Etusivu / Pohjois-Savo / Kuopio / Hatsalankatu 33

Hatsalankatu 33

Keskusta, Kuopio | Kerrostalo | 2h+k

Ydinkeskustan laidalta

Hatsalankatu 33:sta tarjolle siistikuntoinen läpitalon kulmahuoneisto yhtiön toisesta kerroksesta.

Toimivapohjainen, tilava 55,5 neliöinen kaksio käsittää laatoitetun keittiön, olohuoneen ja tilavan makuuhuoneen yhtiön sisäpihalle päin. Kulma- ja läpitalonhuoneiston etujen mukaisesti ikkunapintaa on kolmeen eri ilman suuntaan, jolloin myös luonnonvalo pääsee valaisemaan asuntoa läpikotaisin. Asunnosta aukeaakin näkymät Asemakadulle, Hatsalankadulle sekä yhtiön sisäpihalle. Olohuoneen jatkumona oleva parvekekin on lasitettu kahdelta sivulta. Asuntoon on asennettu vuonna 2019 viilennystä tarjoileva ilmalämpöpumppu, joka takaa asumisviihtyvyyden lämpimilläkin säillä. Kylpyhuone on remontoitu yhtiössä suoritetussa LVIS- saneerauksessa vuonna 2015. Yhtiö sijaitsee omalla tontilla.

Sijainti on varsin otollinen niin ydinkeskustan palveluiden äärelle, uuteen matkakeskukseen kuin vuonna 2020 valmistuneeseen Niiralan kuntolaaksoon. Yliopistot ja KYS ovat myös kävelyetäisyydellä. Yhtiössä

toteutettuja autopaikkoja on 21 kappaletta, joten tässä yhtiössä on hyvät mahdollisuudet myös oman auton säilytykselle kotipihassa.

Varaa näppärästi sinun aikatauluihin sopiva yksityisesittely Laura Airaksinen, LKV, LVV, KiAT p. 0405515800 tai laita @postia laura.airaksinen@bo.fi

Nähdään yksityisissä tai yleisissä esittelyissä!

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

Laura Airaksinen

Laura Airaksinen

kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT, partner

Huoneisto

Osakkeet
8715-12144
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
2h+k
Kerros/Kerroksia
2/6
Asuinpinta-ala
55,5 m2
Muut tilat
0,0 m2
Lisätietoja pinta-alasta
Toimeksiantajan ilmoittama. Isännöitsijäntodistuksen mukainen. Yhtiöjärjestyksen mukainen.
Näkymät
Läpitalon, näkymät Hatsalankadulle, Asemakadulle sekä yhtiön sisäpihalle
Parveke
Lasitettu
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Varustus: jääkaappi, pakastin, liesikupu, astianpesukone. Liesi: sähköliesi. Lattia:
laatta. Seinät: maalattu.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Varustus: wc-istuin, allaskaappi, peili, bidee-suihku, suihku Lattia: laatta. Seinät:
kaakeli
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lattia: parketti. Seinät: maalattu,tapetti.
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Olohuoneen parketti n.2021 Lattia: parketti. Seinät: maalattu.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Kiinteät valaisimet, eteisen ja makuuhuoneen kaapistot, olemassa olevat
sälekaihtimet ja verhotangot
Kunto
Hyvä

Kiinteistö- ja yhtiötiedot

Yhtiön nimi
Asunto Oy Kuopion Hatsalankatu 33
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
1 042,40 m2
Käyttöönottovuosi
1962
Rakennusmateriaali
Tiili, betoni
Kattotyyppi
Harja
Kate
Pelti
Lämmitysjärjestelmä
Kauko
Energiatodistus
Kyllä
Energialuokka
E2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
2024: Autotallien ovien uusiminen
2022: Latauspistekartoitus
2021: Raja-aita (vanhat osat), saunaosaston sähkölukitus, julkisivun
rappauskorjauksia.
2020: Huoneisto-ovipielien korjauksia porraskäytävässä ja oviseinien maalaus,
lattialistojen uusiminen, irroineiden lattialaattojen kiinnistäminen ja vanhojen
lattiapaikkausten sävyttäminen muun lattian sävyyn, hissin ovienpielien maalaus
sekä ikkunaseinien lohkeaminen korjaus ja maalaus
2019: Kerrostaso-ovien uusiminen, vesikattosaneeraus
2018: Lämmönvaihtimen uusiminen, uuden jätekatoksen rakentaminen
2016: Hissin koneikon vaihtaminen, pihan kunnostus, aita naapuritonttia vasten
2015 LVIS peruskorjaus
2011: IV kanavien puhdistus
2008: Ulko-ovet uusittiin
2002: Ikkunat ja parvekeovet uusittu
1998: Lukostot uusittu
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
IV-kanavien puhdistus, ilmamäärien mittaus ja säätö 2025
Palovaroittimien uusiminen 2025
Hissin peruskorjaus
Kiinteistön kuntoarvio
Lukituksen uusiminen
Autotallien lämmönsäätö
Kustannuksia myöhemmin aiheuttavat velvoitteet
Yhtiökokous 12.5.2025 päätti myöntää valtuudet hallitukselle periä enintään yhden kuukauden hoitovastikkeen suuruisen lisävastikkeen
yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa. Yhtiökokous valtuutti hallituksen tarkastamaan tarvittaessa pääomavastiketta korkojen
nousua vastaavasti.
Yhtiökokous 12.5.2025 päätti myöntää valtuuden hallitukselle korottaa tarvittaessa pääomavasti-ketta korkojen nousua vastaavaksi.
Lainat
281 057,72 €
Isännöitsijä
Kuopion Talokeskus Oy / Juha Hyvönen
Maaherrankatu 15-19
70110 Kuopio
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Taloyhtiössä muuta
Pohjakerroksessa pyykkitupa, kuivaushuone, mattopesula, WC, sauna, pesu-ja
pukuhuoneineen, väestönsuoja,tekniset tilat ja ensimmäisessä kerroksessa
ulkoiluvälinevarasto sekä varastotilat, ullakolla ja pohjakerroksessa.
Koneellinen ilmanvaihto, kaapeli-tv

Muita tietoja

Lisätietoa kaavoituksesta
Kuopion kaupunki, p. 017 182 111
Vapautuu
Sopimuksen mukaan

Asumiskustannukset

Hoitovastike
319,13 €/kk (5,75 €/m2)
Rahoitusvastike
79,29 €/kk (1,43 €/m2)
Yhtiövastike yhteensä
398,42 €
Vesi
12,00 €/kk
Autopaikka
23,00 €/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Tietoliikennevastike kuukausi 4.40 euroa
Vesimaksu on ennakko.
Vesi/m3Ikylmä kuutio 5.60 euroa
Vesi/m3/Iämmin kuutio 11.95 euroa
Pesutupa 2,00 euroa /h
Saunamaksu kuukausi 9,00 euroa
Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan.

Hinta

Myyntihinta
126 730,04 € (2 283,42 €/m2)
Velkaosuus
2 269,96 € (40,90 €/m2)
Velaton hinta
129 000,00 € (2 324,32 €/m2)
Maksutapa
Käteinen.
Kartta