Etusivu / Keski-Suomi / Joutsa / Kaituuntie 238 1 / 1 Kaituuntie 238 Laitjärvi, Joutsa | Omakotitalo | Sali, tupa, 2mh, wc/kph, 2 kuistia ja terassi 249 000 € Velaton hinta 77,0 m2 Asuinpinta-ala 100,0 m2 Kokonaispinta-ala Vapaa-ajanasuntona ollut kaunis ja hyvin hoidettu maatilamiljöö Joutsassa puhdasvetisen ja kalaisan Isotun järven rannalla. Erittäin rauhallinen sijainti, noin kahden hehtaarin tontti ja omaa rantaviivaa 200m.Peruskorjattuun ja huolella pidettyyn kokonaisuuteen ihastuu jo koivukujan päässä. Kauniin pihapiirin lisäksi pihassa paljastuu että ollaan tultu peltojen keskeltä kauniin järven rantaan. Vapaa-ajanasuntona ollut tila soveltuu myös talvikäyttöön tai vakituiseen asumiseen. Hyvät tiet tuovat perille ja Helsinkiin ajaa E75 tietä pitkin hieman reilussa kahdessa tunnissa. Perillä rauha on kuitenkin rikkumaton ja naapureita ei ole näköetäisyydellä. Alkuperäisen pienen maitotilan tupa on peruskorjattu ja laajennettu 1990-luvulla nykyiseen asuunsa. Käynti taloon käy perinteisen porstuan läpi ja hirsituvan tunnelma on kutsuva. Luonnollisesti tuvan keskipisteenä on suuri leivinuuni ja puuliesi, jotka ovat talvella verraton lämmönlähde. Alkuperäisessä talossa oli myös kaksi kammaria, joista toinen on ollut makuuhuoneena. Uudella puolella olevassa salissa tunnelma vaihtuu, mutta tyyli on edelleen paperitapetteineen sama. Uuden puolen salia lämmittää vuolukivitakka tehokkaasti ja jota voidaan talvella myös pitää sähköllä ylläpitolämmössä. Salista käynti myös viehättävälle omenapuiden katveessa olevalle lasikuistille ja terassille. Päärakennukseen lisättiin myös laajennuksen yhteydessä täydellinen wc/kylpyhuone suihkukaapilla.Pihapiirin suuri navettarakennus on ryhdikäs ja hyvässä kunnossa, sinne on vuosien saatossa kunnostettu kivoja tiloja kuten sauna ja pesuhuone, persoonallinen takkahuone, baari ja makuutiloja. Navetan päädyssä on myös pieni kaksikerroksinen aitta, joka soveltua makuutiloiksi. Navetan ylisillä on puolestaan valtavasti tilaa vaikka mihin käyttöön. On siellä kuulemma häitäkin tanssittu.Pihapiirissa myös upea vanhoista hirsistä tehty suuri savusauna, puuvaja, huvimaja. Rannasta löytyy vielä mukava grillikatos/nuotiopaikka sekä laituri. Vaikka Isotunjärvellä ei voi moottoriveneellä ajaa, se varmasti tuo iloa kalastajalle ja lapsille, sillä loiva ranta on mukava ja turvallinen. Puhdasvetisessä järvessä viihtyvät kalojen lisäksi simpukat ja ravut. Hyvät marjastus- ja sienestyspaikat ovat ihan lähellä.Maalaisromanttisen kesäpaikan rakennukset ovat hyvässä kunnossa eli välittömiä remonttitarpeita ei ole, nauti hiljaisuudesta ja keski-suomalaisesta luonnosta parhaimmillaan. Tiet perille aurataan myös talvella ja etätyöt sujuvat hyvin eikä esteitä vakituisempaan asumiseen ole. Rakennukset on kuitenkin varustettu niin että ne myös odottavat talven yli kohtuullisin kustannuksin ja voidaan jättää osin kylmäksi.Varaa oma esittelyaikasi ja nähdään Nikkarissa. Kun käännyt maitolaiturilta oikealle olet jo lähellä!Esittelyt ja lisätiedot;Markku Heikkilä | 040 028 5007 | markku.heikkila@bo.fi Kiinnostaako tämä kohde?Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti Markku Heikkilä myyntijohtaja Lahti, kiinteistönvälittäjä LKV, partner 0400 285 007 markku.heikkila@bo.fi Tutustu välittäjään RakennusRakennusvuosi (aloitettu)1935RakennusmateriaaliPuu, hirsiRakennusmateriaalien kuvausPäärakennus vanha osa hirsirakenteinen ja laajennus puurunkoinen. Koko rakennus lautavuorattu.KattotyyppiHarjakattoKatePeltikateAsuinpinta-ala77,0 m2 (100,0 m2)Lisätietoja pinta-alastaPinta-ala ei ole tarkistusmitattu. Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi siis olla esitteessä mainittua pienempi tai suurempi.Kerrokset1Muut tilat23,0 m2Lämmitysjärjestelmän kuvausPuu, sähkö, ilmalämpöpumppuLämmön jakotapaSähköpatterilämmitys, uuni/takka, ilmalämpöpumppuHuonelukuSali, tupa, 2mh, wc/kph, 2 kuistia ja terassiLiesiSähköliesiKylpyhuoneen varustusSuihkukaappi, wc-istuin, suihkuKylpyhuoneen lattiamateriaaliLaattaKylpyhuoneen seinämateriaaliKaakeliSaunaAsunnossa on saunaSaunan kuvaus, lisätiedot ja varustusNavettarakennuksen sauna puukiukaalla ja savusauna erikseen.Saunan lattiamateriaaliLaattaSaunan seinämateriaaliPuuMakuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus2 makuuhuonetta päärakennuksessa ja sen lisäksi makuuhuone navettarakennuksessa ja muita nukkumatila mm. navettarakennuksen päädyssä aitassa.Lukumäärä: 2TulisijaLeivinuuni, puuliesi, uuni ja vuolukivitakkaTakkatiedotTakkaSeinämateriaalitTuvassa hirsiseinät, salissa ja makuuhuoneissa tapettit.LattiamateriaalitLautalattiat.Tehdyt korjauksetPäärakennus saneerattu laajennuksen yhteydessä 1999. Navettarakennus peruskorjattu ja tiloista kunnostettu mm. takkahuone, sauna, pesuhuone, baari ja makuuhuone.KuntoHyvä KiinteistötiedotKiinteistötunnus172-404-2-132Kortteli/Kiinteistön nimiNiemeläTyyppiTilaTontin tyyppiRantatonttiTontin koko1,92 haTontin omistusOmaLisätietoja tontistaTasainen noin kahden hehtaarin kokoinen tontti joka muuttuu rinteeksi ja laskee Isotunjärven rantaan. Tie perilleVesijohtoKaivoVeden laatu ja riittävyysKaksi kaivoa jotka kunnostettu noin 6 vuotta sitten. Ei ole tutkittu tai käytetty juomavetenä.ViemäriUmpisäiliö, imeytyskenttä Muita tietojaOmaa rantaviivaa, metriä200 mRannan kuvausLoivasti veteen viettävä ranta ja järvenpohja hiekkaa. https://www.jarviwiki.fi/wiki/Isotunj%C3%A4rvi_(14.823.1.012)Vesistön nimiIsotunjärviLiikenneyhteydetHeinolaan noin 70km Joutsan kirkolle noin 16km Lahteen noin 100km Helsinkiin noin 195km Jyväskylään noin 90km. Ajo-ohjeParas yhteys E75 moottoritietä Heinolaan josta jatketaan E75 Jyväskylän suuntaan ja käännytään tielle 423 Koitin suuntaan ja Koitista Nokatielle 4251. AsumiskustannuksetKiinteistövero686,14 €Tiemaksut100,00 €Muut maksut / lisätietoa maksuistaSähkökulutus 3564 kWh/2023 sisältää käyttösähkön. Vesiputket tyhjennettävissä talveksi, jolloin ylläpitolämmitystä ei välttämättä tarvita. Lokakaivon tyhjennys noin 250eur/k. HintaVelaton hinta249 000,00 €Myyntihinta249 000,00 € VapautuuSopimuksen mukaanMaksuehtoKäteinen. Sinua voisi kiinnostaa Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Mitä hinta-arvio maksaa tai miten arviokäyntiä varten kannattaa valmistautua? Katso vastauksemme usein kysyttyihin ky… Sneak Peek® Sneak Peek® Sneak Peek® -palvelumme on askeleen edellä! Löydä alueesi uusimmat ja upeimmat asunnot jo ennen kuin ne ilmestyvät as… Asuntovahti Asuntovahti Etsimässä uutta asuntoa? Aseta itsellesi Bo-asuntovahti. Saat tiedon heti, kun unelmiesi asunto tulee myyntiin. Bo Match Bo Match Kun asuntounelmat ja unelmien asunnot kohtaavat, syntyy Bo Match. Tutustu uudenlaiseen tapaan käydä asuntokauppaa.
Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Asunnon hinta-arvio ja arviokäynti Mitä hinta-arvio maksaa tai miten arviokäyntiä varten kannattaa valmistautua? Katso vastauksemme usein kysyttyihin ky…
Sneak Peek® Sneak Peek® Sneak Peek® -palvelumme on askeleen edellä! Löydä alueesi uusimmat ja upeimmat asunnot jo ennen kuin ne ilmestyvät as…
Asuntovahti Asuntovahti Etsimässä uutta asuntoa? Aseta itsellesi Bo-asuntovahti. Saat tiedon heti, kun unelmiesi asunto tulee myyntiin.
Bo Match Bo Match Kun asuntounelmat ja unelmien asunnot kohtaavat, syntyy Bo Match. Tutustu uudenlaiseen tapaan käydä asuntokauppaa.