Loft täynnä valoa ja historiaa

Tämä Klingendahlin vanhassa teollisuusrakennuksessa sijaitseva vasta remontoitu kattohuoneisto on yksi Tampereen upeimpia lofteja! Siitä syystä se varmasti löysi uuden omistajansa jo ennen kuin sitä ehdittiin kunnolla julkaistakaan myyntiin. Fiilistellään sitä kuitenkin vielä hetki.
Tässä kodissa on yksi asia ylitse muiden; Valo. Kulma-asunnossa ikkunoita on kahdella sivulla ja vielä kolme ihanaa kattoikkunaa, joista valo pääsee tulvimaan sisään. Kattoikkunat ovat oikeat katseenvangitsijat, eikä voi olla ajattelematta kuinka taivaallista olisi sadepäivinä vain katsella niistä taivaalta tippuvia pisaroita.
Koko asunto tuntuu avaralta ja yhtenäiseltä tilalta, pohja on järkevä ja kaikki huoneet ovat lähellä toisiaan. Arkkitehtuuri on upeaa. Viistot katot, korkeat huoneet ja kattoikkunat ovat täydelliset tähän asuntoon. Seinillä roikkuvat taideteoksetkin pääsevät upeasti esille tässä tilassa. Piste i:n päälle on kuitenkin vanhan tehtaan 80-metrinen piippu, joka sijaitsee rakennuksen sisäpihalla ja näkyy olohuoneen ikkunoista kokonaisuudessaan!
Persoonallista asumista ja historiaa, tämä koti on sitä täynnä!

Asuntounelmia punaisen oven takana

Tämä kohde myytiin alta aikayksikön, mutta se ei taida olla esteenä asunnon ihastelulle näin jälkikäteenkään, eihän? Kokonaisuus nimittäin vangitsee vieraansa täysin. Näyttävän punainen ulko-ovi lupaa jo sisäänastuessa jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Täysin remontoidun asunnon lukuisat niin alkuperäiset, kuin uudetkin yksityiskohdat toimivat rintarinnan, toisiaan tukien.

Avokeittiö erottautuu oleskelutilasta kevyellä porrastuksella. Vaaleanharmaat kaapistot nousevat ansaitsemalleen asemalle vaaleita pintoja vasten ja korkea saareke tarjoaa paikan ruokailulle ja oleskeluun.

Kylpyhuoneen terrakotansävyinen mosaiikkilaatta yhdistyy puolestaan linjakkaasti tiiliaskelman kanssa ja luo asuntoon huikeaa eleganssia. Sama värimaailma jatkuu myös  avarassa sisäpihan puoleisessa makuuhuoneessa, jonka tunnelmanluojana toimii näyttävä, esiin kaivettu tiiliseinä. Muutoin vaaleat pinnat ja lankkulattiat kasaavat kokonaisuudesta raikkaan valoisan. Kyseessä taitaa siis olla täydellinen lähtöasetelma monenlaiselle sisustukselle! Vai olemmeko muka väärässä? 😉

 

 

 

 

Syksyn sävyjen innoittamana

Vaikka kesä on edelleen parhaimmillaan ja lämpöisiä päiviä riittää, niin otimme jo hiukan varaslähdön syksyyn. Nimittäin kalustimme ja stailasimme tämän kaksion myyntikuntoon syksyisten sävyjen inspiroimana. Väreiksi valikoimme maanläheisiä sävy, kuten taupe, ruukku ja hunaja, joita ripottelimme jokaiseen tilaan tekstiileiden ja sisustustavaroiden muodossa. Samat sävyt löytyvät myös yhteistyökumppanimme Anouk Studio:n arkkitehtuurisesta taidejulisteesta, joka sopii täydellisesti oleskelutilaan.

Rouheat korit, vaaleat pellavatekstiilit sekä mustavalkoiset kalusteet sointuvat kauniisti toisiinsa.  Meillä on suuri ilo tehdä yhteistyötä myös kukkakauppa Kukkaikkuna:n kanssa ja niin jälleen tätäkin kotia koristavat heidän valikoimansa kukat. Pienillä satsauksilla kuten julisteilla ja kukilla saa kotiin uutta ilmettä, siispä hae viikonlopun kunniaksi kaunis kimppu kukkia sekä tilaa tyylikäs taidejuliste.

Yhteistyö:

Anouk Studio www.anoukstudio.com

Kukkaikkuna www.kukkaikkuna.fi

(Myynti-ilmoitukseen)

Urbaanin sykähdyttävä loft

Jykevät tiiliseinät, usean metrin huonekorkeus, kolmeen suuntaan avautuvat ruutuikkunat ja avara pohjaratkaisu toimivat loistavasti urbaanissa kerrostalokodissa ja tuovat siihen täysin oman luonteensa. Tämän kaltaisia kohteita tulee harvoin vastaan ja tuntuu suurelta kunnialta että juuri me pääsimme tutustumaan kohteeseen, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Komean ulkonäön lisäksi koti on pohjaratkaisultaan todella käytännöllinen. Makuuhuoneen ja keittiön yhteydessä nousevat parvet ottavat huonekorkeuden näppärästi käyttöön ja tiloja voi käyttää tarpeiden mukaan niin säilytykseen, työskentelyyn kuin vaikka avonaisina makuutiloinakin! Avonaista keittiötä on osittain rajattu tammitasoisella saarekkeella sekä puolikorkealla seinällä. Näin kokkailu sujuu omassa rauhassa ja ruokailusta pääsee nauttimaan isojen ikkunoiden ääreen. Saareke toimii myös loistavasti aamupalapöytänä ja tuo lisää aina tarvittavaa laskutilaa.

Lasitettu ja tilava parveke yhdistää puolestaan sisä-ja ulkotilojen oleskelun saumattomasti toisiinsa. Auringonotto käy pitkälle iltapäivään asti ja tilaa jää myös monenlaiselle viheristuttamiselle.
Talojen välistä pilkottava Aurajoki ja palvelujen läheisyys tekevät Martista ja tästä hyvinhoidetusta taloyhtiöstä ikisuosikin, jossa asunnot liikkuvat nopeaan. Jatka kohteen ihastelua täällä

Kun stailaaja rakastuu


Kun stailaaja rakastuu, se tapahtuu yllättäen, täysin varoittamatta. Et osaa aamulla töihin lähtiessä arvatakkaan mitä päivän aikana tulee vastaan. Et osaa varautua siihen tunteeseen, joka sinut valtaa kun avaat oven ensimmäisen kerran, suureen tunteeseen, joka on aitoa asuntorakkautta.

Vaaleanpunainen Lähteenlinna, Sorsapuiston laidalla on yksi Tampereen kauneimmista taloista. Se kätkee sisäänsä kodin, joka hurmaa karismaallaan jokaisen vierailijan.

Asunnossa kulku huoneesta toiseen oli helppoa ja asuntoa kiersikin mielellään ympäri – eteisestä keittiöön, siitä olohuoneeseen, josta kurkkaus makuuhuoneeseen ja taas takaisin eteiseen. Jokaisella kierroksella tuli silmäiltyä sisustuksen yksityiskohtia: kattolistoja, ikkunalautoja ja vähän vinksahtaneita ovenkahvoja. Kaikki kauneimmat yksityiskohdat oli jätetty koskemattomiksi ja hyvä niin, sillä juuri nämä piirteet toivat asuntoon viehättävää karaktääriä.

Keittiötä komistaa alkuperäiset, korkeat komerot, joiden harmaa maalipinta sointuu täydellisesti yhteen Ikean kaappien kanssa. Vaaleisiin marokkolaishenkisiin lattialaattoihin on vaikea olla ihastumatta ja kirsikkana tämän kokonaisuuden päällä on tummat, nahkaiset vetimet, sekä upea välitila laatoituksineen ja valaisimineen.

Minimalistinen sisustus ei vie tilaa talon hengeltä, eikä asunnon ainoa modernimpi erikoisuus, puinen paneeliseinä riko harmooniaa. Myös makuuhuoneesta löytyy vanhoja ihastuttavia kaappeja, sekä hempeä tapetti, joka saa sydämen tykyttämään.

Kun kuvat tästä asunnosta oli napattu ja stailausrekvisiitat pakattu mukaan, oli aika lähteä. Ovi suljettiin hieman haikein mielin, sillä tänne olisi halunnut jäädä vielä vähän pidemmäksi aikaa ihastelemaan tai miksei vaikka asumaan.

Jo seuraavana päivänä joku muukin rakastui tähän kaksioon, ja uudet asukkaat saivat omakseen tämän hurmaavan kodin.

