanvaihto), uusiminen
2026 Venttiilit (lämmitys), uusiminen
2026 Pumput, uusiminen
2026 Jätekatos, katoksen uusiminen
2027 Tuuletusparvekkeet, kunnon tarkastus
2026-2027 Pihakansi (sisäpiha), toimenpiteet kuntotutkimuksen perusteella
2028 Kadun puoleiset ulko-ovet, huoltomaalaus
Kustannuksia myöhemmin aiheuttavat velvoitteet
Yhtiön luotollinen tili Nordea, limiitti 38 000 €, 12.03.2024 käytetty 2 599,31 €.
Muut rajoitukset
Yj. 17§ PARVEKKEET JA PARVEKELASITUKSET
Vastuu osakkeenomistajien jälkikäteen rakentamien huoneistokohtaisten parvekkeiden ja parvekelasien korjaamisesta ja kunnossapidosta sekä niistä mahdollisesti aiheutuneista kustannuksista ja vahingoista kuuluu kulloisellekin osakkeenomistajalle. Taloyhtiö vastaa alkuperäisten parvekkeiden korjaamisesta, kunnossapidosta ja niistä mahdollisesti aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista ja vahingoista seuravien huoneistojen A 16 (parveke Minervankadulla), A 20 (parveke Museokadulla) A 26 (parveke pihan puolella) ja B 31 (parveke Museokadulla) osalta.
Osakkaille on yhtiökokouksen 1.11.2005 päätöksellä annettu oikeus rakennuttaa omalla kustannuksellaan ja omalla huolto- ja kunnossapitovastuullaan parvekkeita sisäpihalle. Parvekkeiden koko, muoto ja paikka on määritelty päätöksessä. Ne linjat, joilta puuttuu vastaava päätös, eivät ole oikeutettuja parvekkeiden rakentamiseen ennen yhtiökokouksen antamaa päätöstä.
Vesi- ja sähkökalusteiden osalta yhtiön kunnossapito- ja korjausvastuu rajautuu perustasoon
Lainat
1 757 927,47 €
Kiinnitykset
4 574 091,00 €
Isännöitsijä
10+ Isännöinti Oy
Oskari Träskelin
Mäkitorpantie 3 B, 00620 Helsinki
0207 181 890, asiakaspalvelu@10p.fi
Kiinteistönhoito
Talonmies
Taloyhtiössä muuta
Ullakko, kellarikomerot, kellarin kerhotila, ulkoiluvälinevarasto

Muita tietoja

Palvelut
K-Market Museokatu 200 m, Alepa Caloniuksenkatu 200 m, Elintarvikeliike Heinonen 170 m
Koulu
Minervakoulu (alakoulu) 220 m, Taivallahden peruskoulu 550 m, Töölön lukio 600 m
Päiväkoti
Töölön Montessori-Leikkikoulu 450 m, Päiväkoti Onnimanni R.Y. 550 m, Töölön Ankkalampi-Duckies 550 m
Lisätietoa kaavoituksesta
Tiedustelut Helsingin kaupunki, www.hel.fi/kaavoitus, 09 310 1691
Vapautuu
1 kk kaupanteosta / sopimuksen mukaan

Asumiskustannukset

Hoitovastike
134,64 €/kk (7,20 €/m2)
Rahoitusvastike
171,48 €/kk (9,17 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
306,12 €
Vesi
25,00 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Käyttösähkö kulutuksen mukaan.
Kotivakuutusmaksut omien sopimusehtojen mukaisesti.
Varainsiirtovero 1,5 % velattomasta hinnasta.
Hallituksella valtuudet kerätä tarvittaessa kahden kuukauden ylimääräinen hoitovastike.

Yhtiön osakeluettelo on siirretty Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään.
Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.


Hinta

Myyntihinta
167 305,62 € (8 946,82 €/m2)
Velkaosuus
21 694,38 € (1 160,13 €/m2)
Velaton hinta
189 000,00 € (10 106,95 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta