Etusivu / Uusimaa / Helsinki / Steniuksentie 24

Steniuksentie 24

Etelä-Haaga, Helsinki | Kerrostalo | 2h, k, kph (yj mukaan 2h+k)

Ihastuttava ja tilava kaksio rauhallisella sijainnilla Etelä-Haagassa.

Tähän asuntoon tulvii valoa koko asunnon levyisistä länteen suuntaavista ikkunoista. Asunto on remontoitu vuonna 2013 taloyhtiön toimesta. Keittiö on moderni ja yhdistyy saumattomasti olohuoneeseen. Keittiössä on mukavasti tilaa kokkailla kauniita puistomaisia maisemia ihaillessa. Keittiöstä ja olohuoneesta on vehreät ja avarat näkymät taloyhtiön isolle aidatulle takapihalle.

Olohuoneeseen mahtuu oleskelutilan lisäksi helposti myös ruokapöytä tai työpiste. Olohuoneen voi sisustaa monella eri tavalla oman maun mukaan. Kylpyhuone on erinomaisessa kunnossa ja kätevästi heti eteisen yhteydessä, jossa on myös ylimääräistä säilytystilaa. Makuuhuone on olohuoneen toisella puolella ja myös siellä on tilaa riittämiin, eikä seinänaapureita.

Yhtiössä on juuri valmistunut julkisivu- ja ikkunaremontti, se on jo jyvitetty huoneistoille. Taloyhtiöllä on suuri oma tontti, joka tuo väljyyttä asumiseen. Vuonna 2012 uusittiin lämpimän- ja kylmän veden putkistot ja viemäriputket sukitettiin. Samalla uusittiin kylpyhuoneiden laatoitukset, vesieristykset ja kalustukset sekä sähkönousut ja tietoliikenneyhteydet huoneistoihin asti. Hoitovastike on maltillinen 4,9 euroa/m2.

Jos kaipaat asuntoa, jossa on paljon tilaa, valoa ja sisustusmahdollisuuksia - tämä on sinulle täydellinen. Rauhallinen ja ihanteellinen sijainti lähellä palveluita ja hyviä liikenneyhteyksiä. Lyhyt kävelymatka Huopalahden asemalle, jossa on myös raidejokerilinjan pysäkki. Ulkoilureitit ja harrastusmahdollisuudet löytyvät myös läheltä. Tänne pääsette muuttamaan heti kauppojen jälkeen.

Ota yhteyttä ja sovi esittely:

Tanja Päivinen

tanja@bo.fi

040 1420 115

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Tanja Päivinen

Tanja Päivinen

asuntomyyjä, KiLAT, partner

Huoneisto

Osakkeet
1710-1767
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
2h, k, kph (yj mukaan 2h+k)
Kerros/Kerroksia
1/4
Asuinpinta-ala
58,0 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Ei tarkistusmitattu Isännöitsijäntodistuksen mukainen. Yhtiöjärjestyksen mukainen.
Näkymät
Ikkunat suuntaavat länteen isolle takapihalle.
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Keittiön lattia laminaattia ja seinät maalatut.

Kauppaan kuuluva varustus: Kaapistot, jääkaappi/pakastin, astianpesukone, erillinen kiertoilmauuni- ja keraaminen
taso ja kiinteät valaisimet.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Kylpyhuoneen lattia laattaa ja seinät kaakelia.

