Etusivu / Uusimaa / Helsinki / Kalliolinnantie 3 1 / 1 Kalliolinnantie 3 Kaivopuisto, Helsinki | Kerrostalo | 9 h + k + AP 3 4 480 000 € Velaton hinta 243,0 m2 Asuinpinta-ala 263,0 m2 Kokonaispinta-ala 1931 Rakennusvuosi Kalliolinnantien arvostetuimpien yhtiöiden, vakavaraisen Kalliolinnantie 3 arvoasunto puistonäkymin.Harvoin myynnissä arvostetun Bostads Ab Villa Höjdbo toisen kerroksen asunto, jossa nykyisellään 3 mh + työhuone + ruokasali, olohuone, halli + kph, 2 wc ja khh. Vakavaraisessa yhtiössä on yhteensä yksitoista huoneistoa, joista yhtiö omistaa itse kolme (yhteensä 322,5 m2) . Yhtiön omistamat kolme huoneistoa kukin voidaan tarvittaessa myydä yhtiökokouksen päätöksellä rahoittaakseen esimerkiksi tulevia remontteja. Yhtiö on toiminut vastaavasti yhtiön aiemmin omistaman muun omaisuuden suhteen. Asunnot tuottavat vuokrina tällä hetkellä noin puolet yhtiön tuloista, ja ovat näin osakkaille merkittävä tuottoja generoiva tekijä. Tälle huoneistolle kohdistuu noin 20%:n osuus yhtiön omistamista huoneistoista. Osakkaalle kuuluu myös yhtiöjärjestyksen mukaan autohallipaikka AP 3, jonka lisäksi osakkaalla on veloituksetta käytössä on myös toinen autopaikka yhtiön pihassa.Tämän asunnon sisutukseen ja tyyliin on panostettu merkittävästi, ja on näin Art Deco hengessään, yhtä tyylisuunnan parhaimpia esimerkkiä, paraatipaikalla Helsingissä. Asunto on kolmelta ilmansuunnalta ranskalaisin ikkunoin ja parvekkeen avulla yhteydessä ympäröivään Kaivopuiston rauhallisimpaan puistomaiseen alueeseen. Näkymät kattavat Cygnauksen gallerian, Kalliolinnan, merinäkymän Ravintola NJK kohdalta sekä Mannerheim museon. Laadukas sisustus, toimivat ratkaisut ja muunneltava huoneiston pohja, tarjoavat asukkailleen monenlaiset mahdollisuudet laadukkaaseen asumiseen ja edustamiseen. Esittelemme asunnon yksityisesittelyin, esittelyvaraukset ja tiedustelut asuntomyyjä KTM partner, Kenneth Katter kenneth@bo.fi ja +358 45 864 8062 Kiinnostaako tämä kohde?Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti Kenneth Katter asuntomyyjä, KTM, partner 045 864 8062 kenneth@bo.fi Tutustu välittäjään Varaa aika kalenteristani HuoneistoOsakkeet209-451, 1448-1457HallintamuotoAsunto-osakeyhtiöHuoneluku9 h + k + AP 3 Kerros/Kerroksia2/4Asuinpinta-ala243,0 m2Muut tilat20,0 m2Lisätietoja pinta-alastaOsakemäärä 253 kpl, asunnon pinta-ala 243 m2, lisäksi autohallipaikka AP 3, jonka pinta-ala on 20m2 Nykyisen käytön mukainen huoneistoselitelmä on 7 h + k + halli + khh + kph + 2 wc. Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin huoneiston nykyisen ja rakentamisaikaisen mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Huoneiston todellinen pinta-ala voi siis olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.NäkymätItään Kalliolinnan, Ravintola NJK ja Mannerheim museon suuntaan, huoneissa erikseen ranskalaiset parvekkeet kolmeen ilmansuuntaan (6 kpl ikkuna-aukkoa). Parvekkeelle on asennettu suojaava pleksi tukemaan ja suojaamaan kaidetta.ParvekeRanskalainen, ulostyönnettyParvekkeen ilmansuuntaPohjoinen, itä, eteläHissiTaloyhtiössä on hissiKeittiön kuvaus, lisätiedot ja varustusKeittiön kruunaa kaunis mittatilaustyön toimitettu visakoivu keittiökaapisto ja tummat keittiökoneet. LiesiKaasuliesi, induktioliesi, erillisuuniKeittiön