 

 

Näkymät yli kattojen

Näkymät ovat yksi kodin oleellisin asia ja tärkeä kriteeri myös ostaessa. Vaikka tämä suloinen kaksio myytiin ennätyksellisessä ajassa, tahdomme silti vielä palata sen kauniisiin kuviin ja näkymiin yli kattojen.

Asunto on läpikäynyt todellisen muodonmuutoksen ja lopputulos onkin rennon raikas. Kodin pintamateriaaleihin ja sisustusratkaisuihin on selkeästi panostettu, hyvänä esimerkkinä on upea parkettilattia sekä lasiliukuovi tilanjakajana. Valoa asuntoon tulvii kahdesta ilmansuunnasta ja ilta-auringosta pystyy vielä nauttimaan omalla lasitetulla parvekkeella. Näkymät ovat varsinaista silmänruokaa, kaikkina vuodenaikoina.

Keittiössä on myös hauska yksityiskohta, nimittäin saareke, joka tarvittaessa siirtyy pyörien avulla sivuun. Näin ollen kaikki ystävät mahtuvat ison pöydän äärelle ja illanvietto voi alkaa. Keittiö on suunniteltu toimivaksi ja valkoisten kaapistojen taakse kätkee helposti kaiken tarpeellisen. Keittiö yhdistyy luontevasti harmoniseen olohuoneeseen, joten kokkailun lomassa on mukava seurustella ystävien kanssa ja nauttia kauniista näkymistä.

Iloista alkanutta viikkoa ja mukavia lukuhetkiä blogimme parissa!

Helppo ihastua

Tiedätkö sitä tunnetta kun astut sellaiseen hyvän fiiliksen asuntoon, jossa sinut valtaa heti tervetullut olo? Juuri sellainen koti tuli vastaan aurinkoisena kevätpäivänä Vuorentaustassa.

Rivitalon valoisa kaksio ihastutti ennen kaikkea sympaattisilla yksityiskohdillaan ja mielenkiintoisella sisustuksellaan. Skandinaavisen selkeää linjaa on maustettu hempeillä väripilkuilla, sekä graafisilla kuvioilla. Olohuoneen upea laastiseinä, sekä erillisen wc:n vaakalaatoitus mustalla saumalla olivat mieleenpainuvimmat piirteet asunnossa. Myös tunnelmallinen sauna, kauniine puun sävyineen oli vaikuttava näky.

Keittiön yläkaapit ovat sijoiteltu seinälle veikeän rennosti ja välitilaa koristaa betonia jäljittelevä levy. Lämpimät sävyt, sekä suloiset tapetit ovat seinillä sulassa sovussa ja ne sointuvat vaaleaan lattiaan täydellisesti. On helppoa aistia, kuinka tätä asuntoa on remontoitu rakkaudella ja hyvällä silmällä. Tyylillä, joka on persoonallinen mutta helposti lähestyttävä. Tämä on siis koti, johon jokainen varmasti ihastuu heti ensisilmäyksellä.

Oletko sattumoisin hakenut itsellesi kotia toivoen sitä tiettyä tunnetta, joka kertoo sinulle, että tämä on etsimäsi? Jos vain neliöt ja huonemäärä täsmäävät, suosittelemme lämpimästi vierailua tässä asunnossa, et nimittäin pettyisi! Lue lisätiedot täältä ja varaa itsellesi esittely pikimmiten.

Tarkkaan suunniteltu ja toteutettu helmi

Kerrostalo ei ole aina ainut vaihtoehto kun etsit itsellesi pientä kotia. Stailaustiimimme pääsi tutustumaan yhden kerroksen rivitalokotiin, jossa todella on sitä jotain! 60-luvun suoraviivaisuus ja selkeät linjat sekoittuvat taidokkaasti tämän päivän mukavuuksiin. Sisustustuunnittelija Jaana Ahokosken suunnittelema asunto muistuttaa meitä siitä, kuinka hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Eteiskäytävä aukeaa avaraksi, useampaan metriin kohoavaksi oleskelutilaksi. Rouheat betoniseinät ja musta tapetti luovat tilaan industriaalisen loft-hengen, jota viimeistelevät tarkkaan harkitut yksityiskohdat. Vaalea, vetimetön avokeittiö yhdistyy saumattomasti olohuoneen rinnalle. Tiloja jakaa erillinen saareke, jonka jykevä teräspalkki jatkaa asunnon linjaa. Seinänlevyisten ikkunoiden takana sijaitseva takaterassi tarjoaa asukkailleen auringontäyteisiä päiviä kevään alkusäteistä pitkälle syksyyn. Kallioinen tontti tuo näkymään mielenkiintoa ja pihaan tarvittavaa yksityisyyttä.

