Sievät kaksiot

Kaksiot liittyvät monesti elämän käännekohtiin. Olipa sitten kyseessä ensimmäiseen omaan asuntoon muutto, sijoitusasunnon osto, iän karttuminen tai muutoin muuttuva elämäntilanne. Kaksioista on kova kysyntä. Niiltä vaaditaan laatua, nerokkaita säilytysratkaisuja, persoonallisuutta, valoa, tilan tuntua ja ennen kaikkea toimivuutta. Onneksi pikkukoteja on myös hyvin tarjolla asuntomarkkinoilla ja tänään esittelemme muutamia Tampereen suunnalla myynnissä olevia sieviä kaksioita.

Kulmahuoneisto Tammelasta 

Tammelantorin kulmalla, keskustan palveluiden äärellä sijaitsee vuonna 1941 rakennettu viehättävä 47 neliöinen kaksio, joka on viime vuosien aikana remontoitu upeasti vastaamaan nykypäivän vaatimuksiin. Vaalea lattia sekä seinäpinnat tekevät asunnon tunnelmasta rauhallisen ja antavat kulmahuoneistoon entistä enemmän avaruutta. Tilavat huoneet takaavat sen, että asunto mukautuu monenlaisiin tarpeisiin ja koti tuntuukin huomattavasti neliöitään suuremmalta. Näppärän kokoinen keittokomero on remontoitu vuonna 2010, olohuoneen ikkunat ovat kahteen ilmansuuntaan ja kivitalon ominaisuuksiin kuuluen leveät ikkunalaudat luovat oman tunnelmansa. Miten ihastuttava pikkukoti. (Mäkipäänkatu 28-30)

Ainutlaatuinen Pyynikki

Pyynikin asuinalue on yksi arvostetuimmista alueista Tampereella, eikä suotta. Pyhäjärven läheisyys, upeat vanhat kivitalot sekä Pyynikinharjun ulkoilumaastot eivät juuri esittelyjä kaipaa. Luonto on lähellä, mutta keskustaankin on vain muutaman minuutin ajomatka. Osoitteesta Pyynikintie 17 löytyy jykevä Kivitalo, joka on rakennettu vuonna 1955. Sen ensimmäisestä kerroksesta on vapautumassa tyylikäs 47 m2 huoneisto, joka on remontoitu laadukkaasti vuonna 2013. Asunto on pohjaltaan toimiva ja persoonallisuutta luovat mm. esiin kaivettu tiiliseinä, leveät ikkunalaudat sekä mukavan kokoinen avokeittiö. Olohuoneeseen mahtuu reilun kokoinen sohva ja makuuhuoneessakin on kunnolla tilaa sängylle ja vaatesäilytykselle. Näkymät Pyhäjärvelle ovat kuin kirsikka kakun päälle. (Pyynikintie 17)

Luonnonrauhaa Niemenrannassa

Niemenranta on viihtyisä uusi asuinalue, joka rakentuu ja kehittyy kovaa vauhtia Tampereen länsipuolelle lähelle Lielahtea. Matilda Niemen kadulle vuonna 2017 valmistuneesta kerrostalosta on myyntiin tullut 53,5 m2 kaksio, joka vakuuttaa tehokkaalla ja toimivalla pohjaratkaisullaan.  Asunnossa on mukavan kokoinen keittiö, valoisa olohuone, tilava makuuhuone vaatehuoneineen sekä kylpyhuone. Lisämukavuutta tuovat lasitettu parveke, oma sauna ja Näsijärven läheisyys. Lielahden kattavat palvelut löytyvät reilun kilometrin päästä ja bussipysäkkikin löytyy kodin vierestä. Tämä koti ja asuinalue on todellinen ulkoilijan unelma. (Matilda Niemen katu 4)