Etusivu / Uusimaa / Vantaa / Jaspiskuja 2

Jaspiskuja 2

Kivistö, Vantaa | Kerrostalo | 4h+kt+rh+khh+kph+s+wc/2+ lasitettu parveke (YJ 4 - 5h+kt+s)

Tyylikäs, ylimmän kerroksen kulmahuoneisto loistavien liikenneyhteyksien varrella!

Tässä viidennen kerroksen kodissa on kolme makuuhuonetta ja toimiva pohjaratkaisu. Pohja on muunneltavissa siten, että neljäskin makuuhuone on mahdollinen sitä tarvitsevalle. Tällä hetkellä tila toimii kuitenkin ihastuttavana ruokailuhuoneena heti keittiön yhteydessä ja mahdollistaa useammankin ruokailijan kokoontumisen saman pöydän ääreen. Olohuoneesta on käynti talon kulmaan sijoittuvalle lasitetulle parvekkeelle ja viilentävä ilmalämpöpumppu pitää huolen, että koti pysyy miellyttävänä hellejaksojenkin aikana.

Kodin pyykkihuolto sijoittuu erilliseen kodinhoitotilaan, jossa on jo valmiina pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Tämä tila tuo myös kotiin lisää säilytystilaa lukuisten kaapistojen lisäksi.

Autohallipaikka AH 234 on mahdollista ostaa samassa yhteydessä hintaan 12 000 euroa.

Yhtiön sijainti on loistava aktiiviselle asukkaalle. Valaistut ladut ja lenkkipolut lähtevät kotiovelta ja tennis- sekä golfkenttä löytyvät nekin aivan kodin läheltä. Yhtiön tiloissa on asukkaille oma kuntoilutila. Useat hyvin varustellut leikkipuistot ja koirapuisto lisäävät alueen tarjontaa ja viihtyisyyttä.

Tervetuloa esittelyyn!

Susanna Suvanto

kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, partner

040 900 1447

susanna.suvanto@bo.fi

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Susanna Suvanto

Susanna Suvanto

kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, partner

Huoneisto

Osakkeet
6260-6590
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
4h+kt+rh+khh+kph+s+wc/2+ lasitettu parveke (YJ 4 - 5h+kt+s)
Kerros/Kerroksia
5/5
Asuinpinta-ala
113,5 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu. Isännöitsijäntodistuksen mukainen. Yhtiöjärjestyksen mukainen.
Parveke
Lasitettu, sisäänvedetty
Parvekkeen ilmansuunta
Kaakko, lounas
Hissi
Taloyhtiössä on hissi
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Jääkaappi/pakastin (2 kpl), liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone. Induktioliesi (2023), kiertoilmauuni (2022).
Kivitasot. Lattia on parkettia. Seinissä kaakeli välitilassa ja muuten maalattu.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattialämmitys, wc-istuin, suihku (2kpl), peilikaappi. Lattia laatoitettu ja seinät
kaakeloitu.
WC-tilojen kuvaus
Suihku, lattialämmitys. Lattia
laatoitettu ja seinät kaakeloitu.
Lukumäärä: 1
Kodinhoitohuone
Pesukoneliitäntä, pesukone, kuivausrumpu, lattiakaivo. Lattia laatoitettu ja seinät kaakeloitu.
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustus
Sähkökiuas. Seinät puupaneloitu ja lattia laatoitettu. Lattialämmitys.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia parketti. Yhdessä makuuhuoneessa yhdellä seinällä tapetti, muut seinät maalattu.

Lukumäärä: 3
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia parketti. Yhdellä seinällä tapetti, muut seinät maalattu.
Käynti parvekkeelle.
Muut säilytystilat
Kellarikomero
Muuta kauppaan kuuluvaa
Verhokiskot (2017), pyykinpesukone ja kuivausrumpu (2021) ja viilentävä ilmalämpöpumppu (asennettu 2024).
Muutostyöt huoneistossa
2024 viilentävän ilmalämpöpumpun asennus yhtiön luvalla.
Kunto
Hyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto Oy Kivistön Kvartsi, Vantaa
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
3 083,00 m2
Käyttöönottovuosi
2016
Rakennusmateriaali
Tiili, betoni
Kattotyyppi
Harjakatto bitumikatteella
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Lisätietoja energiatodistuksesta
Viimeinen voimassaolopäivä 21.10.2025
Energialuokka
C2013
Tehdyt korjaukset ja remontit
2024 IV- kanavien nuohous, mittaus, säätö
2024 etäluettevan vesimittarijärjestelmän asentaminen
2022 rakennusautomaation ohjausyksikön uusiminen
2022 B-portaan saunan kiukaan ohjauskeskuksen uusiminen
2022 savunpoistoluukkujen ohjauskeskuksen vaihto A- ja B-porras
2021 kaukolämpöventtiilien (4 kpl) ja venttiilimoottorien (4 kpl) vaihto
2021 liiketilojen väliseinän tiivistyskorjaus
2021 sisääntulokujan asfaltointi yhdessä naapuriyhtiöiden kanssa
2020 pihan kunnostus ja porraskäytävien pesu, käyttövesisiirrin uusittu
2018-2019 1-vuotistarkastuksen jälkeistä huoltoa, pyörävaraston muuttaminen asukkaiden kuntoilutilaksi
pihan kunnostusta, lämmitysjärjestelmä säädetty
2016-2017 talo valmistunut
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
2025 palovaroittimien uusiminen
2026 väestönsuojan tarkistus ja tiiveyskoe
2024-2028 normaalia huolto- ja kunnossapitoa
Autotallit
3
Muut rajoitukset
Lunastusoikeus koskee vain autopaikkaa. Lunastusaika on 1kk, vain osakkailla.
YJ 8 § Lunastusoikeus
Jos autopaikkojen hallintaan oikeuttavat osakkeet nrot 9957-10000 siirtyvät millä tahansa saannolla muulta kuin yhtiön perustajaosakkaalta yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle eikä samassa yhteydessä siirretä tämän yhtiön osakkeita, jotka oikeuttavat yhtiön jonkin liiketilan tai asuinhuoneiston hallintaan, on siirronsaajan ilmoitettava siirrosta hallitukselle viipymättä, ja on yhtiön osakkeenomistajilla oikeus lunastaa siirron kohteena oleva
osake. Lunastusmenettelyssä noudatetaan edellä olevan lisäksi kaikilta muilta osin kulloinkin voimassa olevan asunto-osakeyhtiölain säännöksiä
Lainat
4 521 934,25 €
Kiinnitykset
13 500 000,00 €
Isännöitsijä
Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy, asiakaspalvelu@hsi.fi, p. 09 6122 600
Isännöitsijä Jari Latva-Karjanmaa
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Taloyhtiössä muuta
Ilmanvaihtojärjestelmä koneellinen, LTO (asuntokohtainen ilmanvaihtokone).

-Sauna, kuivaushuone, irtaimistovarasto, urheiluvälinevarasato, lastenvaunuvarasto, kuntoilutila
(A-portaan pyörävarasto on muutettu kuntoilutilaksi 2018)
-Lämmönjakohuone, sähköpääkeskukset, talovarasto, IV-konehuone ja porrashuoneet.

Muita tietoja

Palvelut
- K-Market Kivistö 260 m
- Alepa Kivistön asema 260 m
- Kivis-liikekeskus (mm. terveysasema, S-MArket, Lidl, Posti ja kirjasto) 600 m
- Apteekki 300 m
- Katriinan sairaala 5,1,km
Koulu
- Aurinkokiven päiväkoti, koulu ja neuvola (1-9-lk) 350 m
- Kanniston koulu (laajenee yhtenäiskouluksi syksyllä 2025) 1,5,km
Päiväkoti
- Pilke Hohto 220 m (liikuntapäiväkoti)
- Päiväkoti Touhula Jalokivi 300 m
- Päiväkoti Norlandia Kaarna 300 m
- Ruusupuun päiväkoti 700 m
- Useita leikkipuistoja lähistöllä
- Koirapuisto 400 m
Lisätietoa kaavoituksesta
Tiedustelut: Vantaan kaupunki/ kaavoitus p. 09 839 11
Vapautuu
15.07.2025 alkaen
Lisätietoa palveluista
- Citymarket Kivistö on rakenteilla, arvioitu valmistuminen alkuvuodesta 2026
- Arena 3.3 tapahtuma-areenan arvioitu valmistuminen 2026 (www.arena33.fi)

Asumiskustannukset

Hoitovastike
556,15 €/kk (4,90 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
556,15 €
Vesi
20,00 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Autohallivastike 37,20 €/kk
Laajakaistavastike 7,50 €/kk
Kuntosalimaksu 15,00 €/kk
Vesimaksu on ennakko ja tasataan vuosittain vastaamaan todellista kulutusta.

Kotivakuutus ja sähkösopimus omien vakuutusehtojen mukaisesti.

Asuinhuoneistojen pesuhuoneiden, erillis-wc:n ja saunojen laattalattioissa on sähköinen lattialämmitys. Lattialämmitykset edellä lueteltujen tilojen osalta on kytketty huoneistojen sähkönmittaukseen.

Hallituksella on valtuudet periä enintään kahden kuukauden suuruinen hoitovastike yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa sekä päättämään pääomavastikkeen määrä korkotason muuttuessa ja periä tarvittaessa ylimääräisiä pääomavastikkeita.

Yhtiön osakeluettelo on siirretty Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta kaupan jälkeen. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan.

Varainsiirtovero 1,5%

Hinta

Myyntihinta
395 000,00 € (3 480,18 €/m2)
Velaton hinta
395 000,00 € (3 480,18 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta