GLOSHOLMEN – MODERNI SAARISTOLAISKYLÄ

Miltä kuulostaisi oma mökki Porvoon kauniissa saaristossa? Olemme päässeet mukaan kiinnostavaan projektiin, jossa Porvoon saaristoon suunnitellaan arkkitehtorisesti moderni saaristolaiskylä. Kuusi upeaa tonttia odottaa vielä innokkaita rakentajia. 

Moderni saaristokyläajatus perustuu vahvaan suomalaiseen perinteeseen. Suomen saaristossa on vuosisatojen ajan asuttu kulttuurimaiseman yhteydessä tiiviisti veden ääreen rakennetuissa kylissä ja niiden sosiaalisissa yhteisöissä.  Porvoon Moderni saaristokylä ‐projekti perustuu ajatukselle, että nykyiselle rantakaavoituskäytännölle kehitettäisiin tähän rakennusperintöön pohjautuva vaihtoehto.  Vaikutteita suunnitteluun on haettu lisäksi Tukholman ja Göteborgin edustan uudesta saaristorakentamista, joka on saanut paljon kansainvälistäkin huomiota. 

Kylämainen, tiivis rakentaminen on luo yhteisöllisyyttä, jota saariston kauniin karuissa olosuhteissa on tarvittu vuosisatojen ajan. Tiivis rakentaminen ohjaa myös modernin saaristolaiskylän suunnitteluperiaatteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita oman rauhan menettämistä. Venevajojen, saunarakennusten ja varastorakennusten avulla voidaan tiiviinkin kyläympäristön puitteissa luoda tontteja, jolla on oma rauha.  Erityisesti aivan rannassa olevat venevajojen rivistöt jäljittelevät vanhojen saaristokylien tunnelmaa. Saaristolaiskylän henkeä luo myös talojen välissä kulkeva kyläraitti, joka toisinaan avautuu torimaisiksi aukioksi. Pensas- ja puuaidat ja portit rajaavat ilmeikkäästi kylän raitteja ja talojen omia, selkeitä pihapiirejä.

Meitä modernissa saaristokylässä inspiroivat etenkin kauniit luonnonmateriaalit ja värisävyt sekä ajatukset tunnelmallisista rapujuhlista venevajassa lyhtyjen valossa. Keräsimme teille inspiraatioksi tämän sävy- ja materiaalikartan <3

Lue lisää Moderni Saaristokylä -projektista Porvoon kaupungin sivuilta. Itse tontteihin pääset tutustumaan tarkemmin  täällä.

KESÄKEITAAT KESKELLÄ KAUPUNKIA



Näitä kahta erilaista kohdetta yhdistää täydellinen merinäköalalla varustettu piha, joka soveltuu  helleaallon ystävän kesäkeitaaksi! Aamukahvi terassin lepotuolissa tai illallisgrillailut merimaisemissa omalla pihalla, kuulostaa aika hyvältä vai mitä?  Saunalahdessa sijaitsevalla erillistalolla sekä  Espoossa sijaitsevassa Otsonlahdella seisovassa arkkitehti Jaakko Laapotin suunnittelemassa rivitalossa se olisi mahdollista. Molemmista kodeista löytyy ihana vihreä piha ja tilava terassi.

Saunalahden erillistalossa riittää valoa, linjoja sekä avaruutta. Eteisestä tullessa avautuu näkymä valontäyteiseen korkeaan olohuoneeseen, josta matka jatkuu mutkattomasti suurelle terassille. Kaunis linjakas takka tuo lämpöä viileinpinäkin iltoina. Kauniit terästä, puuta ja lasia olevat portaat johdattavat valoisalle parvelle, josta näkee vihreän takapihan sekä meren!

Tapiolassa Otsolahdella arkkitehtuurisessa kohteessa on takapihan lisäksi oma atrium-piha sisäänkäynnin puolella! Tuolla suojaisalla keitaalla pystyy rauhassa nauttimaan omasta ajasta. Olohuoneesta on lähes taulumaisen kaunis maisema merelle kauniista suurista ikkunoista, jotka avautuvat silmien eteen heti asuntoon sisääntullessa. Selkeitä linjoja sekä suuria ikkunoita, joista sisään tulvii luonnonvalo.

 

Upea koti meren äärellä Tammisalon saaressa!

Tämä ihanan valoisa asunto hurmaa tyylikkyydellään. Ympärillä vehreää luontoa ja meri, voiko enempää toivoa? Isot ikkunat ja avara pohjaratkaisu tuovat luonnon tunnun sisälle asti; avotakan ääressä onkin jännittävää seurata vuodenaikojen vaihtumista.

Asunnon sisustusratkaisu on Kirsi Valannin huolella ja hyvällä maulla suunnittelema, talon kaunista arkkitehtuuria kunnioittaen. Vaaleat ja modernit pinnat luovat hyvän ja helpon pohjan monenlaiselle sisustajalle. Lattian upea Timberwisen tammiparketti sopii talon henkeen ja vaaleisiin pintoihin loistavasti. Pohjaratkaisu on käytännöllinen ja mukautuu erilaisiin tarpeisiin helposti, täällä on mukava lastenkin kasvaa!

Vaaleat pinnat tekevät keittiöstä avaran ja valoisan, ikkunan ääressä voi syödä aamiaista ja lukea päivän lehteä rauhassa. Tila on suunniteltu yksityiskohtia myöten toimivaksi ja yhtenäiseksi vaaleista kodinkoneista lähtien.

Kylpyhuone ja wc- tila jatkavat samaa vaaleaa linjaa, yhtenäiset ja modernit tilat ovat tyylikkäät, mutta käytännölliset.

Tila jatkuu luontevasti ulos omalle patiolle ja upealle suurelle pihalle, jossa on tilaa lasten ja eläinten leikkiä. Suojaisalla pihalla kasvaa ihania vanhoja puita, joita reunustavat taidolla laitetut kukkaistutukset. Tällaisella pihalla kelpaa viettää aikaa rentoutuen ystävien kanssa!

Tutustu lisää kohteeseen täällä!

Rakkaudentäyteistä asumista vanhan kaupungin kujilla

Miltä kuulostaisi asua Rakkaudenpolun kulmassa? Jo pelkkä nimi puhuu puolestaan! Täysin ainutlaatuinen kokonaisuus sijaitsee päättyvän tien päässä, Naantalin vanhassa kaupungissa ja meren äärellä, tottakai. Keittiön ja ruokasalin verhojen välistä lymyilet presidentin kesäasunnolle, onkohan siellä joku tänään paikalla? Omalla tontilla sijaitsevat rakennukset ovat seisoneet paikoillaan parhaimmillaan jo useampia satoja  vuosia. Täällä historian havinat ovat osana jokaista arkipäivää.

Itse päärakennus koostuu useammasta makuuhuoneesta ja toisiin sulautuvista tiloista. Keittiön katseenvangitsijana toimii upea puuhella. Harmaat lankkulattiat ja kauniit kasviaiheiset tapetit saavat huokailemaan huone toisensa jälkeen. Täällä on todella toteutettu remontti vanhaa ja perinnerakentamista kunnioittaen.

Talo koostuu uudemmasta ja vanhemmasta osasta, jotka on sisätiloissa suunniteltu liki identtisiksi. Materiaalien samankaltaisuus ja jatkuvuus yhdistävät aikakaudet saumattomasti toisiinsa. Uudemman puolen herkkuna on makuuhuoneiden päälle nousevat parvet, jotka lisäävät runsaasti huoneiden neliöitä.

Kylpyhuone saunoineen sijaitsee pihan parisataa vuotiaassa punamullatussa talovanhuksessa, johon on saneerattu täysin tämän päivän mukavuudet. Kahteen makuuhuoneeseen saa tilat esimerkiksi vieraille, työskentelyyn  tai perheen nuorisolle omaan rauhaansa.

Tällaisia kohteita tulee harvoin kohtaa, sillä kukapa näistä raaskisi luopua. Nyt puutalofiilistelijöillä on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus päästä osaksi tätä idylliä, joka ei jätä ketään kylmäksi!

ELÄMÄÄ VANHAN KAUPUNGIN PIENILLÄ KUJILLA

Naantalin suloiset pikkukadut ja historiallisesti arvokkaat korttelit tekevät vanhasta kaupungista paikan, johon jaksaa palata kerta toisensa jälkeen. Miltähän tuntuisi asua tämän kaiken keskellä?

Muutama vuosikymmen takaperin rakennettu paritalon puolikas sulautuu taidokkaasti vanhojen talojen keskelle. Vehreän köynnöksisten rautaporttien takana aukeaa suojaisa sisäpiha omenapuineen ja istutuksineen. Vaikeaa olla huokaisematta.

Lasiveranta kuljettaa vaaleasävyiseen kotiin, jossa tilat jakautuvat portaikon molemmin puolin. Keittiön lasitiilisen seinän takaa löytyy näppärä työskentelytila, johon saisi helposti myös sijoitettua ruokailuryhmän. Tällä hetkellä ruokasalina toimivaan tilaan saisi tarvittaessa tilavat oleskelutilat suuremmallekin joukkiolle.

Yläkerran makuuhuoneista kaksi sijaitsee ovien takana ja suurin parvekkeineen aulan yhteydessä. Pienemmän perheen käytössä tilasta voisi kuoriutua myös viihtyisä arkiolohuone, jossa rentoutua tunnelmallisten löylyjen jälkeen.

Pohjaltaan helposti muokattava asunto täyttää täysin tämän päivän mukavuudet, pitäen silti sisällään runsaasti puutalofiilistä ja omaa persoonaa. Tällainen monien mahdollisuuksien koti näin uniikilla paikalla täyttää monta asuntounelmaa!

KESÄ SAARESSA

Uskaltaisikohan sitä viimein julistaa kesän olevan virallisesti täällä? Ensimmäiset meistä ovat jo päässeet kesälomanviettoon, joten lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat enemmän kuin tervetulleita. Kesä kaupungissa on ihana, mutta kyllä suomalaiseen kesämaisemaan kuuluvat luonnonrauha ja mökkeily. Vaikka järvenrantamökki taitaa olla se perinteisempi unelma, näitä upeita saarikohteita ihastellessa kesä omassa saaressa näyttäytyy aika kutkuttavana.

”Se, mikä tekee tuollaisen pienen saaren niin haluttavaksi, voi johtua ehkä siitä, että se on ehdottoman rajattu kokonaisuus, oma pienoismaailmansa: alue, jonka voi hallita katsellaan ja muistaa pienintä yksityiskohtaa myöten. Siellä ei tarvita siltoja eikä aitoja, meri sekä suojaa saarta että eristää sen. Mutta samalla meri on avoinna oleva mahdollisuus ulkomaailmaan – jos sitä haluaa. Oikeastaan aika ylpeä tapa elää. Antaa yksinäisyyden olla ylellisyyttä.” – Tove Jansson televisiodokumentissa Tove ja meri (YLE 1984.)

Välittäjällämme Kialla on ollut tänä keväänä myynnissä peräti kolme merellistä, luonnonkaunista saarta.  Hän onkin erikoistunut juuri saariin ja vesistöjen läheisyydessä oleviin kiinteistöihin. Ensimmäinen, Smörasken, Vuosaaren Kallvikissa ehti jo löytää uudet omistajat, mutta kaksi saarta odottaa vielä uusia asukkaita kesänviettoon. Västra Furuholmen on veneilijän ja purjehtijan unelma Porvoon ulkosaaristossa kun taas Råholmenin hirsihuvila Kirkkonummella hurmaa kuistilta ja rannasta levittyvillä maisemillaan avomerelle.

Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on? Haaveiletko sinäkin mökistä tai omasta saaresta?

Keskellä vanhoja taloja ja pieniä katuja.

img7342234963108223594

img7728839766438754877

img7570600481463609845

img7877382841943076650

img7862147017127703200

img5897851757461506237

img8172718704995152961

img2759531824247491150

Naantalin tunnelmalliset pikkukujat kiemurtelevat läpi torikaavan, vanhojen talojen syleilyssä. Meren välitön läheisyys rantoineen ja vierasvenesatamineen tekevät tästä kaupungista paikan, johon ihmiset palaavat aina uudelleen ja uudelleen. Meillä on mahdollisuus tarjota koti tämän kaiken keskellä!

Tähän alunperin vanhaan taloon on yhdistetty nerokkaasti kaikki se, mitä nykypäivän asumiseen tarvitaan. Aidattu pihapiiri kätkee sisäänsä suojaisan sisäpihan, ja talon edustalta löytyy oma patio kesäpäivistä nautiskeluun. Valtavan olohuoneen hulppea huonekorkeus ja joka seinustalta löytyvät ikkunat saavat aikaan todellisen vau-efektin. Keittiö ja sympaattinen ruokailuerkkeri löytyvät samasta tilasta olohuoneen kanssa, joten iltaa on helppo siirtyä viihtymään pariovien läpi ulkotilojen puolelle.

Ylellinen kylpyhuone rakentuu lukuisista yksityiskohdista. Laattamosaiikki, laadukas tiikkilattia ja sormipaneeli yhdistävät kylpylänomaisen ja arvokkaan kokonaisuuden, jota kehtaa esitellä vaativammallekin väelle.

Tämä koti on juuri niin yllättävä kuin suojaisat portit antavat odottaakin. Kenellepä ei kelpaisi täällä vaikka leppoisat eläkepäivät!

Muodonmuutoksia meren läheisyydessä

20161201-114633

20161201-115108

20161201-115823

20161201-122719

20161201-122849

20161201-123831

20161201-122351

20161201-121855

Uittamo levittäytyy kaupunginosana pitkin Turun rantaviivaa. Tämän rivitalokodin asukkaana pääset nauttimaan niin venesatamasta, uimarannasta, tanssipaviljongista kuin laajoista urheilumahdollisuuksistakin. Eikä kaupunkiin tai jokirantaankaan hurauta kuin vartissa! (Toki vettä pitkin vieläkin nopeammin!)

Tässä on kyse rinteeseen nousevan rivitaloyhtiön päätyasunnosta, joka on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Kaikki pinnat, yläkerran pikku vessaa lukuunottamatta, ovat saaneet uudet, ehommat ja vaaleat ilmeet. Valkolakattu parketti ja harmoniset värivalinnat kuljettavat linjakkaasti tilasta toiseen. Sisääntulokerroksen keittiö aukeaa ikkunoineen suoraan takapihalle. Mahtaa olla kokilla haastetta päättää syötäisiinkö tänään puoliksi katetulla takaterassilla, vai näyttävän avotakan äärellä keittiön puolella!

Matta mustaksi maalatut teräsportaat henkivät rakennusvuotensa autenttista tunnelmaa ja johdattavat kohti yläkertaa. Pääty sijaintinsa ansiosta ikkunoita löytyy kahdelta seinustalta, ja valo pääsee kulkemaan estoitta läpi tilojen. Olohuoneen valtavien ikkunoiden lomasta pääsee nautiskelemaan iltapäiväkahveja asunnonlevyiselle parvekkeelle.

Tässä kodissa rakennusvuotensa yksityiskohdat elävät sulassa ja esteettisessä sovussa nykypäivän toiveiden ja tarpeiden mukaan. Katsokaa vaikka itse  täältä!

 

MEREN NAAPURINA

img2641666495268754424img8958040532162349372img6492856771099131960img5859401709871730613 img8803582147277598330 img4618132637544512234 img4009891052820276283 img2345422778404500320

 

Vuosaaren Kallvikinniemen eteläpäähän avautuvalta luonnonkauniilta alueelta löytyy uniikki pienkerrostalo. Toisen kerroksen kaksioon astuessa huomio ei kiinnity ensimmäisenä itse vasta-saneeratttuun asuntoon vaan esteettömään merimaisemaan, joka tupakeittiön ikkunasta avautuu.

Merta voikin tässä kodissa pitää kuin yhtenä naapurina – niin lähellä ja läsnä se on asukkaan jokapäiväisessä elämässä.  Jo pelkästään ikkunasta ulos kurkistamalla voi nähdä, millä tuulella naapuri tänään on; joskus se myrskyää, mutta useinmiten se rauhallinen ja  peilityyni. Kauniista luonnosta pääsee nauttimaan heti ulos astuettaessa, sillä ulkoilumaastot alkavat suoraan pihasta. Ulkoilun jälkeen voi nauttia suloisen pihasaunan lämmöstä tai istahtaa laiturin nokkaan ja kuunnella laineiden liplatusta hyvän naapurin – Meren – seurasta nauttien.

Tahtoisitko sinä Meren naapuriksi? Itse asuntoon pääset tutustumaan paremmin täällä.

Aktiivisen liikkujan tukikohta

img3937870343915559550

img2326976014530709824

img3584508096649897235

img6485838825144759974

img878172933279595224

img6746318327587875356

img6504620860882386378

img2084890651580349338

img1005027734635413730

Tänään halusimme esitellä teille omakotitalon, joka toimii myös todellisena harrastajan unelmakeitaana! Sen lisäksi, että meri omine laitureineen ovat vahvasti läsnä tämän kodin maisemassa, sen välittömästä läheisyydestä löytyy Meri-Teijon hyvin hoidetut viheriöt sekä laskettelurinteet. Oma laituri kolmen metrin syväyksineen taas toimii veneilijän tai purjehtijan tukikohtana. Tähän laituriin voi siis huoletta purjehtia suuremmallakin paatilla, sillä omaa rantaviivaakin on n. 50 metriä.

Vaikka sijainti ja meri ovatkin tässä kodissa ihan niitä ykkösjuttuja niin sisätilatkaan eivät jätä kylmäksi. Komeat hirret koristavat seiniä ja pinnat ovat muutenkin kunnossa. Olohuoneessa huonekorkeus kohoaa juhlallisesti useampaan metriin, tarjoen loistavat puitteet alkusyksyn rapujuhlille!

Paremmin tähän kotiin pääsee taas tuttuun tapaan tutustumaan tästä linkistä.