Materiaalivalinnat ja sävyt jatkuvat johdonmukaisesti läpi asunnon. Jos vaaleus ja valkoisuus ovat sisustuksessasi pannassa, tulet rakastumaan tähän tummanpuhuvaan ja intensiiviseen makuuhuoneeseen! Kokonaisuuden kruunaa hiekansävyinen kylpyhuone, jossa integroitu wc-istuin ja sadesuihku tuovat tilaan pientä arjen ylellisyyttä.

Mikäli vaikutuit näkemästäsi yhtä paljon kuin tiimimme, voit jatkaa kokonaisuuden ihastelua täällä!

Kaksio + patio

Rykmentintie 21 on osoite, johon olemme saaneet kurvata jo useamman kerran ja joka kerta olemme ihastuneet määränpäähän entistä kovemmin. Siitä syystä jo pelkkä osoite kalenterin sivuilla sai hyvälle tuulelle.

Tästä taloyhtiöstä löytyy jotain, mihin emme ole muualla törmänneet. Se jokin löytyy lattiasta, tarkemmin kuvailtuna poikkeuksellisen kapeista lattialaudoista. Sen lisäksi kyläillessä on pakko käydä kuikuilemassa miltä maailma näyttää pyöreän ikkunan läpi tai komeiden kivisten ikkunalautojen kehystämänä. Ja hyvältähän se näyttää – 50-luvun tunnelma on edelleen käsinkosketeltavissa.

Pidämme kovasti myös kodin pohjaratkaisusta. Etenkin valtava makuuhuone ihastuttaa, sillä tilasta on pystytty lohkomaan myös vaatehuone liukuovien avulla. Näkymä makuuhuoneesta olohuoneeseen kehystyy kauniisiin parioviin, jotka suorastaan houkuttelevat peremmälle. Kesän lähestyessä oleskelutilat jatkuvat ihan ulos asti. Asunto sijaitsee alimmassa kerroksessa ja siten se on saanut taloyhtiön komeimman pation. Ihan täydellistä!

Näkisitkö sinä itsesi asumassa täällä? Jos näkisit, niin tutustu paremmin vielä täällä.

ARKKITEHTOONINEN HERKKU LIKI JOKIRANNASSA

Keskusta-alueen asunnot pitävät pintansa eräänlaisina ikisuosikkeina vuosikymmenstä toiseen.  Ja miksipä eivät pitäisi! Palveluiden välitön läheisyys, kevääseen heräilevät kadut ja ennen kaikkea lukuisat korttelistot, joissa talot seisovat sopuisasti rintarinnan rakennusvuosistaan riippumatta. Tämä koti sijaitsee liki joen varrella, valkopintaisessa kivitalossa. Punapieliset ruutuikkunat ja holvikaaret tuovat julkisivuun täysin omaa yksilöllistä ilmettään.

Jykevä rappukäytävä ja punainen ulko-ovi toivottavat vieraat ja asukkaat peremmälle. Valkoiseen kotiin tuo lämpöä ja tunnelmaa asuntoa kiertävä puunsävyinen parketti. Oleskelutilan yhteydessä oleva avokeittiö erottuu omaksi tilakseen tummalla vinyylilattialla ja työtasoilla. Ruokailuun jää selkeä oma paikkansa.

Näyttävä oviaukko yhdistää avarat tilat toisiinsa. Makuuhuoneen puolelle mahtuu suurempikin jenkkisänky, ja ikkunan alle jää hyvät tilat vaikka työpisteelle. Syvät ikkunalaudat tarjoavat puolestaan paraatipaikan kauneimmille esineille ja viherkasveille.

Tämänlaisten minimalististen, mutta tyylikkäiden kotien edessä olemme täysin polvillamme. Loistava esimerkki taas siitä, kuinka pieniinkin neliöihin saa tarkalla suunnittelulla kaikki tämän päivän tarpeet ja toiveet!