FEARLESS LIVING UNDER THE NORTHERN LIGHTS – KURKISTUS OULUN TOIMISTOLLE!

Bo LKV Oulu avasi virallisesti ovensa keskiviikkona 16.5. Olet milloin tahansa tervetullut pistäytymään toimistollemme juttelemaan välittäjiemme kanssa asuntoasioista tai vaikkapa nappamaan Bo Living -lehden itsellesi. Toimisto sijaitsee osoitteessa Kansankatu 53, aivan Oulun keskustassa vain muutaman korttelin päässä kauppakeskus Valkeasta. Bo Living -lehden seuraavassa numerossa esitellään timanttinen Oulun tiimi sekä viihtyisä toimisto. Täällä blogissa pääsette kuitenkin jo nyt kurkkaamaan uusiin tiloihin!

Liki 200m2 sisustuksen suunnittelussa tuli ottaa huomioon useiden eri toimintojen sijoittaminen fiksusti ja viihtyisästi tilaan. Samalla haluttiin jatkaa muilta toimistoiltamme tuttua Bo:n linjaa. Työpisteiden yleisilme pehmeni heti, kiitos verhojen, joiden avulla myös suuren tilan akustiikkaa saatiin paremmaksi. Perusvalkoinen keittiö saatiin pienillä muutoksilla uudistettua aivan uudelle tasolle – Tapwellin hana, kvartsikomposiittia oleva työtaso sekä messinkiset vetimet olivat tässä päivityksessä avainasemassa. Toimiston kulisseista löytyy tottakai vielä stailausvarasto ja kopiohuone.

Tunnelmallinen lounge-tila sisustettiin Interfacen ihanilla Leon-sohvilla, joihin valittiin pehmeän sävyiset päälliset. Erityisesti vaaleanpunainen samenttirahi on supersuloinen! Vuonna 1963 perustetun Interfacen sohvat ovat tunnettujen suunnittelijoiden muotoilemia. Tavoitteena on yhdistää klassinen tyylikkyys parhaaseen mahdolliseen istumamukavuuteen. Kaikki Interfacen sohvat valmistetaan tilaustyönä.

Yhteistyökumppanit: Interface
Suunnittelu: Peeta Peltola
Stailaus: Peeta Peltola, Eeva Takkunen ja Anu Peltoniemi
Kuvat: Hannu Uusitalo

MONTA SYYTÄ JUHLAAN – BO LIVING -JULKKARIT

Meillä on tänä vuonna ollut jo monta syytä juhlaan! Maaliskuussa juhlimme koko Bo Familyn sekä yhteistyökumppaniemme ja ystäviemme kesken alkuvuodesta ilmestynyttä Bo Living -lehden toista numeroa sekä Design From Finland -tunnustusta.

Puitteet eivät olisi voineet olla enempää kohdillaan, sillä juhlapaikkana toimi juuri remontoidun Helsingin toimistomme uudet tilat, jotka arkisen työskentelyn lisäksi on kuin luotu iltajuhlia varten.  Juhlien näyttävän kattauksen toteutimme yhteistyössä Abl-laattojen kanssa. Heidän upeat laattansa olivat aivan täydellinen alusta herkullisten sushien tarjoilemiseen. Pöydällä oleva marmoripylväs on sekin Abl-laatoilta ja sen on suunnittelut Pari Kärkkäinen-Tunkelo. Kuohuviinin lisäksi pääsimme nauttimaan Vitamin Welliltä yhteistyössä saaduista vitamiinivesistä.

Juhlapuheiden lisäksi ihastuttava keramiikkataiteilija Anna Kantanen piti juhlaväelle pienen keramiikkapajan, jossa syntyi toinen toistaan upeampia töitä Annan opastuksella. Illan tunnelmaa säesti dj Matias Lukander vinyyliensä kanssa.

Kiitos kaikille juhlijoille superhauskasta illasta, joka jatkui iloisissa merkeissä aina aamun pikkutunneille <3

Kuvat:

BO GOES WEST – TERVETULOA ESPOON TOIMISTOLLE!

Jokainen Bo:n toimisto on omannäköisensä – on niin vanhaa puutaloa kuin jugendkivijalkaa.  Kauppakeskus Ison Omenan läheisyydessä sijaitseva perinteinen, aiemmin jokseenkin kolkoksi jäänyt Espoon uusi toimistotila päivitettiin jatkamaan Bo:n tutuksi tullutta linjaa. Samalla välittäjille haluttiin tarjota kodikkaampi työskentely-ympäristö, jossa on helppo viihtyä. Tammikuussa pidetyt toimiston avajaiset myös osoittivat tilan taipuvan helposti vapaamuotoisempaan olemiseen ja juhlien järjestämiseen.

Täysin avointa, haastavaksi koettua tilaa rajattiin soveltumaan paremmin nopeasti suureksi kasvaneen henkilömäärän erilaisiin tarpeisiin. Suurimpana muutoksena toimistoon rakennettiin äänieristetty neuvottelutila, jonka metallikehyksiset lasiseinät toteutettiin yhteistyössä porvoolaisen Lasitehtaan kanssa. Korkeassa, ilmastointiputkien ja muiden teollisten elementtien värittämässä tilassa jykevät lasiseinät mustine reunuksineen luovat paitsi arvokkaat raamit, myös selkeyttävät. Samalla kiinteä väliseinä rauhoitti koko tilaa rajaten näkyviltä suurimmat toimistotyövälineet.

Harmaiden lattioiden ja mustan metallin rinnalla lämpöä tuovat vaaleat puiset yksityiskohdat ja neuvottelutilan pitkä korkkipöytä, jonka äärelle kokoonnutaan niin palavereihin kuin asiakastapaamisiin. Paksuilla itämaistyylisillä matoilla pehmennettiin tilan akustiikkaa. Inspiraatiokuvat ja muut sisustuksen yksityiskuvat sekä runsas määrä viherkasveja viimeistelevät toimiston tunnelman. Osa seinistä maalattiin remontin yhteydessä Tikkurilan Valamo-sävyllä, täyshimmeällä Harmony-maalilla.  Lämpimän harmaa sävy toi kaivattua syvyyttä ja kontrastia valkoisten seinien rinnalle.

Yhteistyökumppanit: Tikkurila, Lasitehdas

INSPIROIVA BO LIVING – HAE OMASI TÄÄLTÄ!

Oletko saanut jo käsiisi uusimman Bo Living -lehtemme, joka julkaistiin helmikuun alussa?

Saamme työssämme nähdä päivittäin toinen toistaan kauniimpia koteja, tavata inspiroivia ja työhönsä intohimolla suhtautuvia ihmisiä sekä tehdä yhteistyötä monien huippuyritysten ja brändien parissa. Kaikki tämä rakkaus ihanaa asumista ja koteja kohtaa konkretisoituu upeasti perinteisen printtilehden sivuja käännellessä <3

Mitä kaikkea uusi numero pitääkään sisällään?

MIELETTÖMIÄ KOTEJA

x  30-luvun konehalli muuttui kodiksi Turussa
x  Amsterdamin tunnelmaa – erillistalo Helsingin Katajanokalla
x  Tamperelainen citykoti hurmaa valoisuudelleen
x  Ihan uuteen kotiin – Tampereen ja Turun ihanimmat uudiskohteet

IHANIA IDEOITA SISUSTUKSEEN

x  Vuoden 2018 sisustustrendit
x  Sisustajan valinnat
x  Tyylikkäimmät tuotteet lemmikeille
x  Verkkokauppamme suosikit

INSPIROIVIA IHMISIÄ JA ILMIÖITÄ

x  Pohjalainen unelma – Annaleena Hämäläinen kertoo miten syntyi Hakola
x  Saana ja Olli etenivät siveltimen vedoin kohti onnenmaata
x  Käsityötaito yhdistettynä urbaaniin skandinaaviseen lifestyleen – Made by Choice
x  Kaupunkien trendikkäimmät putiikit ja maukkaimmat ravintolat

BO:N TARINA (AND THIS IS WHERE THE STORY CONTINUES…)

x  Esittelyssä Espoon uusi toimisto sekä Helsingin toimiston laajennus
x  Bo LKV:n stailaajat tekevät asuntokaupasta visuaalisen elämyksen
x  Plan Bo – pakki apuna remontin suunnittelussa ja valvonnassa
x  Bo Properties -kumppanuusmalli uudiskohteiden rakennuttajille

… ja kaikkea muuta ihanaa <3

Oman kappaleesi voit noutaa ilmaiseksi toimistoiltamme:

Bo LKV Helsinki (Neitsytpolku 12)
Bo LKV Espoo (Piispanpiha 1)
Bo LKV Tampere (Kelloportinkatu 1 A)
Bo LKV Turku (Itäinen Rantakatu 56)
Bo LKV Naantali (Rantakatu 20)

sekä seuraavilta yhteistyökumppaneiltamme

HELSINKI

Out of the dark Concept Store (Eerikinkatu 3 B)
Kitzen  (Perämiehenkatu 12 E, 1. krs.)
Hakola shop (Fredrikinkatu 28)
Matri (Kapteeninkatu 11 A)
Lundia Käpylä (Mäkelänkatu 84)
Lundia Lanterna (Varikkotie 2)
Ravintola Paulette (Kapteeninkatu 24)
The Cock (Fabianinkatu 17)
Café Succés (Korkeavuorenkatu 2)
Café Ursula (Ehrenströmintie 3)
Café Carusel (Merisatamanranta 10)
Robert’s Coffee Olympiaterminaali (Olympiaranta 1)
Makers Kahvila (Heikkiläntie 10)
Cafe Mutteri (Lauttasaarentie 2)
Laivurin valinta (Tehtaankatu 21)
K-market Pietari (Pietarinkatu 5)
K-market Kaivopuisto (Tehtaankatu 1)
K-market Roba (Iso Roobertinkatu 20-22
Alepa Iso Roobertinkatu (Iso Roobertinkatu 21)
Anton & Anton Ullanlinna (Kapteeninkatu 26)
Valkoinen elefantti (Korkeavuorenkatu 3)
Kukkakauppa Rose-Marie (Kapteeninkatu 26)
Leipomo Keisari  (Korkeavuorenkatu 6)
Kortteliiravintola Lungi (Korkeavuorenkatu 2)
Lempikampaamo (Korkeavuorenkatu 1)
Plootu Furniture & Cafe (Iso Roobertinkatu 32)
Jackie Bar (Iso Roobertinkatu 21)
Café Bar No 9 (Uudenmaankatu 9)
Putte’s Bar and Pizza (Kalevankatu 6)
Cafe LOV (Mariankatu 13 B)
Cafe Regatta (Merikannontie 8)
Hietsun Paviljonki (Hiekkarannantie 9)
Cargo Coffee (Ruoholahdenranta 8)
Kahvila Kasinonranta (Kuikkarinne 1)
Skanno (Mannerheimintie 4)
Kuusilinna (Annankadun ja Kalevankadun kulma)
Mia Design (Fredrikinkatu 33)

ESPOO

Haukilahden paviljonki (Mellstenintie 12)
Cafe Mellsten (Mellstenintie 6)
Nokkalan Majakka (Nokkalanniemi 2)
Tapiola golf (Turveradantie 17)

TAMPERE

Sisustus ID (Aleksis Kiven katu 13)
Sisustusliike DomDom (Aleksis Kiven katu 30)
Inch” Farkkukauppa (Kuninkaankatu 21)
Kampaamo Koreus (Kyttälänkatu 4)
Kukkaikkuna (Tuomiokirkonkatu 26)
Lillan Hotel Cafe & Butik (Ahlmanintie 29)
Ravintola Tampella (Kelloportinkatu 1)
Golf Pirkkala (Vaittintie 95, Pirkkala)
Tampereen tenniskeskus (Toimelankatu 8)
Tampere Areena (Jäähallinraitti 3)

TURKU

Sisustusliike Avelia (Hevoskarintie 23)
Parturi-kampaamo Avantgarde (Puutarhakatu 8)
Blanko (Aurakatu 1)
Parturikampaamo Butik (Brahenkatu 1 B)
Café Manuela (Läntinen Rantakatu 65)
Café Art (Läntinen Rantakatu 5)
Di Trevi (Aurakatu 1)
Dots (Linnankatu 9-11)
Duo Living (Kauppiaskatu 3)
Element (Linnankatu 10)
Fabbes Café (Tehtaankatu 6)
Fontana (Aurakatu 1)
Grundlage (Kristiinankatu 1)
K-Citymarket Kupittaa (Uudenmaantie 17)
K-Market Puhakka (Hämeenkatu 5)
K-Market Portsa (Puutarhakatu 36)
K-Market Martinmylly (Martinkatu 5)
Kortteliravintola RantaKerttu (Läntinen Rantakatu 55)
Kukkakauppa Piia Jaala (Linnankatu 9)
Parturi-kampaamo La Tukka (Tuureporinkatu 19)
Loviisan Aitta (Vahdontie 600, Rusko)
Lundia Raisio (Itäniityntie 14, Raisio)
Venevuokraamo Låna (Linnankatu 1)
Hiushuone Mint (Itäinen Rantakatu 56)
Parturikampaamo Th.Pettersson (Kaskenkatu 2)
Pub Niska (Kristiinankatu 1)
Pure Hero (Eerikinkatu 7)
Robert’s Coffee (Kauppiaskatu 11)
Sisutuksen Koodi (Linnankatu 6)
Tintå (Läntinen Rantakatu 9)
Tårget (Linnankatu 3A)

Inspiroivia lukuhetkiä! <3

BO AWARDS – VUODEIN UPEIN JA ODOTETUIN GAALA

Perjantaina 2.2. alkuvuoden kestänyt malttamaton odotus päättyi kun koko Bo Family kokoontui  yhdessä vuotuiseen Bo Awards -palkintogaalaan.

Puitteet olivat viimeisen päälle kohdillaan kun tämän vuoden Awardsien näyttämönä toimi Turun Manilla. Tunnelmallisen juhlatilan viimeistelivät kukkakauppias Piia Jaalan näyttävät kukka-asetelmat, ilmassa leijuvat konfetit sekä Bo:n omat ilmapallot. Ja mitä olisi ollut juhla ilman huippuherkullista ruokaa – pitopalvelu Deligon antimet olivat todellista herkkua! Jälleen oli monta syytä juhlaan, sillä huikeiden yksilösuoritusten palkitsemisen lisäksi gaalan ehdottomia kohokohtia olivat juuri maikkarilla pyörimään alkanut tv-mainoksemme sekä uunituoreen Bo Living -lehden julkaisu.

Kertakaikkisen upea ilta jatkui naurun, kuplivan ja live-musiikin siivittämänä aina aamun pikkutunneille asti… ! <3









Kuvat: Rabbit Visuals

BO ESPOON UPEAT AVAJAISTUNNELMAT

Bo LKV Espoon avajaisia juhlittiin keskiviikkona – ja millaiset juhlat olivatkaan kyseessä! Uuden uutukaiselle toimistolle kokoontui mahtava joukko niin asiakkaita, kumppaneita, ystäviä, kollegoita kuin tietysti myös Bo Familyn jäseniä. Kuten kuvista varmasti huomaa oli tunnelma koko illan huipussaan – yhdessä nautittiin niin musiikista, hyvästä ruuasta kuin juomasta, mutta ennen kaikkea välittömästä ja rennosta ilmapiiristä. Valokuvauseinä oli koko illan ahkerassa käytössä kun parhaat hetket ikuistettiin filmille muistoiksi.

Suuri kiitos kaikille avajaisissa mukana olleille. Tästä on upeaa aloittaa Bo LKV Espoon taival … this is where the story begins <3


Kuvat: Arttu Mustonen

KUIN TOINEN KOTI

Ullanlinnassa sijaitseva kivijalka-toimistomme sai täydellisen mahdollisuuden laajentamiseen, kun viereinen tila vapautui juuri sopivaan aikaan henkilökuntaluvun kasvaessa. Uusi tila jakautuu selkeästi kolmeen käyttötarkoitukseen: ensimmäinen huone työpisteille, toisesta löytyy rauhallinen neuvottelutila, ja kolmas huone portaiden päässä on keittiö.

Tilassa haluttiin jatkaa samaa tuttua skandinaavista Bo-tyyliä, mutta suunnittelija Peeta Peltola sai vapaat kädet toteuttaa uuden puolen remontin ja sisustuksen uudella twistillä. ”Koska toimimme vahvasti sisustuksen parissa, halusin tuoda tilaan trendikkäitä elementtejä ja leikitellä lämpimillä sävyillä, jotta toimisto tuntuisi kotoisalta. Toimisto toimii tavallisen työympäristön lisäksi välittäjien kohtaamispaikkana ja asiakkaiden kanssa edustustilana, jossa on tarkoitus viihtyä” Peeta kertoo. Samasta syystä valaistus rakennettiin vastaamaan monenlaisia tarpeita: kattospotit ovat himmennettäviä ja eri valaisimia sytyttämällä saa aikaan erilaisia tunnelmia niin päivä- kuin iltakäyttöönkin.

Liiketilana toimiva huoneisto remontoitiin lähes kokonaan: uudet tammiset parkettilattiat ovat Timberwisen Levi Rustic –mallia, joiden tummempi ruskeanharmaa sävy antaa lämpimän pohjan sisustukselle. Kahden kadunpuoleisen korkean huoneen seinät ja väliovi maalattiin niin ikään lämpimän ruskealla Tikkurilan Ajopuu-sävyllä, Harmony-maalilla. Ihan kaikkea ei kuitenkaan uusittu, mustaksi maalatut portaat ja ovenkarmit olivat jo valmiina tilassa. Ne toimivat hyvänä parina muille mustille yksityiskohdille, ja tuovat luonnetta vaaleaan yleisilmeeseen. Vanha messinkinen ovenkahva on kaunis yksityiskohta.

Heti sisääntullessa huomion vie näyttävä Selettin Maman-valaisin, joka on Ootdrk-konseptiliikkeestä. Pitkäjohtoinen designvalaisin kokoaa pitkän toimistopöytäkokonaisuuden yhteen ja tekee siitä kutsuvan. Muuten valaisimissa on luotettu kotimaiseen Innoluxiin, jonka Pasila-valaisimia löytyy sekä toimistohuoneen seinältä että neuvotteluhuoneen pöydän yläpuolelta.

Kokoustilassa tarvitaan pientä yksityisyyttä, jota rajaamaan asennettiin kotimaisen Lasitehtaan metallikehyksiset liukuovet. Neljä lattiasta kattoon yltävää lasiovea eristävät hieman ääntä, ja kehystävät tilaa komeasti.

Matalampikattoinen keittiö löytyy omasta rauhastaan sisäpihan puolelta, jonne vievät mustat puuportaat. Keittiö toteutettiin mahdollisimman edullisesti, mutta kuitenkin tyylikkäästi suosimalla mattapintaa ja valkoista väriä. Keittiön kaapit, mudan sävyinen samettinen laminaattitaso ja metallikahvat ovat Ideal Keittiön mallistoa. Lattia oli aiemmin sinistä linoleumia, ja sen päälle asennettiin Forbo Flooringin kokolattiamatto Tessera Basis sävyssä beige. Pehmeät kokolattiamatot ovat nykyään taas nouseva trendi, ja se yhdessä lämpimien sävyjen kanssa pehmentää tätä kolkkoa tilaa viihtyisäksi. Keittiön seinät maalattiin hillitymmällä, mutta Ajopuun kanssa yhteensopivalla Tikkurilan vuoden 2018 Minerals- värikokoelman sävyihin kuuluvalla Piazzalla.


Tunnetusti keittiö on se paikka, jossa ihmiset kokoontuvat, joten tänne haluttiin sijoittaa sohva ruokapöydän lisäksi. Ruokapöydän päältä löytyy keraaminen Innoluxin Lambada-valaisin tiilenpunaisessa sävyssä, joka toistuu sohvatyynyssä. Pieniä värinpilkahduksia muuten kovin neutraalissa ympäristössä. Säilytystilaa piti ehdottomasti myös saada lisää, ja sitä löytyy keittiön kanssa samasta tilasta pylväiden takaa, johon varastohyllyjen peitoksi asennettiin verhot.

 

KRANSSIBRUNSSI

bolovesheylook-susannanordvall22 bolovesheylook-susannanordvall25 bolovesheylook-susannanordvall33 bolovesheylook-susannanordvall40 bolovesheylook-susannanordvall45 bolovesheylook-susannanordvall92 bolovesheylook-susannanordvall69 bolovesheylook-susannanordvall85 bolovesheylook-susannanordvall106 bolovesheylook-susannanordvall99Helsingin toimistolla joulunodotus alkoi toden teolla, kun vietimme viikko sitten inspiroivan lauantai-iltapäivän yhdessä ihanien sisustusbloggajien kanssa. Päivä aloitettiin nauttimalla yhdessä herkullisen brunssipöydän antimista; salaattibuffasta, raikkaista hedelmistä sekä makeista herkuista kuten kakuista ja pipareista.

Päivän varsinaisesta ohjelmasta vastasivat Hey Lookin lahjakkaat naiset, jotka pitivät meille inspiroivan kranssityöpajan. Pienen opastuksen jälkeen innostunut porukkamme olikin jo täysillä työn touhussa, toimistomme täynnä naurua ja puheensorinaa, pöydät pullollaan havunoksia, muita kranssitarpeita ja glögilaseja. Ja eikä aikaakaan kun korkkiseinällämme oli oikea kranssinäyttely täynnä toinen toistaan upeampia luomuksia!

Suuri kiitos Hey Lookin superporukalle, muille ihanille tapahtuman yhteistyökumppaneillemme Fazerille, Viinimaalle ja Freskalle sekä etenkin vieraille, joita ilman päivä ei olisi ollut niin ikimuistoinen <3

Kuvat: Susanna Nordvall

1.12 | Bo:n pikkujoulut Tårgetissa

bo-pikkujoulut-2016-2-of-40

bo-pikkujoulut-2016-1-of-40

bo-pikkujoulut-2016-9-of-40

bo-pikkujoulut-2016-5-of-40

bo-pikkujoulut-2016-12-of-40

bo-pikkujoulut-2016-17-of-40

bo-pikkujoulut-2016-13-of-40

bo-pikkujoulut-2016-21-of-40

bo-pikkujoulut-2016-20-of-40

bo-pikkujoulut-2016-29-of-40

bo-pikkujoulut-2016-39-of-40

Hou hou! On joulukuu ja se sehän tarkoittaa sitä, että on taas aika joulukalenterin. Ensimmäisestä luukusta paljastuu Bo-tiimin pikkujoulut, joita vietettiin viime viikonloppuna. Pikkujoulut Tårgetin alakerrassa alkavatkin muodostua jo perinteeksi, mutta pidot ne vaan paranevat vuosi vuodelta.

Tänä vuonna saimme nauttia hyvän ruuan lisäksi todellisesta korvakarkista, jota meille valmisti Aamuyön Sirkuksen keulahahmot Oona ja Eeli niin kitaran soinnuilla kuin upeilla äänillään. Vautsi, miten lahjakkaita tyyppejä! Kannattaa ihmeessä käydä vaikka Spotifyn puolella fiilistelemässä, mikäli et ole sitä vielä tehnyt. Loppuiltaa taas hauskuutti kerrassaan ilmiömäinen pukki, jota itseasiassa on jo vähän ikävä. Toivottavasti nähtäisiin taas uudelleen jouluaattona! <3

Erittäin hyvää alkanutta joulukuuta ystäväiset! <3

SYKSYN SISUSTUSTRENDIT 2016 – MARJAN VALINNAT

copyrights_mustaovi_k01 copyrights_mustaovi_k02 copyrights_mustaovi_k03 copyrights_mustaovi_k04 copyrights_mustaovi_k05Tänään jaamme blogissa Bo LKV:n Art Directorin Marja Wickmanin kokoamat viisi tulevaa sisustustrendiä, jotka on aiemmin julkaistua syyskuussa ilmestyneessä Bo Living -lehdessä. Oletko sinä huomannut näiden trendien tulon sisustukseen tänä syksynä?

1. Syksyn sisustuksessa korostuvat murretut, tummat sävyt yhdistettynä puuterimaiseen vaaleanpunaiseen.

2. Astioissa nähdään paljon rouheita pintoja ja terrakottaa.

3. Sisustustarjontaan alkaa myös pikkuhiljaa palaamaan tumma puu, joka näyttääkin yllättävän modernilta yhdistettynä raikkaan valkoiseen, trendikkäisiin viherkasveihin ja ”pastelliaikakauden jäänteisiin”, vuoden 2016 trendiväreihin vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen.

4. Koteihin alkaa mustavalkoisen sisustuksen oheen tulla pikkuhiljaa myös enemmän niin sanottua lämpöä erilaisten rouheiden tekstiilien ja kansanperinteestä ammentavien kuosien myötä.

5. Syksyn sisustuksesta tutut värit ja materiaalit näkyvät myös pukeutumisessa.

Ps. Seuraathan jo Marjan pitämää inspiroivaa Musta ovi -blogia, joka valittiin viime kuussa vuoden 2016 sisustusblogiksi?