Näppärä perhekoti Kangasalan Vatialasta

Muutaman kilometrin päässä Tampereen ja Kangasalan rajalta sijaitsee Vatialan asuinalue, joka kasvaa ja kehittyy tasaista tahtia. Helpot kulkumatkat Tampereelle, mutta kuitenkin luonnon läheisyys ja kattavat palvelut ovat idyllisen alueen valttikortteja. Vatialasta löytyykin paljon perheille sopivia koteja ja tänään esittelemme niistä yhden. Kohteenamme on junatiellä sijaitseva vuonna 2013 valmistunut rivitaloasunto, joka ihastuttaa tilavuudellaan ja miltei uutta vastaavalla kunnollaan. Kaksikerroksinen koti on laadukkain materiaalein tehty ja täyttää monipuolisesti eri elämäntilanteissa olevien asukkaiden tarpeet.

Alakerta koostuu tilavasta olohuoneesta, jonka yhteyteen sijoittuu ruokailutila. Valoa tulvii sisään kolmesta eri suunnasta ja kompaktin kokoinen keittiö hurmaa värimaailmallaan. Erillinen kodinhoitotila eteisen läheisyydessä sekä eteisen ja keittiön laattalattia tekevät kodista toimivan ajatellen lapsiperheen kurahousuvaihetta tai vaikkapa koirien tassuja. Myös wc löytyy alakerrasta.

Makuuhuoneet sijoittuvat yläkertaan. Kaikki kolme makuuhuonetta ovat keskenään melko samankokoisia ja näin ollen muuntuvat tarpeen mukaan työhuoneesta lastenhuoneeksi tai vierashuoneeksi käden käänteessä. Myös tyylikäs kylpyhuone ja silmiin pistävän tilava sauna löytyvät yläkerrasta. Asunnon pohja on yksinkertaisesti toimiva ja säilytystilaakin on mukavasti. Koti tarjoaakin huoletonta asumista arjen monimuotoisuuteen.

(Tästä pääset myynti-ilmoitukseen)