Pauhaavan kosken varrella

Asunnon edustalle saapuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä upeaan arkkitehtuuriin, joka on peräisin suoraan ihastuttavalta 60-luvulta! Poiketen perinteisistä rivitaloista, tässä asunnot on aseteltu nerokkaasti niin, että ikkunoita on myös sivusuunnassa. Oitis astelemme sisälle ja näkymä olikin suorastaan uskomaton. Tila avautuu avarana ja valoisana aina takapihalle asti. Muutama askelma alas ja olemme olohuoneessa, jonka isoista ikkunoista näkee suoraan pauhaavalle koskelle. Tämä jos joku on persoonallinen lisä. Päätyseinä on käytännössä yhtä isoa lasiseinää, sopivasti moderni, mutta kuitenkin ajan arkkitehtuurin mukainen. Suuren olohuoneen voisi kalustaa monella erilaisella tavalla. Maiseman lisäksi tilan kruunaa myös persoonallinen ja selkeä linjainen avotakka. Olemme jo nyt täysin myytyjä, sillä tässä kodissa on valtavasti potentiaalia ja kodikasta 60-luvun tunnelmaa.

Alakerta koostuu keittiöstä, ruokailutilasta ja olohuoneesta. Lisäksi käytännöllinen kodinhoitohuone ja oma pieni spa löytyvät eteisaulassa olevan oven takaa. Portaikon modernit lasikaiteet johdattelevat meidät yläkertaan, josta löytyy kolme toinen toistaan suloisempaa makuuhuonetta. Isoimman makuuhuoneen perältä avautuu ovi parvekkeelle, josta koski välkehtii pakkaspäivän ja auringon ansiosta. Parvekkeella myös tajuaa kuinka suuri takapiha on. Voi vain kuvitella kesäpäivät omalla vehreällä takapihalla perheen kanssa laatuaikaa viettäen ja kosken pauhua kuunnellen. Koti, jossa yhdistyy persoonallinen arkkitehtuuri sekä kodikkuus – ei voi olla ihastumatta!

Tutustu ja ihastu lisää.

Kalevan tornin karamelli


Harvoin törmää asuntoon, jonka sisustuksessa on käytetty rohkeasti värejä, ja vielä täysin onnistuneesti. Tämä herkullinen kolmio komistaa yhtä Kalevan Tornien ylintä kerrosta ja sen persoonallinen sisustus ihastutti meidät ikihyviksi.

Asuntoa on remontoitu upeasti, vanhaa kunnioittaen. Sympaattiset 50-luvun kaapistot koristavat niin eteistä, ruokailutilaa ja keittiötä. Lastenhuoneen liukuvat pariovet avaavat näkymät olohuoneeseen ja siitä taas ruokailutilaan. Huoneiden pastellisävyt sointuvat kauniisti toisiinsa ja kodikas tunnelma täyttää tilan.

Eteiskäytävän perältä löytyy päämakuuhuone, joka jatkaa samaa hempeää linjaa. Ikkunoista voi katsella maisemia aina Tampereen keskustaan asti tai lähemmäksi Tammelan stadionille. Asunnosta löytyy myös kaksi pientä parveketta, joista voit tarkkailla Kalevan Puistotien elämää.

Koti, joka sulattaa jokaisen sydämen. Vaikka tämä myytiin ennästysajassa, voimme silti nauttia näistä kauniista kuvista ja hakea inspiraatiota omaan keväiseen sisustukseen.

Koti Pyynikin sydämestä

Tämä asunto sijaitsee aivan Pyynikin sydämessä suloisessa, sinisessä puutalossa. Asunto ihastuttaa heti ensisilmäyksellä, huonekorkeus ja avarat tilat kiinnittävät huomion oitis. Eteisestä on käynti makuuhuoneeseen, kylpyhuoneeseen sekä keittiöön. Keittiön vaaleat kaapistot, jykevät tasot sekä välitilan tumma laatta luovat modernin ilmeen. Kooltaan keittiö onkin todella iso, sinne mahduttaa helposti vaikka ruokapöydän. Ihana yksityiskohta on pieni komero kaari-ikkunalla, jota voi hyödyntää todella monipuolisesti – mielikuvitus on vain rajana! Keittiöstä on vielä kulku parvekkeelle, jossa aamukahvi ja Pyynikin sympaattinen tunnelma herättelee mukavasti uuteen päivään. Rauhoittava näkymä, jossa samankaltaiset puutalot ovat vieri vieren.

Olohuone on jaettu seinämällä, joka erottelee oleskelutilan ja ruokailutilan toisistaan. Olohuoneen perältä pariovien takaa löytyy vielä yksi huone, joka olisi täydellinen makuuhuoneeksi tai kotitoimistoksi. Erilaisia sisustusratkaisuja tähän kokonaisuuteen olisi lukemattomia. Toinen hieno yksityiskohta on olohuoneen ja keittiön välinen tarjoiluaukko, jonka ansiosta illanistujaiset onnistuvat vaivattomasti. Tämä koti mahdollistaa varmasti monenlaisen sisustajan toiveet. Persoonallinen ja toimiva kokonaisuus!