Kauppaan kuuluva varustus: suihku/suihkuseinäke, peilikaappi, allaskaappi,
pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Makuuhuoneen lattia laminaattia ja seinät maalatut.
Kauppaan kuuluva varustus: kiinteä vaatekaappi.
Lukumäärä: 1
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Olohuoneen lattia laminaattia ja seinät maalatut.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Sälekaihtimet, naulakko, olohuoneen verhotanko, makuuhuoneen ja eteisen lamput.
Muutostyöt huoneistossa
Asunto remontoitu yhtiön toimesta putkiremontin yhteydessä 2013.
Kunto
Hyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto Oy Steniuksentie 24
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
3 394,40 m2
Käyttöönottovuosi
1955
Rakennusmateriaali
Tiili
Kattotyyppi
Harjakatto
Kate
Levy
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Lisätietoja energiatodistuksesta
Viimeinen voimassaolopäivä 30.4.2028
Energialuokka
G2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
2025 Julkisivurappausten, asuin- ja tuuletusparvekkeiden, ikkunoiden ja ovien uusimisen valmistuminen
2024 Vedonparantajien asennus
2024 Ovipuhelimien uusinta
2024 Julkisivu-, ikkuna- ja parvekkeiden uusinnan aloitus sekä sokkelien korjauksen aloitus
2024 Palovaroittimien asennus (yhtiön vastuulla)
2023 Pesukoneen poistoputkien kuvaus ja lattiakaivojen tarkistus
2023 Lämmönjakohuoneen uppopumpun uusinta
2023 Julkisivujen, ikkunoiden ja katon uusintaan, sokkelin kunnostukseen ja parvekkeiden kunnostukseen ja parvekkeiden kunnostukseen/uusintaan tähtäävät toteutussuunnitelmat
2023 Hormikartoitus
2023 Paloturvallisuuden parannukset (läpivientien palokatkot, palosammuttimien asennus, kerrosnumerointi ja opasteet)
2022 Rakennustekniikka. LVI- ja sähköjärjestelmät, kuntoarvio (Raksystems Insinööritoimisto oy)
2021 Jätekatoksen uusiminen, kiinteistön kuntoarvio tilattu
2018 Lumiesteitä lisättiin
2017 Varttikate maalattiin ja lumiesteitä asennettiin, julkisivun kuntoselvitys. 2016 Kaukolämpökeskus ja patteriventtiilit seka termostaatit
2013 Yhtiön asunto B 10 korjattiin nykymääräysten mukaiseksi.
2012 Lämpimän ja kylmän veden putkistojen uusiminen. Samalla uusittiin kylpyhuoneiden laatoitus, vesieristys ja kalustus, sähkönousut ja tietoliikenneyhteydet huoneistoihin asti. Viemäriputkien sukitus, DNA/ Welhon kanssa talokohtainen laajakaistasopimus. Huoneistokohtainen perusnopeus
on 10 MT/ MT.
2009 Rappusten karhennus ja tuuletusparvekkeiden ovien huoltomaalaus.
2008 Leikkipaikan kunnostus.
2007 Saunan ja pukuhuoneen kunnostus. 2006 Lukituksen uusiminen (Execsarjaa),
sokkelin maalaus, betoniportaiden kunnostus ja sisäänkäyntitasanteiden kunnostus.
2004 Porrashuoneiden maalaus.
2003 Piha-aidan rakentaminen tontin kahdelle sivustalle.
2002 Ikkunoiden ulkopuitteiden huoltomaalaus.
2000 Parvekkeiden ja sisääntulokatosten maalaus.
1995 Sadevesikourujen uusiminen.
1988 Julkisivujen korjaus.
1987 Kattokorjaus.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Lähivuosien aikana tiedossa olevat korjaukset ja perusparannukset
2026-2028 Pihan kunnostus
2026-2029 Kattoremontti
Autotallit
1
Sähköpistokepaikkoja
7
Lainat
1 685 461,00 €
Kiinnitykset
1 156 640,00 €
Isännöitsijä
Tuukka Oksanen
Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy
Ristolantie 14, 00320 Helsinki
09 4777 940
tuukka.oksanen@eo.fi
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Yhtiön tilat ja varustelu
Sauna, talopesula, kuivaushuone, mankeli, urheiluvälinevarasto. Patterilämmitteisen kellarin kuivaushuoneen lisäksi kuivaushuoneet ullakolla ja askarteluhuone kellarissa.

Talon päädyssä kellarikerroksessa olevat varastohuoneet ovat vuokrattuina.

Ilmanvaihtojärjestelmä: painovoimainen.

Muita tietoja

Palvelut
Alepa noin 150 m, K-Supermarket Tunnelitie noin 300m, Etelä-Haagan Apteekki noin 350 m.
Koulu
Helsingin Suomalainen yhteiskoulu noin 500m, Etelä-Haagan ala-aste noin 300m,
Gymnasiet Lärkan noin 550m
Lisätietoa kaavoituksesta
Tiedustelut: Helsingin kaupunki; kartta.hel.fi -> aineistot -> kaavoitus ja liikennesuunnittelu. Puh. 09 310 1691
Vapautuu
Heti

Asumiskustannukset

Hoitovastike
284,20 €/kk (4,90 €/m2)
Rahoitusvastike
353,80 €/kk (6,10 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
638,00 €
Vesi
30,00 €/hlö/kk
Sauna
10,00 €
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Käyttösähkö kulutuksen mukaan. Kotivakuutus omien sopimusehtojen mukaisesti.
Ostaja maksaa varainsiirtoveroa 1,5 % velattomasta kauppahinnasta.

Päätettiin lisäksi pyytää yhtiökokoukselta valtuudet hallitukselle periä tarvittaessa kahden
kuukauden ylimääräinen hoitovastike. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.



Hinta

Myyntihinta
224 988,00 € (3 879,10 €/m2)
Velkaosuus
53 012,00 € (914,00 €/m2)
Velaton hinta
278 000,00 € (4 793,10 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta