Piipputori 5
Unspecified, Jyväskylä | Kerrostalo | 3h, kt, s,vh
-
336 000 €
Skuldfritt pris
-
87 m2
Boarea
-
2017
Byggnadsår
Kankaan kaupunginosassa, talon ylimmässä kerroksessa, odottaa valoisa läpitalon päätyasunto, jonka ikkunoista on näkymä mm.Tourujoelle ja sen rantamaisemiin. Päämakuuhuoneesta on vielä näkymä upealle Tourujoen vasta valmistuneelle juoksutukselle. Myös Kankaan maanmerkki tehtaan piippu ja kaunis tehdasrakennus.
Kodin sydän on yhtenäinen tila, jossa avokeittiö, ruokailutila ja olohuone jatkuvat luontevasti toisiinsa. Olohuoneen lattiaan asti ulottuvasta ikkunasta tulvii valoa. Asunnon vaalea ja hillitty värimaailma on aikaa kestävä, jossa pari pirteää yksityiskohtaa tekee raikkaan vaikutuksen.
Olohuoneesta kuljetaan suoraan lasitetulle terassi-parvekkeelle. Länteen avautuvalla parvekkeella ilta-aurinko viipyy pitkään ja lasituksen ansiosta siellä viihtyy kesän lisäksi myös keväällä ja syksyllä.
Makuuhuoneet sijaitsevat asunnon eri päissä, joten kummassakin on oma rauhansa. Toisen yhteydessä on liukuovilla varustettu vaatehuone, jossa Ikean säilytysjärjestelmän ansiosta vaatteet löytävät paikkansa.
Kaksi erillistä wc:tä helpottaa kiireisiä aamuja. Eteisen wc:n yhteydessä toimii pyykkihuolto. Oman saunan voi lämmittää vaikka joka päivä. Tyylikkäässä kylpyhuoneessa on kaksi suihkua.
Vesikiertoinen lattialämmitys pitää lattiat lämpiminä talven pakkasilla. Kesän helteillä olohuoneeseen asennettu ilmalämpöpumppu viilentää sisäilman. Asunnon yleiskunto on hyvä.
- Ylin 7. kerros
- Iso lasitettu parveke
- upeat näkymät
- laadukaat sisustusmateriaalit
- toimiva pohjaratkaisu
Asunto Oy Jyväskylän Albertinpiha on valmistunut vuonna 2017 omalle tontille. Huolella hoidettu ja arvostettu hissitalo käsittää 45 asuntoa. Kellarikerroksesta löytyvät varastot sekä saunaosasto ulkoterasseineen. Autopaikan voi vuokrata alueen pysäköintitalosta, joten piha-alueet ovat jalankulkijoiden.
- Uudehko taloyhtiö
- Hissille esteetön kulku
- Palvelut vieressä
- Kävelymatka keskustaan
- Pysäköinti erillisessä parkkihallissa
Kangas on omaleimainen kaupunginosa, jossa urbaani kaupunkiasuminen ja rauhallinen ympäristö kohtaavat. Korttelien yhteispihat ja alueen taide tekevät ympäristöstä viihtyisän. Joen varren upea maisema muistuttaa luonnon läheisyydestä keskellä kaupunkia.
Tervetuloa tutustumaan tähän valoisaan kotiin ja katsomaan näkymää omin silmin.
Myynti:
Mari Valkeinen
040 746 2502 | mari.valkeinen@bo.fi
Intresserad av denna bostad?
Kontakta oss eller lämna ett meddelande
Kohteen perustiedot
- Kategoria
- Myytävä osake
- Tuoteryhmä
- Asunnot
- Tyyppi
- Kerrostalo
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneistoselitelmä
- 3h, kt, s,vh
- Yhtiöjärjestyksen mukainen huoneistoselitelmä
- 3h+kt+s
- Huoneita
- 3h
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Kyllä
- Asuintilojen pinta-ala
- 87 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 0 m²
- Kokonaispinta-ala
- 87 m²
- Pinta-alan peruste
- Isännöitsijäntodistuksen mukainen, yhtiöjärjestyksen mukainen
- Lisätietoa pinta-alasta
- Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu.
- Kerros
- 7 / 7
- Asunnon asuinkerrosten määrä
- 1 kpl, Yksitasoinen
- Vapautuminen
- Neuvoteltavissa
- Kohde on vuokrattu
- Ei
Taloyhtiö
- Nimi
- Asunto Oy Jyväskylän Albertinpiha
- Osoite
- Piipputori 5
- Postinumero
- 40100
- Postitoimipaikka
- Jyväskylä
- Kunta
- Jyväskylä
- Isännöitsijän nimi ja yhteystiedot
- Jyvässeudun Kiinteistöpaletti Oy
Länsiväylä 4 A, 40630 Jyväskylä
jskipa@jskipa.fi
+35820 740 1760
Janne Niskanen
janne.niskanen@jskipa.fi
+358207401762 - Kiinteistönhoidosta vastaa
- Huoltoyhtiö
Lisätietoa kiinteistönhoidosta: TL-Maint Oy - Tontin pinta-ala
- 883 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Lisätietoa kaavoituksesta: https://kartta.jkl.fi/IMS/
- Rakennusvuosi
- 2017
- Käyttöönottovuosi
- 2017
- Pääasiallinen rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Katemateriaali
- Peltikate
- Energialuokka
- C2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 20.4.2027 saakka
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakotapa
- Vesikiertoinen lattialämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto, Koneellinen tulo, lämmöntalteenotto
- Kiinteä laajakaistasaatavuus
- Kyllä
Taloyhtiölaajakaista: Kyllä - Valokuitu
- Kyllä
- Operaattori
- Elisa
- TV-yhteydet
- Kaapeli-TV
- Tehdyt korjaukset ja remontit
- 2026 Kiinteistön 10-vuotistarkastuksen teettäminen
2025 Yläpohjan kuntoon saattaminen tuiskulumen aiheuttaman vaurion jäljiltä
2024 Ilmanvaihdon puhdistus, mittaus ja säätö, väestönsuojan varusteiden tarkastus - Tulevat korjaukset ja remontit
- 2027 Yläpohjan palokatkojen tarkastaminen
- Sauna
- Taloyhtiössä on sauna
- Hissi
- Rakennuksessa on hissi
- Muut tilat
- Irtaimistovarasto, kuivaushuone, lastenvaunuvarasto, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja
- Lisätietoa tiloista
- Kellarikerroksessa sijaitsevat irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarastot/vss, lastenvaunuvarasto, kuivaushuone, saunaosasto ulkoterasseineen sekä teknisiä tiloja.
- Huoneistot ja muut tilat
- Asuntojen lukumäärä: 45 kpl
Asuntojen kokonaispinta-ala: 2 013 m² - Autopaikat
- Lisätietoa autopaikoista: Kaavan määräämät yhtiölle osoitetut autopaikat sijoittuvat Jyväs-Parkki Oy:n hallinnoimaan Kankaan alueen pysäköintirakennukseen.
- Lisätietoa taloyhtiöstä
- Osakkaan poikkeava kunnossapitovastuu: Yhtiöjärjestyksen 5 §:n mukaan korjaus-, kunnossapito-, huolto-, vahinko- ja muu vastuu alkuperäisiin suunnitelmiin kuulumattomista muutos- ja lisätöistä tai jälkikäteen asennetuista rakenteista (kuten parveke- ja terassilasituksista) kuuluu kyseisen huoneiston osakkeenomistajalle.
Yhtiöjärjestyksen mukainen pääomavastikevakuus: Yhtiöjärjestyksen mukaan huoneistolla on oltava vähintään kolmen kuukauden pääomavastikkeen suuruinen pääomavastikevakuus niin kauan kuin huoneistoon kohdistuvaa rakennusaikaista yhtiölainaa on jäljellä yli 50 % alkuperäisestä lainaosuudesta.
Korttelien yhteisjärjestelysopimukset: Yhtiötä sitoo kaksi yhteisjärjestelysopimusta kortteleiden 41, 42 ja 43 tonttien välillä. Sopimuksissa on sovittu muun muassa leikki- ja oleskelualueista, jätteenkeräyksestä, pelastus- ja huoltoajoreiteistä, jalankulusta sekä inva- ja polkupyöräpaikoista.
Osakkuus Kankaan Palvelu Oy:ssä: Yhtiö on osakkaana Kankaan Palvelu Oy:ssä, joka vastaa Kankaan alueen yhteispihojen, jätehuollon ja internet-alueportaalin rakentamisesta ja ylläpidosta sekä prosenttikulttuurista. Osakkaat vastaavat yhtiölle aiheutuvista kustannuksista yhtiövastikkeella katettavien maksujen kautta.
Grillaus- ja avotulirajoitukset parvekkeilla: Taloyhtiön järjestysmääräysten mukaan parvekkeilla ja terasseilla ruuanvalmistus on sallittu ainoastaan sähkögrillillä edellyttäen, ettei siitä aiheudu haittaa naapureille. Hiiligrillin käyttö, ulkotulien polttaminen ja avotulen teko ovat kiellettyjä.
Tilat ja materiaalit
- Parveke
- Parvekkeen tyyppi: Lasitettu parveke
Kunnossapitovastuu parvekelasituksen osalta: Osakkaalla
Parvekkeen ilmansuunnat: Länsi - Asunnon käytössä olevat autopaikat
- Autohallipaikka
- Lisätietoa auton säilytyksestä
- Kankaan asuinalueen autopaikat on keskitetty alueen P-taloihin. Kaavan määräämät yhtiölle osoitetut autopaikat sijoittuvat Jyväs-Parkki Oy:n hallinnoimaan Kankaan alueen pysäköintirakennukseen.
Kohteen kunto ja remontit
- Asunnon kunto
- Hyvä
- Tehdyt ja tulevat korjaukset ja remontit
- 05/2024: Muu
Kuvaus: Ilmalämpöpumun asennus
Hinta ja kustannukset
- Myyntihinta
- 336 000,00 €
- Velaton hinta
- 336 000,00 € (3 862,07 € / m²)
- Huoneiston hoitovastike
- 391,50 € / kk
- Rahoitusvastike
- 0,00 € / kk
- Erityisvastikkeet
- 3,90 € / kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 395,40 € / kk (4,54 € / m²)
- Lisätietoja vastikkeista
- Tietoliikennevastike 3,90 €/kk. Hallitukselle on myönnetty valtuutus periä tai olla perimättä 1–2 kuukauden hoitovastike seuraavaan yhtiökokoukseen saakka sekä valtuutus muuttaa rahoitusvastiketta korkomuutosten ja lainanlyhennysten mukaisesti. Heinäkuussa 2026 peritään yhdet ylimääräiset hoitovastikkeet taloyhtiön maksuvalmiuden parantamiseksi.
- Vesimaksu
- Kulutuksen mukaan, ennakkomaksu, 21 € / hlö / kk (Kylmä vesi 5,97 €/m³, lämmin vesi 13,20 €/m³. Huoneistokohtaiset vesimittarit, tasaus kulutuksen mukaan.)
- Lisätietoa maksuista
- Saunamaksu 20 € / kk
Kertasaunamaksu 50 € / kpl
Käyttösähkö kulutuksen/oman sähkösopimuksen mukaisesti.
Kotivakuutusmaksut omien sopimusehtojen mukaisesti. - Varainsiirtovero
- Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 % kaupanteon yhteydessä. Varainsiirtoveron määrä lasketaan velattomasta kauppahinnasta.
- Muut kulut
- Myyjä ja ostaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa mahdollisesti veloittamista kaupantekoon liittyvistä kuluista.