Tutustu ja ihastu sinäkin tähän kohteeseen. <3

Koti joka huokuu raikkautta


Oli kaunis, talvinen pakkaspäivä kun ajoimme punatiilisen rivitalon pihaan. Puut kimalsivat kuuraansa ja ilma oli raikasta.

Kun astuimme eteiseen, sama raikas tunnelma vallitsi myös sisällä. Vaaleat, valoisat huoneet melkein häikäisivät kauneudellaan, mutta kokonaisuus ei ollut ollenkaan kylmä, päinvastoin. Koti huokui lämpöä ja siitä aisti, kuinka tätä kotia on sisustettu rakkaudella.

Alakerrassa keittiö ja olohuone ovat yhtä yhtenäistä tilaa, joka kutsuu viettämään rentouttavaa iltaa perheen tai ystävien kesken. Näin laadukkaassa keittiössä valmistuisi illallinen leikiten isommallekkin seurueelle. Alhaalta löytyy myös täydellinen kylpyhuone, jossa on reilusti tilaa pyykkien hoidolle ja ilmavat lasiseinät erottavat suihkun ja saunan toisistaan.

Yläkerran työhuoneen ikkunasta aukesi upeat maisemat järvelle päin ja onkin helppoa kuvitella itsensä työpöydän äärelle, uppoutumaan täysin omiin ajatuksiinsa, inspiroitumaan  luonnosta.

Joka päivä emme kuitenkaan voi ihastella näin mahtavia talvimaisemia, mutta se on varmaa, että tässä kodissa viihtyy, vaikka ulkona sataisi kaatamalla vettä ja taivas olisi harmaa. Täällä tuntee olevansa kotona.

Tästä kohteesta kannattaa ehdottomasti lukea lisää täältä ja mennä paikan päälle ihastelemaan!

 

Yksi unelma

Välillä stailatessa tulee eteen koteja, jotka saavat omankin sydämen sykkimään. Tämä Tuomiokirkonkadun kolmio oli juuri sellainen. Koti, jossa uusi ja vanha kohtaavat täydellisesti.

Metsänvihreä julkisivu ja jylhä porraskäytävä lupailevat tulevasta asunnosta jo paljon. Ja kyllä, eteisen jälkeen oikealle avautuva olohuone on mykistävä. Hienostunut vaaleanpunainen sävy seinissä yhdistettynä kattokruunuun ja koko muuhun sisustukseen on todellinen katseenvangitsija. Ruutuikkunoita on kahteen suuntaan, olohuoneesta näkymä ohjautuu pienelle kadulle ja keittiöstä näkee suoraan suloiselle sisäpihalle. Lunta sataa hiljalleen, mutta tunnelma sisällä vanhassa jugendtalossa on lämmin.
Huomaa, että tätä kotia on sisustettu harkiten ja laatua suosien. Ihania esineitä ja kalusteita on joka tilassa. Kauniit yksityiskohdat ja kukka-asetelmat ovat huolettomasti hyllyillä sekä ikkunapenkeillä. Valoisa makuuhuone hyvillä säilytysratkaisuilla löytyy heti olohuoneen vierestä. Sinne on kulku myös eteisestä, joka toimii hyvänä yhtymäkohtana kaikkiin asunnon huoneisiin. Näkymät tilasta toiseen ihastuttavat valtavasti ja mieleen pulpahtaa väkisinkin ajatus omasta arjesta asunnossa. Hetken sisustan kotia jo omilla huonekaluilla ja esineillä. Tämä on koti, jota voisi kutsua unelmaksi.
Täällä on vaikea olla rakastumatta leveisiin ikkunapenkkeihin, huonekorkeuteen ja siihen tunnelmaan, jonka väistämättä aistii. Tutustu sinäkin lisää tähän unelmien kotiin täällä. 

Täydellistä Tammelaa

Kun kesäisin kävelet Tammelan torin vilinän ohitse, voit haistaa ilmassa tuoreen kahvin tuoksun, sekä toisella puolella katua solisee Emil Aaltosen suihkulähde. Vaikka Tammela onkin yksi Tampereen vilkkaimmista ja suurimmista kaupunginosista, on tunnelma silti rentoa.

Jos jatkat matkaa vielä vähän pidemmälle torilta, löydät tämän talon aivan Tammelan Puistokadun päädystä, jossa liikenne ei häiritse asumista. Kävelymatkan päässä ovat myös Lapinniemen ihanat metsäpolut, sekä Näsijärven rannat.

Voisi siis sanoa, että tämä kokonaisen muodonmuutoksen kokenut kaksio sijaitsee loistavalla paikalla. Eikä Tammela yhtään hassumpi paikka talvellakaan ole: stailatessamme asuntoa, katselimme rauhallisen sisäpihan ihastuttavia, huurteisia puita. Sisällä lämpimässä oli oikein kotoisa tunnelma. Vain höyryävä kahvikuppi puuttui tilanteesta.

Asunnon vaaleat pinnat heijastavat kauniisti sisään tulvivaa valoa, eikä mikään nurkkaus jää pimeäksi. Olohuoneesta pääset kulkemaan suurehkolle lasitetulle parvekkeelle, jonne saisi rakennettua kotoisan oleilutilan. Säilytystilat jokaisessa huoneessa on suunniteltu järkevästi, jokaisen asukkaan tarpeisiin, ja iso kylpyhuone on todella käytännöllinen.

 

Jos tämä tuntuu sinun omalta kodiltasi, niin katsohan lisätiedot tästä.

 

Talo joka huokuu historiaa

Tähän taloon kiinnittää huomiota jo ohi ajaessaan. Se on suloinen, hauska, kaunis ja erityisen näköinen. Olemme Valkeakoskella keskustan tuntumassa ja tämän uniikin kivitalon edustalla, joka on rakennettu vuonna 1937. Talon on suunnitellut tunnettu arkkitehti W.G. Palmqvist, emmekä malta odottaa, että pääsemme jo sisälle! Sisään astuessa, rappukäytävät huokuvat historiaa ja tunnelma on käsin kosketeltavissa.

Asunnon toinen sisäänkäynti tulee käytännöllisesti suoraan keittiöön ja leikittelemmekin hetken ajatuksella, että kauppareissun päätteeksi voisi ostokset jättää suoraan sinne. Keittiö on erityisen kaunis, se on remontoitu talon klassista tyyliä kunnioittaen. Katse kiinnittyy heti vaaleisiin kaapistoihin sekä tummaan graniittitasoon, jonka suoraviivaisuus luo ryhtiä tilaan. Keittiöstä matka jatkuu mutkittelevaa käytävää pitkin aulaan ja kuistille, josta on pääsisäänkäynti asuntoon. Kuisti on suloinen, sinne mahtuisi pieni pöytä kesäisiä kahvihetkiä varten ja talvisin sen voisi muuntaa muuhun käyttötarkoitukseen.

Asunto on niin mielenkiintoinen, että ensimmäisenä on vain mukava tutkia jokainen huone sekä nurkkaus. Korkeat huoneet sympaattisilla ikkunoilla suorastaan kylpevät valossa. Remontti on toteutettu laadukkaita materiaaleja hyödyntäen, mutta kuitenkin vanhaa rakennusta kunnioittaen. Kauneimmat yksityiskohdat ovat ehdottomasti leveät ikkunapenkit sekä alkuperäiset väliovet. Niin ja unohtamatta tietenkään eteisen kiiltävää marmorilattiaa, joka on samanaikaisesti kaunis sekä käytännöllinen.

Kotia kuvaa parhaiten sanat persoonallinen, hurmaava ja historiallinen. Jos nämä kuvaukset sisältyvät myös sinun unelmiesi taloon, niin tutustu täällä lisää!

Koti kuin koru

Kävimme hiljattain stailaamassa tämän kauniin omakotitalon, joka sijaitsee Ylöjärvellä rauhallisella asuinalueella. Kivitalo yllätti meidät täysin! Ulkoapäin se on aivan kuten muutkin, mutta sisälle astuessa avautuu upea näkymä olohuoneeseen ja sen näyttävään ikkuna rivistöön. Eteisen tuntumassa olevat pylväät johdattelevat muutaman askelman verran alemmalle tasolle, jossa on viihtyisä oleskelutila ja suuret viherkasvit ikkunan edustalla. Huonekorkeus on sen verran hulppea, että isot kasvit istuvat kokonaisuuteen hyvin.

Olohuone yhdistyy luontevasti tummanpuhuvaan avokeittiöön, jonka välitila suorastaan säihkyy. Ihastuttavat yksityiskohdat tekevät tästä kodista omanlaisensa. Keskellä taloa on käytävä, jonka varrelta löytyy kaksi vessaa, kolme makuuhuonetta, tilava kodinhoitohuone sekä kylpyhuone saunalla. Kylpyhuoneen laadukkaat materiaalit sekä  poreamme tuntuvat todelliselta luksukselta. Kodin ylellinen, mutta lämmin tunnelma välittyy jokaisessa huoneessa. Mikään huone ei vie toiselta tilaa, vaan kaikki on saatu toimimaan järkevän pohjaratkaisun ansiosta.

Koti on kuin koru, pienet yksityiskohdat tekevät siitä uniikin ja mielenkiintoisen. Eheä sisustus jatkuu kautta asunnon – ei voi kuin huokailla ihastuksesta! Tästä pääset vielä nautiskelemaan lisää tätä upeaa kokonaisuutta.

Pehmoiset petaukset

Tässä blogitekstissä paneudumme petauksiin. Sängyn petaus nimittäin vaikuttaa koko makuuhuoneen ilmeeseen. Voisi jopa sanoa, että se määrittelee koko yleisilmeen. Petauksen voi tehdä monin eri tavoin, eikä siihen ole oikeaa tai väärää tapaa. Tässä kuitenkin listattuna viisi erilaista hyväksi havaitsemaamme vinkkiä tehdä sängystä makuuhuoneen keskipiste.

  1. Pellavat

Ensimmäisenä ylellinen ja rouhea pellava, joka sopii moneen kotiin ja makuuhuoneeseen. On se sitten päiväpeitto tai pussilakana, toimii se varmasti. Pellava tuntuu ja näyttää aina hyvältä, se myös laskeutuu kauniisti. Pellavaiset pussilakanat saavat näkyä huoletta ja päivän ajaksi ne voi vain viimeistellä sängynpäätyyn asetellulla viltillä. Pelkkä pussilakana toimii tarvittaessa myös päiväpeittona. Valitse neutraali sävy, jotta saat sen sopimaan muun sisustuksen kanssa. Voit myös yhdistää eri sävyjä, kuten valkoista ja harmaata, jolloin saat lisää syvyyttä petaukseen.

2. Viltit

Vilteillä saat sängystä kutsuvan ja pehmoisen näköisen. Kuviollinen viltti tuo tekstuuria ja näyttävyyttä, etenkin jos huone on muuten neutraalin sävyinen. Heitä viltti huolettomasti sängylle tai viikkaa se jalkopäähän säntillisesti. Panosta ainakin yhteen hyvään ja laadukkaaseen vilttiin, joka kestää aikaa.

3. Koristetyynyt

Värikkäät koristetyynyt herättävät huoneen eloon. Niillä saat korostettua tiettyjä sävyjä tai lisättyä toivottua väriä muuten neutraaliin tilaan. Kuviolliset tyynyt puolestaan antavat tekstuuria ja mielenkiintoa petaukseen. Leikittele erilaisilla koristetyynyillä sekä yhdistele rohkeasti värejä. Vältä kuitenkin liiallisten printtien käyttöä, jotta tila pysyy rauhallisena.

4. Muhkeat petaukset

Saat helposti muutettua sängyn ilmeen, kun lisäät erikokoisia tyynyjä. Tyyny rivistöjen myötä petauksesta tulee näyttävän näköinen sekä muhkea. Tämä temppu toimii myös pienessä sängyssä. Voit myös käyttää päiväpeitteen sijaan tavallista peittoa esimerkiksi asettelemalla sen poikittain jalkopäähän.

5. Selkeät petaukset

Vastakohtana näyttäville petauksille, otetaan vielä käsittelyyn siistit ja selkeät linjat. Hillityn ilmeen saat kun asettelet päiväpeitteen koko sängyn ylitse. Suosi suoria linjoja sekä sileitä materiaaleja. Tyynyjä ei tarvitse käyttää monia, jo kaksikin riittää tuomaan kodikkuutta. Vältä kuvioita ja voimakkaita sävyjä. Makoisia unia!

 

KODIN JOULU

Enää yksi yö aattoon! Jos kodin joulutunnelma on vielä kateissa, tässä pieni annos inspiraatiota sen saavuttamiseksi! Loihdimme tällä viikolla kahteen pian myyntiin tulossa olevaan kohteeseen joulun yhteistyössä Granitin ja MIA Designin kanssa.

Näin pimeimpään vuodenaikaan kynttilät jos mitkä tuovat tunnelmaa kotiin. Herkän kynttilävalon ohella erilaiset joulutähdet ovat meidän ehdottomia suosikkejamme.  Joulukodin katseenkiinnittäjä on tietysti joulukuusi, jonka juureen lahjat saa asetella odottamaan aattoiltaa. Ripauksen joulunsävyjä sisustukseen saa helposti vaihtamalla vaikkapa sohvan tyynynpäälliset ja valitsemalla muita pörröisiä tekstiilejä. Joulupöytä katetaan tietysti pöytäliinan päälle. Juhlavuutta kattaukseen saat valitsemalla kankaiset lautasliinat ja sytyttämällä kynttilät. Tämän jälkeen puuttuvat vain kaikki ihanat jouluherkut sekä pöydän ympärille kerääntyvät läheiset, jotta kodin joulu on valmis.

Kaunista joulunaikaa kaikille! <3

Yhteistyössä: Granit ja MIA Design