työtasojen materiaaliKiviKeittiön lattiamateriaaliParkettiKeittiön seinien materiaaliMaalattu, puuKylpyhuoneen varustusKylpyamme, suihkuseinä, suihku, peili, kiinteät valaisimetKylpyhuoneen lattiamateriaaliLaatta, lautaWC-tilojen kuvausVarustus: lattialämmitys, bidee-suihkuLukumäärä: 2Lattiamateriaalit: laatta, lautaSeinämateriaalit: kaakeliKodinhoitohuoneVarustus: pesuallas, lattiakaivo, pyykkikaapitLattiamateriaalit: laattaSeinämateriaalit: kaakeliSaunan kuvaus, lisätiedot ja varustusTalosaunan kiuas on vaihdettu 2022 ja siinä on höyrykiuas.Saunan seinämateriaaliPuuMakuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustusLukumäärä: 3Lattiamateriaalit: parkettiSeinämateriaalit: tapettiOleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustusLattiamateriaalit: parkettiSeinämateriaalit: maalattuMuut tilatEteisessä marmorilattia.Muutostyöt huoneistossaAsunnon nykyisen muodon mukainen muutos on tehty 2011. Huoneiston on suunnitellut arkkitehti Filip Linder ja Sebastian Cedercreutz toteutti muutoksen.KuntoHyväTakkaYhtiön omistaman rakennuksen kaikki tulisijat ja savuhormit ovat osakkeenomistajien kunnossapitovastuulla. Arviotu kunnoistuskustannus noin 30.000,- €TakkatiedotTakka, muu Kiinteistö- ja yhtiötiedotYhtiön nimiBostadsaktiebolaget Villa HöjdboTontin omistusOmaTontin koko2 228,00 m2Käyttöönottovuosi1931RakennusmateriaaliTiiliKattotyyppiAumakattoKatePeltiLämmitysjärjestelmäKauko, muuTehdyt korjaukset ja remontit1986 Putkistot ja sähköjen uusiminen 1989 Julkisivut, parvekkeet ja ikkunat 1991 HTV/kaapeliverkkoon liittyminen 2005 Tammi-ikkunoiden lakkaus ja huolto 2006 Kaukolämpökeskuksen uusiminen 2009 Julkisivun kunnostus 2010 Sisäpihan pihamuurin kunnostus 2011 Autotallin ajoluiskan tukimuurin kunnostus 2011 Vesikaton räystäsalueiden tiivistys 2012 Keittiöhissin uusiminen (laitenumero 16040101 koneisto ja laitteisto) 2012 Katon paikkakorjaus (vaakakourujen pinnoitus Enkopur-massauksella) 2013 Tammi-ikkunoiden huoltolakkaus (etelä- ja itäsivujen (pihan puoli)) 2014 Salaojien tarkastuskuvaus ja korjaus (Korjaustyöt suoritettu 3/2014, Eerola-Yhtiöt) 2014 Pihan puolen ikkunat (maalattujen ikkunoiden korjausmaalaus) 2014 Piikahissin tuuletusparvekkeiden kunnostus ja maalaus 2017 Pääportaan maalaus 2017 Patteriverkoston ilmausjärjestelmän asennus 2019 Piharemontti 2020 Vesikaton pinnoitus (koko katon Enkopur-massaus) 2020 Laajamittaiset rappauskorjaukset, julkisivujen maalauskorjaukset ja parvekkeiden alapintojen ja kaiteiden korjaus 2021 Lukituksen sarjoitus Abloy-Sento sarjaan 2021 Jätekatoksen laajennus 2021 Pihanpuoleisten ikkunoiden maalaus 2021 Piippuhattujen uusiminen 2022 Viemäreiden ja sadevesiviemäreiden sukkasujutus 2022 Tammi-ikkunoiden huoltolakkaus 2022 Savuhormien tarkastus 2022 Saunan kiukaan uusiminen 2023 Parvekkeiden pintojen korjausTiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit2024-2028 Huolto- ja ylläpitotöitä 2028 Putkiston kuntokartoitus (juomavesiputkisto)Kustannuksia myöhemmin aiheuttavat velvoitteetKesällä 2024 toteutetaan asuntojen mustien ulko-ovien maalaus.Pihapaikkoja6Lunastusoikeus osakkaillaKylläMuut rajoituksetYj 19 §: Yhtiön osakkeenomistaja, hänen vuokralaisensa tai vuokralaisen alivuokralainen tai yhtiön omistaman huoneiston vuokralainen tai hänen alivuokralaisensa eivät saa harjoittaa omistamansa ja/tai vuokrasopimuksen perusteella hallitsemansa asuinhuoneiston osalta lyhytaikaista alle kolmen (3) kuukauden pituista vuokraustoimintaa majoituspaikaksi, ns. Airbnb-toimintaa. Edellä mainittu vuokrauskielto koskee vuokrausta kaikenlaista liiketoimintaa varten. Yhtiön hallitus voi myöntää pyynnöstä poikkeusluvan edellä mainitusta kiellosta.Lainat47 558,00 €Kiinnitykset534 000,00 €IsännöitsijäJani Räisänen, jani.raisanen@amlin.fi ja 09-632 019 Itäinen Puistotie 16 A, 00140 HelsinkiKiinteistönhoitoTalonmiesYhtiön tilat ja varusteluSauna, vinttikomero, kellarikomero. Autopaikat käytännössä 8 + 1 kpl pihassa ovat yhtiön hallinnassa. Muita tietojaPalvelutTehtaankadulla - K Market Kaivopuisto, S-Market Kaartintori, Wanha Kauppahalli, Kauppatori ja Helsingin keskusta.KouluUllanlinna, Kaartinkaupunki, Kamppi, KaisaniemiPäiväkotiUllanlinnaLisätietoa kaavoituksestaHelsingin Kaupunki, Kaavoitus - Katso https://kartta.hel.fi/?link=bZWSYX Asiakaspalvelu puh. 09 310 22111 (ma-to klo 8.30-16.00, pe 12-15) Pysäköinnin, maankäytön ja rakentamisen asiat sekä yleisneuvonta VapautuuSopimuksen mukaanLisätietoa palveluistaHelsingin keskustan kaupat, Stockmann, Kluuvi. AsumiskustannuksetHoitovastike1 087,90 €/kk (4,48 €/m2)Rahoitusvastike461,70 €/kk (1,90 €/m2)Yhtiövastike yhteensä1 549,60 €Sähkölämmitys50,00 €Vesi30,00 €/hlö/kkMuut maksut / lisätietoa maksuistaKäyttösähkö kulutuksen mukaan. Kotivakuutus omien sopimusehtojen mukaisesti. Ostaja maksaa varainsiirtoveroa 1,5 % velattomasta kauppahinnasta. Kustannustiedot perustuvat viimeisimpään vahvistettuun tilinpäätökseen. Isännöinti-Ura Oy kanssa oleva poliisitutkinta edelleen kesken, törkeä petos ja konkurssi, oikeudenkäynti tulossa, aikataulu ei vielä tiedossa. Villa Höjdbo on valvonut saatavan konkurssipesästä, kulut kirjattu kuluina aiempina vuosina. HintaMyyntihinta4 455 200,01 € (18 334,16 €/m2)Velkaosuus24 799,99 € (102,06 €/m2)Velaton hinta4 480 000,00 € (18 436,21 €/m2)MaksutapaKäteinen. Sinua voisi kiinnostaa Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Mitä hinta-arvio maksaa tai miten arviokäyntiä varten kannattaa valmistautua? Katso vastauksemme usein kysyttyihin ky… Sneak Peek® Sneak Peek® Sneak Peek® -palvelumme on askeleen edellä! Löydä alueesi uusimmat ja upeimmat asunnot jo ennen kuin ne ilmestyvät as… Asuntovahti Asuntovahti Etsimässä uutta asuntoa? Aseta itsellesi Bo-asuntovahti. Saat tiedon heti, kun unelmiesi asunto tulee myyntiin. Bo Match Bo Match Kun asuntounelmat ja unelmien asunnot kohtaavat, syntyy Bo Match. Tutustu uudenlaiseen tapaan käydä asuntokauppaa.
Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Mitä hinta-arvio maksaa tai miten arviokäyntiä varten kannattaa valmistautua? Katso vastauksemme usein kysyttyihin ky…
Sneak Peek® Sneak Peek® Sneak Peek® -palvelumme on askeleen edellä! Löydä alueesi uusimmat ja upeimmat asunnot jo ennen kuin ne ilmestyvät as…
Asuntovahti Asuntovahti Etsimässä uutta asuntoa? Aseta itsellesi Bo-asuntovahti. Saat tiedon heti, kun unelmiesi asunto tulee myyntiin.
Bo Match Bo Match Kun asuntounelmat ja unelmien asunnot kohtaavat, syntyy Bo Match. Tutustu uudenlaiseen tapaan käydä asuntokauppaa.