Etusivu / Varsinais-Suomi / Turku / Yrjönkatu 4

Yrjönkatu 4

Martti, Turku | Kerrostalo | 2-3h, k, kph, wc, lasit.parv. (yj:ssä 3h+k)

Toiseksi ylimmän kerroksen tilava koti Paavo Nurmi stadionin vieressä putkiremontoidussa yhtiössä!

Kuudennen eli toiseksi ylimmän kerroksen läpitalon asunto hurmaa valoisuudellaan sekä muunneltavalla pohjallaan - tilavaan kaksioon on nimittäin näppärästi tehtävissä vielä yksi huone joko makuuhuoneeksi tai työhuoneeksi. Koti sopiikin erinomaisesti niin yksinasuvalle, pariskunnalle kuin pienelle perheellekin.

Keittiö on päivitetty tähän päivään hiljattain, pitäen kaiken tarpeellisen, sekä viinikaapin! Keittiöön saa sijoitettua pienemmän ruokapöydän, olohuoneen puolelle sen sijaan erillisen, vaikka 8-hengenkin ruokapöydän! Olohuoneen puolelta on käynti lasitetulle parvekkeelle, josta saa ihailla vaihtelevia vuodenaikoja kohti puistoa. Tilava makuuhuone pitää sisällään säilytystilaa, sekä kätevästi kaksi kulkua, niin olohuoneeseen kuin eteiseenkin. Kylpyhuone sekä erillinen wc ovat saaneet täysin päivitetyn ilmeen yhtiön LVIS-saneerauksen yhteydessä 2021-2022.

Vaikkei asunnossa itsessään olekaan saunaa, löytyy upea sauna- ja allasosasto omasta yhtiöstä! Urheilumahdollisuudet löytyvät ihan naapurista: Karikonlenkki, Paavo Nurmi stadion sekä Samppalinnan maauimala.

Taloyhtiöön astuessa huomaa heti, että kyseessä on hyvin hoidettu kiinteistö. Asunto Oy Yrjöntörmä on valmistunut omalle tontilleen vuonna 1971, pitäen sisällään yhteisten tilojen lisäksi 50 asuntoa. Lisäksi autoilevat asukkaat on huomioitu, sillä autohallipaikkoja on 28 ja kansipaikkoja 21. Taloyhtiössä on tehty useita kunnostuksia, jotka takaavat rakennuksen pitkäikäisyyden tuleville vuosille, suurimpina korjauksina tehty mm:

- 2023 lukituksen uusinta

- 2021-2022 LVIS-saneeraus

- 2014 parvekesaneeraus ja -lasitus

- 2012 kattosaneeraus

Sijainti on yksi Turun halutuimmista, Martissa, huippupaikalla keskustan ja jokirannan läheisyydessä. Asuminen ja eläminen ovat monipuolisten palveluiden ympäröiminä helppoa, joten täällä viihtyminen on taattu!

Tule tutustumaan unelmiesi kaupunkikotiin ja varaa oma esittelyaika!

KATRI LAGRÉN | 044 519 9421| katri@bo.fi

facebook: Bo LKV Katri Lagrén

instagram: katrilagrenbolkv

Harkitsetko oman asuntosi myyntiä? Pyydä minut sitoumuksetta maksuttomalle arviokäynnille. Kerron samalla lisää tämänhetkisestä asuntomarkkinatilanteesta, palveluistani ja Bo:n loistavasta välityskonseptista sekä miten asunnonvaihdon suhteen kannattaa edetä. Autan mielelläni!

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Katri Lagrén

Huoneisto

Osakkeet
1734-1813
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
2-3h, k, kph, wc, lasit.parv. (yj:ssä 3h+k)
Kerros/Kerroksia
6/7
Asuinpinta-ala
80,0 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu. Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin huoneiston nykyisen ja rakentamisaikaisen mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavista pinta-alasta. Huoneiston todellinen pinta-ala voi siis olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Parveke
Lasitettu
Parvekkeen ilmansuunta
Kaakko
Hissi
Taloyhtiössä on hissi
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Keittiö remontoitu 2023.
Varustelu: jääkaappi-pakastin, viinikaappi, astianpesukone, mikro, induktioliesi, erillisuuni, liesituuletin (aktiivihiili), allas.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Suihku, wc-istuin, pyykinpesukoneliitäntä, bidee. Sähköinen lattialämmitys.
WC-tilojen kuvaus
Wc-istuin, allas, bidee.
Lukumäärä: 1
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lämmityspäivät ke, pe, la.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Päämakuuhuoneessa kaapistot. Olohuone/ruokailutila muutettavissa niin, että saadaan toinen makuuhuone.
Lukumäärä: 1
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Käynti lasitetulle parvekkeelle.
Seinämateriaalit
Oleskelutiloissa maalattu, kylpyhuoneessa ja wc:ssä laatta.
Lattiamateriaalit
Oleskelutiloissa parketti, keittiössä vinyylilankku, kylpyhuoneessa ja wc:ssa laatta.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Viinikaappi, verhokiskot, rullaverhot.
Kauppaan ei kuulu
Irtaimisto.
Muutostyöt huoneistossa
Nykyisten asukkaiden aikana:
2023 keittiö
2023 makuuhuoneen tehosteseinä
Kunto
Hyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto Oy Yrjöntörmä
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
m2
Käyttöönottovuosi
1971
Rakennusmateriaali
Elementti, betoni
Kattotyyppi
Aumakatto
Kate
Huopa
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Lisätietoja energiatodistuksesta
Viimeinen voimassaolopäivä 23.10.2033
Energialuokka
E2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
Parvekkeet maalattu 1992,
Asuintalon ja ylemmän srk-salin katon korjaus 1993,
Päädyt pinnoitettu ja lisäeristetty 1994,
Eteläsivuelementit pinnoitettu ja lisäeristetty 1995,
Eteläsivun ikkunat vaihdettu 1995,
Saunaosasto uusittu 1996,
Porraskäytävät maalattu 1997,
Pohjoissivun julkisivupinnan ikkunat vaihdettu 1999,
Siivousparvekeikkunat maalattu 2000,
Saunaosasto korjattu 2007,
Lämmönjakokeskus uusittu 2008,
Putkistojen kuntotutkimus 2008,
Ilmastointijärjestelmien puhdistus ja säätö 2008,
Parvekkeiden kuntotutkimus 2009,
Peruskuntoarvio 2010,
Pesukone Talpet 2011,
Linjasulkujen uusiminen 2011,
Kattosaneeraus (as.rak. ja srk-rak.) 2012,
Pohjoissivun julkisivuelementtien kuntotutkimus 2012,
Parvekekorjaussuunnittelu 2013,
Parvekesaneeraus ja -lasitus 2014,
Sisääntulokerroksen ovien maalaus 2014,
Vakiovirtausventtiilien asennus 2015,
A-portaan ilmanvaihtokoneen uusiminen 2016,
Saunan puuosien uusiminen 2016...17,
Pesutuvan ja kellarikäytävien valaistuksen uusiminen 2017,
Uima-allaspeitteen hankkiminen 2017,
LVIS-hankesuunnitelma 2018...2019,
LVIS-suunnittelu 2019...2020,
LVIS-saneeraus 2021...2022,
Yrjänän srk-rakennuksen julkisivusaneerauksen suunnittelu/rak.lupa 2021...2022,
Ilmastoinnin lämmöntalteenottojärjestelmä 2022,
Patteriventtiilien tasapainotus ja säätö 2022,
Lukitusjärjestelmän uudistaminen (Abloy Easy) 2023.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Piha: Leikkipaikan kunnostus,
Perustukset ja runko: Alkuperäinen kunto, korjaukset tarpeen mukaan,
Julkisivut: Elementtisaumaus tarpeen mukaan, srk-rakennuksen julkisivusaneeraus 2024,
Parvekkeet: Normaali kunnossapito, saneerattu 2014,
Ikkunat ja ulko-ovet: Ikkunoiden maalaus tarpeen mukaan,
Katto: Normaali kunnossapito, uusittu 2012,
Huoneistojen märkätilat: Ei tiedossa olevaa tarvetta, uusittu linjasaneerauksen yhteydessä 2022,
Sähkö- ja tietojärjestelmä: Sähköautojen latauspisteiden rakentaminen 2024,
Hissit: Uusiminen.
Vesi- ja viemärijärjestelmä: Ei tiedossa olevaa tarvetta, saneerattu 2022 pois lukien yksiö- ja erillis-wc -linjojen (yhteinen) pystyviemäreiden muoviosuudet, joita ei uusittu urakassa),
Yleiset tilat: Ei tiedossa olevaa tarvetta,
Lämmitysjärjestelmä: Ei tiedossa olevaa tarvetta,
Ilmanvaihto: Ei tiedossa olevaa tarvetta.
Peruskuntoarvion päivitys 2025.
Sähköpistokepaikkoja
21
Lainat
1 714 563,18 €
Kiinnitykset
533 628,00 €
Isännöitsijä
Turun Isännöintikeskus Oy
Krista Wirkkala
02 6517 2169
krista.wirkkala@turunisannointikeskus.fi
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Taloyhtiössä muuta
Osakkeenomistajien käyttöön varatut muut tilat ovat: ulkoiluvälinevarasto, pesutupa, sauna, väestönsuoja. Saunaosastolla uima-allas.

Yhtiöjärjestys: 7§ Osakkeenomistaja vastaa hallitsemaansa huoneistoon tai sen ulkopuolelle osakkeenomistajan toimesta tehtyjen tai teetettyjen rakenteiden, rakennelmien sekä lisä- ja muutostöiden, kuten esimerkiksi jälkikäteen rakennettujen huoneistosaunojen tai ilmalämpöpumpun kunnossapidosta sekä niiden virheellisyyden tai puutteellisuuden aiheuttamien vikojen korjaamisesta ja niiden kustannuksista. Tässä mainittu vastuu kunnossapidosta käsittää vastuun huollosta, hoidosta, korjaamisesta, perusparantamisesta ja uudistamisesta sekä mainittujen toimenpiteiden kustannuksista. Mikäli yhtiölle syntyy lisäkustannuksia siitä, että yhtiön toteuttaman kunnossapito- tai uudistustyön vuoksi samalla joudutaan purkamaan tai ennalleen saattamaan näitä osakkeenomistajan toimesta tehtyjä tai teetettyjä muutoksia tai lisäyksiä, vastaa ko. huoneiston osakkeenomistaja yhtiölle aiheutuvista lisäkustannuksista. Osakkeenomistajan vastuu määräytyy tämän pykälän mukaisesti myös silloin, kun muutostyö on toteutettu aikaisemman osakkeenomistajan toimesta.

Muita tietoja

Palvelut
Lähes kaikki arjen palvelut kävely-/pyöräilymatkan päässä.
120m Sale Martti
600m K-Market Martinmylly
700m K-Market Vähä-Heikkilä
1,2km K-Supermarket Föri
1,6km K-Citymarket Kupittaa
1,8km Kauppatori palveluineen

Yhtiön takaa käynti Karikonlenkin kautta Paavo Nurmen stadionille ja urheilupuistoon.
n. 900m Samppalinnan maauimala

Lisätietoa kaavoituksesta
Turun kaupunki
Vapautuu
Heti kaupanteossa tai sopimuksen mukaan

Asumiskustannukset

Hoitovastike
348,00 €/kk (4,35 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
348,00 €
Vesi
22,50 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Vesiennakko 22,50€/hlö/kk. Tasataan kerran vuodessa huoneistokohtaisen mittarin kulutuksen mukaan.
Sähköennakko 69,00€/kk.
Saunamaksu 6€/kerta. Pesutupamaksu 3€/kerta.
Autohallipaikan vuokra 40€/kpl/kk. Autopaikan vuokra 20€/kpl/kk.

Srk-rakennuksen julkisivusaneeraus ja linjasaneerauksen lisätyöt 2023. Yhtiökokous 24.4.2023 valtuutti hallituksen nostamaan pankkilainaa Srk-tilan julkisivukorjaukseen ja linjasaneerausurakan lisätöihin enintään 550 000,00 € kahdenkymmenenviiden (25) vuoden takaisinmaksuajalla. 2.4.2024 mennessä lainaa nostettu 313.000 €.
Yhtiökokous 22.5.2024 päätti sähköautolatausvalmiuden asentamisesta puoliin autohallipaikoista, viiden latausaseman hankinnasta, kuormanhallintajärjestelmän ja tietoliikenneyhteyksien asentamisesta, joka rahoitetaan yhtiökokouksen 24.4.2023 päättämällä lainalla.

Varainsiirtovero 1,5 %, maksetaan kaupanteon yhteydessä.

Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään ja ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan.

Hinta

Myyntihinta
288 000,00 € (3 600,00 €/m2)
Velaton hinta
288 000,00 € (3 600,00 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta