Etusivu / Pohjois-Savo / Kuopio / Mäkirinne 24

Mäkirinne 24

Petonen, Kuopio | Rivitalo | 4h+k+s

Päättyvän kadun päässä, siistikuntoinen päätyhuoneisto Kuopion kaupungin puistoalueen laidalla!

Sijainti! Kodin ulko-ovelta aukeavat ulkoilualueet ja luonto, kävelymatkat päiväkoteihin ja kouluihin. Monet päivittäistavarakaupat, apteekit, kirjasto, uimahalli ja kuntosalit samalla alueella. Nämä speksit yhdistettynä

kodin fiksuun pohjaratkaisuun antavat loistavan vaihtoehdon juuri Sinun seuraavalle kodille!

Tämä huoneisto tarjoaa 86 neliötään kahdessa kerroksessa. Ensimmäinen kerros on pyhitetty perheen yhteisille tilaville oleskelutiloille, jossa aikaa vietetään eniten. Olohuoneen jatkeena on päätyasunnon etuihin lukeutuva iso piha ja katettu terassi. Tässä kodissa on viimeisimmäksi uusittu vuonna 2021 kulutusta kestävät vinyylilankkulattiat kauttaaltaan kaikkiin kuiviin tiloihin.

Yläkerrassa on kaikki kodin kolme makuuhuonetta omassa rauhassaan sekä vuonna 2012 uusitut saniteettitilat. Yläkerran väliovet karmeineen on uusittu samaisena vuonna kuin vinyylilankkulattiat.

Kodissa yhdistyy monia tärkeitä tekijöitä, jotka ratkaisevat kodin viihtyisyydessä, mm. pohjaratkaisu, valoisa läpitalon huoneisto avarilla ikkunanäkymillä ja päätyasunnon mukaisesti vain yksi seinänaapuri.

Yhtiössä on tehty paljon remontteja, joista viimeisimmäksi muovisten käyttövesiputkien uusiminen A- ja B talojen välillä. As Oy Kuopion Litmasensadon kiinteistö on velaton ja todettu asbesti vapaaksi. Yhtiössä on loistavat säilytystilat: Tälläkin asunnolla on kaksi huoneistokohtaista varastoa kodin kaapistojen lisäksi.

Petosen lyömätön palvelutarjonta on loistava lisä jo kodin lähellä sijaitsevaan päiväkoti ja koulumaailmaan. Päätietä ajava, riittoisa julkinen liikenne vie niin keskustan suuntaan kuin kauppakeskus Matkuksellekkin. Oman auton omaava käyttää näppärästi hyödykseen nopeita liikenneyhteyksiä pohjoisen kuin etelän suuntaisiin moottoriteihin. Omalle autolle sähköpistokepaikka!

Tervetuloa lämpimästi tutustumaan tämän kodin vahvuuksiin paikan päälle!

Laura Airaksinen

kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT, partner

040 551 5800

laura.airaksinen@bo.fi

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Laura Airaksinen

Laura Airaksinen

kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT, partner

Huoneisto

Osakkeet
6185-7068
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
4h+k+s
Kerros/Kerroksia
1/2
Asuinpinta-ala
86,0 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Toimeksiantajan ilmoittama. Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Näkymät
Läpitalon päätyhuoneisto, kodin viereltä aukeavat lenkkeilypolut ja kaupungin puistoalue
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia: 2021 vaihdettu vinyylilankku
Seinät: Maalattu
Liesi
Keraaminen liesi
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Kylpyhuone on remontoitu v. 2012.
Varustus: Suihku, kääntyvät suihkuseinät (2021), bidee-suihku, wc-istuin, pesukoneliitäntä, lattialämmitys (sähkö), peili, allaskaappi, kiinteät valaisimet, pesutornille paikka, korkea kiintokalustekaappi,
rättipatteri (taloyhtiön lämpimästä vedestä)
Kylpyhuoneen lattiamateriaali
Laatta
Kylpyhuoneen seinämateriaali
Kaakeli
WC-tilojen kuvaus
Varustus: peili, allaskaappi, bidee-suihku
Lukumäärä: 2
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: maalattu, osalaatoitus
Saunan lattiamateriaali
Laatta
Saunan seinämateriaali
Puu
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia: 2021 vaihdettu vinyylilankku
Seinät: Maalattu
Lukumäärä: 3
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia: 2021 vaihdettu vinyylilankku
Seinät: Maalattu
Muuta kauppaan kuuluvaa
Verhokiskot, verhotangot, kiinteät kaapistot, kiinteät valaisimet
Muutostyöt huoneistossa
Lattia: 2021 uusittu vinyylilankku. Vanhat lattiamateriaalit (laminaatti ja muovimatto purettu pois) ja uusi lattia asennettu tilalle. 2021 uusittu yläkerran väliovet karmeineen.
Kunto
Hyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto Oy Kuopion Litmasensato
Tontin omistus
Vuokrattu
Tontin koko
7 287,00 m2
Tontin vuokraaja
Kuopion kaupunki
Tontin vuokrasopimus päättyy
01.01.2039
Tontin vuokra
3 647,00 €
Käyttöönottovuosi
1990
Rakennusmateriaali
Puu, tiili
Kattotyyppi
Harja
Kate
Tiili
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Energialuokka
D2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
2024 Yhtiökokous päätti 2.5.2024 toteuttaa A- ja B-taloissa huoneistojen välillä kulkevien muovisten käyttövesiputkien uusimisen Lämpövelhot Oy:n tarjouksen mukaisesti. Kustannusarvio urakalle oli noin
28 000euroa , joka sisälsi myös urakan suunnittelun ja valvonnan. Urakka on rahoitettu keräämällä kaksi ylimääräistä hoitovastiketta. Ylimääräiset vastikkeet on kerätty 5.6.2024 ja 5.7.2024. Uudet vesimittarit.
2023 Ilmanvaihdon puhdistus- ja säätötyö,
2020 Viemäreitten huuhtelut, katon puhdistus ja käsittely,
2019 Pyykinkuivauslaitteisto, asbestikartoitus koko kiinteistölle (ei asbestia),
2018 Väliaidat korjattu/vaihdettu, huoneistojen vesimittarit ja sulkuventtiilien uusiminen,
2017 Katon kuntoarvio, terassien ovet,
2015 Lukostojen uusiminen, ulko-ovien, teknisten tilojen ovien sekä varasto-ovien uusiminen,
2014 Salaojien kuvaus ja kuntokartoitus,
2013 Ilmastointikanavien nuohous,
2010 C-talon aita uusittu,
1998 Parkkipaikan ja pihakäytävien asfaltointi, jätekatos/ulkoiluvälinevarasto.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Vesikalusteiden uusiminen tarvittaessa
Puuosien huoltomaalaus sekä mahdollisten lahovaurioiden korjaukset
Vesikattoremontti
Kiinnitykset
117 600,00 €
Isännöitsijä
Samu Koskinen
Kuopion Talokeskus Oy
Maaherrankatu 15–19, 70100 Kuopio
Puh. 044 288 2520
Kiinteistönhoito
Asukkaat
Taloyhtiössä muuta
Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, kaapeli-TV. Ilmanvaihto: Koneellinen poisto

Muita tietoja

Lisätietoa kaavoituksesta
Kuopion kaupunki, p. 017 182 111
Vapautuu
Sopimuksen mukaan

Asumiskustannukset

Yhtiövastike yhteensä
388,96 €
Vesimaksun peruste
€/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Autopaikka 10,00 euroa/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 9,00 euroa/kk. Vesiennakko/kylmä 10 euroa /hlö/kk, vesiennakko/lämmin 20 euroa /hlö/kk. Vesi kylmä: 5,32 euroa/m3, vesi lämmin: 11,10 euroa/m3.
Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan.

Hinta

Myyntihinta
146 000,00 € (1 697,67 €/m2)
Velaton hinta
146 000,00 € (1 697,67 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta