Etusivu / Uusimaa / Helsinki / Ratakatu 19

Ratakatu 19

Punavuori, Helsinki | Kerrostalo | 3h, k, kph, vh (Yj:n mukaan 3h + k + kph)

Upea mahdollisuus uniikissa jugend-talossa Punavuoressa.

Jykevällä ilmeellään Asunto-osakeyhtiö Bangatan 19 on yksi tärkeistä kulmakivistä kantakaupungin sielun muodostumisessa.

Sijainti Punavuoren sydämessä rauhallisella Ratakadulla, Johanneksen kirkkopuiston edustalla on mitä parhain. Tämä läpitalon asunto sijaitsee nelikerroksisen rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Ratakadun puolen todella upeat kaari-ikkunat henkivät 1900-luvun alun taianomaista tunnelmaa ja niiden läpi aukeaa kaunis puistomainen näkymä juuri sopivasti kadulla kulkevien päiden yläpuolella.

Korkeat ja tilavat huoneet sekä molemmin puolin asuntoa olevat ikkunat luovat tilaan ilmavan fiiliksen. Muunneltavissa oleva pohja saa luovuuden sykkimään. Asunto toimii loistavasti juuri näin, mutta halutettasi, nyt olisi oiva mahdollisuus päästä toteuttamaan muutostöitä pian alkavan putkiremontin yhteydessä.

Linjasaneerauksen kustannusarvio kustannuarvio on yhteensä noin 1 500 000 €. Kustannusarviossa ilmoitettu maksava pinta-ala on 1052 m2. A 2-3 huoneiston kertasuoritusarvio 131 115,42 €. Pääomavastikearvio 804,35 € / kk.

Minkälaisen ihanan kodin tästä voikaan saada pienellä vaivalla? Tule suunnittelemaan.

Yhtiön kadun puolen julisivuremontti valmistui viime vuonna.

Hoitovastike 313,22 € / kk eli m. 3,5 € / m2.

Punavuori on alueena yksi maamme halutuimpia eikä suotta. Kuin uudestisyntynyt Iso Roban kävelykatu ravintoloineen, kahviloineen ja palveluineen tarjoaa kiireettömän palan parasta Rööperiä aivan kotisi lähellä eikä alueen mukaan palvelutarjonta tälle häviä. Kamppiin, juna-asemalle ja Kaivariin pääsee kaikkialle kävellen. Ratikkapysäkkikin on vieressä, mutta ei aivan ikkunan alla kiskoja kirskuttamassa. Talviliikkujille tiedoksi, että Johanneksen kenttään tehdään talvisin tekojää.

Näetkö tässä mahdollisuuden? Tämä täytyy ehdottomasti tulla itse paikan päällä, joten ota nyt yhteys ja varaa näyttöaika.

TÄMÄN KOHTEEN MYY

Ville Erola LKV LVV | 040 727 2335 | ville.erola@bo.fi

Service also in English.

http://www.facebook.com/villeerolabolkv/

IG: @erolaville

Harkitsetko oman asuntosi myyntiä? Pyydä minut sitoumuksetta maksuttomalle arviokäynnille. Kerron samalla lisää tämänhetkisestä asuntomarkkinatilanteesta, palveluistani ja Bo:n loistavasta välityskonseptista sekä miten asunnonvaihdon suhteen kannattaa edetä. Autan mielelläni!

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Ville Erola

Ville Erola

kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, partner

Huoneisto

Osakkeet
2-7
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
3h, k, kph, vh (Yj:n mukaan 3h + k + kph)
Kerros/Kerroksia
1/4
Asuinpinta-ala
87,8 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu. Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Näkymät
Läpitalon. Olohuoneen ja toisen makuuhuoneen ikkunat upeat kaari-ikkunat Ratakadun suuntaan. Keittiö ja toinen makuuhuone sisäpihan suuntaan.
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
VARUSTUS: Jääkaappipakastin, astianpesukone, liesituuletin, liesitaso, uuni (vanha)
TYÖTASO: Puu.
LATTIA: Muovimatto.
SEINÄT: Valkoinen rapattu tiili.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
VARUSTUS: Wc-istuin, allas, allaskaappi, peilikaappi, seinäkaappi, suihku.
LATTIA: Laatta.
SEINÄT: Kaakeli.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
LATTIA: Kunnostettu parketti.
SEINÄT: Maalattu / tapetti.
Lukumäärä: 2
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
LATTIA: Kunnostettu parketti.
SEINÄT: Maalattu / tapetti.
Muutostyöt huoneistossa
Asunnon pintaremontti, parkkettilattiat kunnostettu v. 2024-2025.
Kunto
Tyydyttävä
Lisätietoa kunnosta
Tyydyttävä +

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Bostadsaktiebolaget Bangatan 19, Helsingfors
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
654,50 m2
Käyttöönottovuosi
1905
Rakennusmateriaali
Tiili
Kattotyyppi
Harja / pulpetti
Kate
Pelti
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Tehdyt korjaukset ja remontit
2024: As. A5 porrasoven ikkunaosan kunnostus. Lämpöpatterien termostaatit uusitu (katutaloon, osittain).
2023: Kylmävesiputken vuoto as. A9 korjattu.
2022: Julkisivu korjausrapattu ja maalattu, ikkunoiden peitelistat uusittu ja huoltomaalattu, syöksytorvet uusittu.
2020: Vuokra-asunto C 16 pintakorjattu, maalattu ym huoltotyöt.
Lämminvesiputken vuoto kellarissa korjattu. Lämpökeskuksen pohjavesipumppu korjattu. Katutalon julkisivun kartoitus sekä raportti.
2019: Asunnon A14-15 kylpyhuoneen kylmävesiputken vuoto korjauttu, asbestimittaus – ei asbestia. Naapurikiinteistön melu mitattu.
2018: Savupiipun ilmanvaihto ja pinta korjattu.
2017: Pihassa olevan kaukolämpöputkien kanava korjattu. Katutalon portti maalattu (asukastalkoot). Vuokra-asunnon C16 seiniä pintakorjattu, pari sisäovea korjattu ja maalattu. Katutalon katolle asennettu nuohoojan työtaso sekä savupiipun peltikatos uusittu. Katutalon peltikatto maalattu. Sisäpihan vaahteran toinen haara poistettu.
2015-2016: Pihatalon ullakon toinen kostea kohta avattu ja korjattu (auennut vesikaton sauma), samalla arkkitehtitoimiston sisäkatto korjattu ja maalattu.
2016: Katutalon tv-antennivahvistin uusittu. Pannuhuoneen käyttövesipumppu ja lämpöpumppu uusittu. Katutalon porrashuoneen muutama ruostunut ikkunapelti uusittu. Pihatalon peltikatto maalattu.
2015: Tonttien välinen aita uusittu, autopaikkojen sähkökotelot korjattu/uusittu.
2014: Pihatalon ullakon kostea kohta avattu ja korjattu. Katutalon katolle sulanapitokaapelit ohjausyksikköineen.
2013: Katutalon vesikaton reikiä korjattu (lumenpudottajien aikaansaamia) sekä
as. A14-15 keittiön ja pihanpuoleisen huoneen sisäkaton kosteusvauriot korjattu. Pihatalon seinät korjausrapattu, peltikaton räystäät osittain uusittu, alipainetuulettimet asennettu katolle. Lämpöpatterien venttiilit uusittu (osittain). Pihatalon porttikäytävän maansisäinen vuotava vesiputki korjattu/uusittu, osa pihatalon lattiaa avattu ja korjattu, samalla talonmiesasuntoon vesiputket uusittu.

2012: Pannuhuoneen pohjaveden uppopumppu uusittu ja varapumppu asennettu.
2011: Katutalon porrashuoneen ikkunat osittain korjausmaalattu. as. A6-7 saunan vesivahingon takia alapuolella as. A2-3 huoneen sisäkatto korjattu, uusittu. as. A6-7 sauna uusittu (osakkeenomistaja).
2001: As. A4-5 kylpyhuoneen kylmävesiputkivuoto korjattu, viemäritukoksen takia peruskorjattu, as. A1 pesutilan sisäkatto korjattu.
2000: Päätyseinä korjausrapattu.
1999 ja 2000: Katutalon peltikatto maalattu, huoltosilta ja tikkaat uusittu.
1995 ja1996: Lämpökeskus uusittu, vesi- ja viemärilaitteet.
1991 ja 1992: Katutalon porrashuoneeseen kaiteet.
1992: Katutalon julkisivu rapattu ja kunnostettu, ikkunalistat ja syöksytorvet uusittu.
1990 ja 1991: Katutalon pihanpuoleiset lumiesteet asennettu.
Lisätiedot korjaus ja huoltohistoria liitteestä 12.4.2023.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Kiinteistössä on suunniteltu vuoden 2025 aikana suoritettavaksi:
Taloyhtiön molemman rakennuksen linjasaneeraustyö (arvioitu kesto huhtikuun loppu-elokuun loppu. Arvioitu kesto n. 3 kk / asunto. Samalla suoritetaan katurakennuksen keskellä olevien tulisijojen hormien kunnostus.

Muut harkittavat toimenpiteet:
Katurakennuksen porraskäytävän korjaus linjasaneerauksen jälkeen.
Pihatalon takapihanpuoleisten ikkunoiden osittainen kunnostus.
Kustannuksia myöhemmin aiheuttavat velvoitteet
Linjasaneerauksen rahoituslaskelma-arvio 10.2.2025:
Rahoitus: Laina + kertasuoritukset 1.500 000 €. Kertasuoritusosuus 1 476,86 € / m2. Laina-aika 25v. Pääomavastikearvio 9,06 € / m2. A 2-3 huoneiston kertasuoritusarvio 131 115,42 €. Pääomavastikearvio 804,35 € / kk.
Pihapaikkoja
5
Muut rajoitukset
Yhtiöjärjestys 16§ Asunnon vuokraus:
Taloyhtiön tai osakkeenomistajien omistaman asunnon vuokraaminen kokonaan tai osittain useiksi peräkkäisiksi lyhytaikaisiksi vuokraehdoksi (alle kuukausi) tai lyhytaikaiseen airbnb-majoitustoimintaan verrattavaan käyttöön on kielletty.

Yhtiöjärjestys 17 § Tupakointi: Tupakointi on kielletty taloyhtiön asunnoissa, yleisissä tiloissa ja julkisissa tiloissa sisätiloissa, parvekkeilla ja pihalla.
Lainat
159 858,32 €
Kiinnitykset
220 000,00 €
Isännöitsijä
Richard Elgert, 050 304 0234
elgertrichard@gmail.com
Taloyhtiössä muuta
Painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä, yhteisantenni.

Muita tietoja

Palvelut
K-Market Roba n. 200 m, Alepa Viiskulma n. 300 m, Vanha Kirkkopuisto n. 450 m, Eiran ranta n. 1,2 km, Johanneksen kenttä / tekojääkenttä n. 100 m.
Koulu
Helsingin normaalilyseo n. 100 m, Snellmanin ala-aste n. 280 m.
Päiväkoti
Päiväkoti Engel Viiskulma n. 170 m, Päiväkoti Roba n. 220 m.
Lisätietoa kaavoituksesta
Kartta.hel.fi -> aineistot -> kaavoitus ja liikennesuunnittelu p. 09 310 221 11
Vapautuu
Heti

Asumiskustannukset

Hoitovastike
309,69 €/kk (3,53 €/m2)
Rahoitusvastike
77,51 €/kk (0,88 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
387,20 €
Vesi
10,00 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Hallitukselle myönnettiin oikeus periä yhden kuukauden ylimääräisen vastikkeen, tarpeen niin
vaatiessa.

Käyttösähkö kulutuksen mukaan. Kotivakuutus omien sopimusehtojen mukaisesti. Ostaja maksaa varainsiirtoveroa 1,5 % velattomasta kauppahinnasta.

Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta kaupan jälkeen. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan

Hinta

Myyntihinta
534 921,46 € (6 093,89 €/m2)
Velkaosuus
14 078,54 € (160,38 €/m2)
Velaton hinta
549 000,00 € (6 254,27 €/m2)
Kartta