Etusivu / Uusimaa / Tuusula / Suotie 23 A

Suotie 23 A

Mattila, Tuusula | Omakotitalo | 3 h, k, kph, s, wc, khh, 2 x terassi

Pala parasta 70-lukua.

Tämä todella ainutlaatuinen pala taidetta kätkee sisäänsä enemmän kuin ikinä voisi aavistaakaan. Jo näyttävästä eteisestä huokuu se laatu ja tinkimätön tyyli, millä tämä kiinteistö on saneerattu vuosien varrella kauneimpaan loistoonsa. Yksitasoisessa edustustason kodissa neliöt jakautuvat avariksi, sopusuhtaisiksi tiloiksi, ja upea ympäristö viimeistelee kokonaisuuden. Tunnelmallisin huone on hotellitason spa-osasto, joka jatkuu paahteisen terassin Drop-altaaseen, jonka lehtikuusiaita ympäröi varsinaiseksi keitaaksi.

Täysin poikkeuksellinen on myös upea puutarha, joka on kuvattu jopa puutarhalehteen. Vuoden kierto on otettu huomioon suunnittelussa, jolloin jokaisena vuodenaikana saa ihailla mitä kauneimpia istutuksia aina 660 kääpiövuorimännystä mitä kauneimpiin kirsikka-, omena- ja päärynäpuihin. Pihalla on lisäksi kaksi autotallia, iso varastotila ja useampi paikka autolle. Kiinteistön nimi, Linnunlaulu, kuvaa erinomaisesti ympäristöä, sillä puutarhassa todella saa nauttia mitä kauneimmasta linnunlaulusta.

Myös taloteknisiä korjauksia on suoritettu pieteetillä vuosien saatossa. Tehtyihin remontteihin lukeutuu mm. kiinteistön vesiputkien remontti, salaojaremontti sekä ikkunaremontti. Moderniin talotekniikkaan on panostettu mm. valokuidun, etäohjattavien ilmalämpöpumppujen ja Yalen sähkölukkojärjestelmän muodossa.

Tuusulan Mattilassa nautit rauhallisesta asumisesta viihtyisällä pientaloalueella. Sekä Keravan että Tuusulan monipuolisille ruokakaupoille ja kattaville lähipalveluille ajaa viidessä minuutissa, ja lähikaupalle on vain n. 750 metriä. Lähialueet tarjoavat monipuoliset ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet, lähin bussipysäkki on nurkan takana ja Keravan asemalle on 2,5 km.

Tätä poikkeuksellista kotia esitellään ainoastaan yksityisnäytöin. Olethan yhteydessä, niin varataan sinulle oma näyttöaika!

Tutustu myös kohdevideoon!

Myynti ja esittelyt:

Katja Lampinen

kiinteistönvälittäjä LKV, partner

Bo LKV Helsinki, Ullanlinna

p. 044 2433 744 I katja@bo.fi

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Katja Lampinen

Katja Lampinen

kiinteistönvälittäjä LKV, partner

Rakennus

Käyttöönottovuosi
1971
Rakennusmateriaali
Tiili
Rakennusmateriaalien kuvaus
Yksi väliseinä ja autotalli on puurunkoinen.
Kattotyyppi
Pulpettikatto
Kate
Huopakate(4 kertainen lasikuituhuopa)
Katon kunto
Vesikaton huopa ja katon pellitykset 2009
Asuinpinta-ala
120,0 m2 (180,0 m2)
Lisätietoja pinta-alasta
Rakennuslupa-asiakirjojen mukaan asuntapinta-ala n. 120 m2 + lämmin autotalli ja varasto n. 40 m2 + kylmä autotalli n. 20 m2
Kerrokset
1
Muut tilat
60,0 m2
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Sähkö, muu
Huoneluku
3 h, k, kph, s, wc, khh, 2 x terassi
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
VARUSTUS: Kaapisto, hana, allas, astianpesukone, side-by-side jääkaappipakastin jääpalakoneella, induktioliesi, liesituuletin, kalustemikro.
SEINÄT: Maali.
VÄLITILA: Kakkeli.
TYÖTASO: Laminaatti.
LATTIA: Laattalattia (lattialämmitys).
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Kylpyhuoneremontti ja kiinteistön vesiputket on remontoitu 2020.
VARUSTUS: 2 x hana, 2 x allas, peili, 2 x sadekattosuihku ja 2 x tavallinen suihku, pyyhepatteri, seinä-wc, bidee-suihku, lattialämmitys, käynti terassille.
SEINÄT: Laatta (Villeroy & Boch).
LATTIA: Laatta (Villeroy & Boch).
Sauna
Asunnossa on sauna
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustus
VARUSTUS: Sähkökiuas (Helo Himalaya, höyrytoiminto), lauteet (lämpökäsitelty haapa).
SEINÄT: Lämpökäsitelty haapa
LATTIA: Laatta.
Kodinhoitohuone
VARUSTUS: Pesukoneliitäntä.
SEINÄT: Maali.
LATTIA: Laatta.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
SEINÄT: Maali.
LATTIA: Muovimatto.
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
VARUSTUS: Käynti terassille.
SEINÄT: Tiili, maali.
LATTIA: Maalattu koivuparketti.
Muut tilat
Arkiolohuone, jonka yhteydessä myös kodinhoitohuone.
VARUSTUS: Käynti terassille.
SEINÄT: Maali.
LATTIA: Maalattu parketti.

Eteinen.
VARUSTUS: Peilikaapisto.
SEINÄT: Maali, tiili.
LATTIA: Laatta.
Takkatiedot
Takka
Muut säilytystilat
Muu erillinen varasto
Tehdyt korjaukset
2022: Valokuitu. Kaapeli-tv. Eteisremontti ja lattialämmitys.
2021: Autotalliremontti. Piharemontti.
2020: Kylpyhuoneremontti ja kiinteistön vesiputket. Drop-ulkoporeallas. Takavarasto.
2019: Ulko-ovi (Pihla). Lukitusjärjestelmä (Yale Doorman). Olohuoneen katto ja valaistus. Sähköpatterien (adax wifi) ja ilmalämpöpumpun (Mitsubishi HERO) uusiminen (etäohjattavat, äly).
2017: Pihan asfaltointi.
2016: Salaojat. Autotallin nosto-ovi.
2013: Keittiö ja lattialämmitys. Pistorasiat ja valokytkimet.
2012: Ikkunat (lämpölasit).
2009: Vesikaton huopa ja katon pellitykset. Tonttiviemärin uusiminen.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Drop-allas, verhotangot, autotallin irtohyllyt.
Kauppaan ei kuulu
Taide-esineet, eteisen peili, kylpyhuoneen irtokalusteet.
Kunto
Hyvä
Energiatodistus
Kyllä
Energialuokka
E2018

Kiinteistötiedot

Kiinteistötunnus
858-405-2-602
Kortteli/Kiinteistön nimi
Linnunlaulu
Tyyppi
Tila
Tontin tyyppi
Tasamaatontti
Tontin koko
1 192,00 m2
Tontin omistus
Oma
Panttikirjat
300 000,00 €
Lisätietoja tontista
Tie perille
Vesijohto
Kunnan
Viemäri
Kunnan
Rakennusoikeus, e-luku
0.20

Muita tietoja

Palvelut
K-Market Parila n. 750 m, Keravan jäähalli n. 1,5 km, Kalevan urheilupuisto n. 1,8 km, Kauppakeskus Karuselli n. 2,3 km, Prisma Kaleva n. 2,5 km, K-Citymarket Kerava n. 2,7 km, Tuusulan golfklubi n. 1,5 km.
Koulu
Killan koulu n. 1,5 km, Kirkonkylän koulu n. 1,6 km.
Päiväkoti
Taidepäiväkoti Konsti n. 1,2 km, Päiväkoti Aito n. 1,9 km.
Liikenneyhteydet
Bussipysäkki n. 450 m, Keravan juna-asema n. 2,6 km, Helsinki Vantaan lentoasema n. 16 km.

Asumiskustannukset

Vesi ja jätevesi
26,00 €
Puhtaanapito
6,99 €
Kiinteistövero
548,48 €
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Kiinteistövero vuodelta 2023.

Sähkönkulutus vuodelta 2022 kahdelta aikuiselta.

Jätehuollon perusmaksu 31,20 euroa / vuosi, tyhjennys 6,99 euoa (2 kk kuukaudessa).

Vesimaksu keskimäärin kahdelta aikuiselta kuukaudessa n. 26 €.

Hinta

Velaton hinta
335 000,00 €
Myyntihinta
335 000,00 €
Vapautuu
Sopimuksen mukaan
Kartta