Onkiniemenkatu 3
Onkiniemi, Tampere | Kerrostalo | 4h, k, kph/wc, p
-
197 000 €
Skuldfritt pris
-
92 m2
Boarea
-
1954
Byggnadsår
Onkiniemestä vapautumassa kodikas ja tilava päätyasunto!
Onkiniemen kiireettömässä ympäristössä odottaa tämä lämminhenkinen päätyasunto, joka sijaitsee 1950-luvun tiilitalon ensimmäisessä kerroksessa. Parvekkeelta avautuva avoin maisema ja takan tuoma tunnelma tekevät kodista mukavan paikan asua kaikkina vuodenaikoina.
Oma työhuone tai erillinen huone jokaiselle lapselle järjestyy helposti. Takka on parhaimmillaan juuri nyt, kun syysillat pimenevät ja sen ääreen on mukava asettua päivän päätteeksi. Parvekkeella katse kantaa pitkälle, sillä edessä on melko avoin näkymä. Keväällä ja kesällä se on luonteva paikka aamukahville tai iltapäivän lukuhetkelle. Koti sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa hieman maantasoa ylempänä. Kotiovelle on lyhyt matka vähin portain, mutta korkeus antaa silti yksityisyyttä.
Asunto Oy Näsikartano on vuonna 1954 valmistunut tiilitalo. Yhtiön 29 asuntoa lämpiävät huolettomasti kaukolämmöllä. Taloa on hoidettu suunnitelmallisesti vuosikymmenten ajan. Julkisivu ja vesikate on kunnostettu, talotekniikka peruskorjattu ja parvekkeet saneerattu. Myös lämmönjako on uusittu ja pihaa kunnostettu. Asukkaiden käytössä ovat talosauna, pesutupa, mankeli ja kankurintupa sekä ullakko- ja kellarikomerot. Yhtiöltä voi vuokrata autotallin tai autopaikan saatavuuden mukaan.
Onkiniemi on suosittu asuinalue keskeisellä paikalla Tampereella. Arjen palvelut löytyvät läheltä. Ratikkapysäkille on vain noin 300 metriä, joten keskustaan ja muualle kaupunkiin pääsee kätevästi ilman autoa. Rauhallinen ympäristö tekee alueesta mieluisan myös lapsiperheille. Tervetuloa tutustumaan kotiin, jossa klassisen kivitalon tunnelma ja kaupungin läheisyys kohtaavat.
Varaa oma esittelysi vaikka heti!
Kohdetta myy:
Valtteri Lampinen | 044 0778988 | valtteri@bo.fi
#valtterivälittää
Tiesithän että osaava ja aktiivinen välittäjä sekä laadukas brändi ja vaikuttava markkinointi ovat avainasemassa matkalla kohti onnistunutta asuntokauppaa. Kutsu minut maksuttomalle arviokäynnille, ja luodaan yhdessä paras mahdollinen suunnitelma teidän kotinne myyntiin.
Intresserad av denna bostad?
Kontakta oss eller lämna ett meddelande
Kohteen perustiedot
- Kategoria
- Myytävä osake
- Tyyppi
- Kerrostalo
- Huoneistoselitelmä
- 4h, k, kph/wc, p
- Yhtiöjärjestyksen mukaan
- 4h+k
- Parveke
- Kyllä
- Asuintilojen pinta-ala
- 92 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 0 m²
- Kokonaispinta-ala
- 92 m²
- Pinta-alan peruste
- Isännöitsijäntodistuksen mukainen, yhtiöjärjestyksen mukainen
- Lisätietoa pinta-alasta
- Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu.
Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi tarkistusmittauksen jälkeen olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. - Kerros
- 1
- Asunnon asuinkerrosten määrä
- 1 kpl, Yksitasoinen
- Vapautuminen
- Neuvoteltavissa
- Kohde on vuokrattu
- Ei
Tilat ja materiaalit
- Lisätietoa auton säilytyksestä
- Autopaikkavuokra 20,00 €/kk.
- Tulisija
- Takka
Kohteen kunto ja remontit
- Asunnon kunto
- Tyydyttävä
Taloyhtiö
- Nimi
- Asunto Oy Näsikartano
- Osoite
- Onkiniemenkatu 3, 33230, Tampere
- Isännöitsijän nimi ja yhteystiedot
- Kiinteistö-Tahkola Tampere Oy, Kiinteistö-Tahkola Hervannan toimipiste
Insinöörinkatu 40, 33720 Tampere
Tero Suvanto
tero.suvanto@kiinteistotahkola.fi
0207 488 160 - Kiinteistönhoidosta vastaa
- Huoltoyhtiö
Lisätietoa kiinteistönhoidosta: Lännen Kiinteistöpalvelu Oy - Tontin pinta-ala
- 4 779 m²
- Tontin omistus
- Vuokra
- Valinnainen vuokratontti
- Ei
- Tontin vuokranantaja
- Tampereen Kaupunki
- Tontin vuokra
- 33 109,38 € / vuosi
- Vuokrasopimus päättyy
- 31.10.2063
- Kaavoitus
- Asemakaava
- Rakennusvuosi
- 1954
- Käyttöönottovuosi
- 1954
- Pääasiallinen rakennusmateriaali
- Tiili
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Katemateriaali
- Tiilikate
- Energialuokka
- G2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 7.6.2027 saakka
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakotapa
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Kiinteä laajakaistasaatavuus
- Kyllä
Taloyhtiölaajakaista: Kyllä - Operaattori
- Elisa
- Lisätietoa internetyhteyksistä
- Elisa Taloyhtiölaajakaista 25M
- TV-yhteydet
- Kaapeli-TV
- Tehdyt korjaukset ja remontit
- 1997 Julkisivukunnostus / toteutusvaihe
2000 Vesikatteen uusiminen
2006 Talotekninen peruskorjaus
2012 Julkisivu- ja parvekerakenteiden kuntotutkimus ja kunnostus
2014 Energiakatselmus
2017 Lämmönjakolaitteiden uusinta ja paineenalennusventtiilin asentaminen, suunnittelu ja toteutus
2018 Piha-alueen muotoilua sadevesien ohjaamiseksi sadevesikaivoihin, lisätty pihalle sadevesikaivo, patteriverkoston perussäätö ja lämmitysverkoston tasapainotus sekä mahdollisesti kaikkien asuntojenp, patteriverkoston perussäädön suunnittelu ja lämmitysverkoston tasapainotus/ suunnittelu
2019 Lukitusten uusinta/ sarjoitus Sento-lukitukselle, vesikaton tarkastusraportin mukaiset korjaukset
2021 Parvekesaneeraus/Hankesuunnitteluvaihe ja toteutussuunnitteluvaihe ja toteutusvaihe
2022 Huoneistojen märkätilojen ja vesikalusteiden kuntokartoitus
2023 Pihakunnostuksia. YK 2023 varannut kunnostuksiin 20.000€.
2024 Palovaroittimien saattaminen lainedellyttämälle tasolle, sähköautojen latausasemien 2 kpl rakentaminen. YK2024 varannut 12.000€, ilmastointihormien puhdistus, huoneistokohtaisten palohälyttimien asennus taloyhtiön toimesta. Huolto- ja kunnossapitovastuu siirr, ulkoalueiden pihavalaistuksen tehostaminen, kellarikerrosten ikkunoiden ulkopuolinen huoltomaalaus
2025 Viemärikatselmus
2026 Taloyhtiön kuntoarvio, sadevesiviemäreiden kuvaus ja puhdistus - Tulevat korjaukset ja remontit
- 2025 D-Talon liiketilan kosteusvaurion ulkopuoliset korjaukset
2026 D-talon liiketilan sisäpuoliset kosteusvauriokorjaukset
2027 Energiatodistus - Taloyhtiössä on tehty asbestikartoitus
- Ei
- Sauna
- Taloyhtiössä on sauna
- Hissi
- Rakennuksessa ei ole hissiä
- Muut tilat
- Kellarikomero, mankeli, toimisto (talo c, porras c)
kankurintupa
autotalleja 213 m2 yhtiön välittömässä hallinnassa
sauna-, pesutupa-, mankeli- ja kellaritilat sekä ullakko- ja kellarikomerot, talopesula/itsepalvelupesula, vinttikomero - Lisätietoa tiloista
- Toimisto (Talo C, porras C)
Kankurintupa
Autotalleja 213 m2 yhtiön välittömässä hallinnassa
Sauna-, pesutupa-, mankeli- ja kellaritilat sekä ullakko- ja kellarikomerot - Huoneistot ja muut tilat
- Asuntojen lukumäärä: 29 kpl
Asuntojen kokonaispinta-ala: 2 170 m² - Autopaikat
- Autotallit: 15 kpl
Sähköauton latauspiste: 2 kpl
Lisätietoa autopaikoista: Toteutetut autopaikat 21 kpl: Autotalli/hallipaikat 15 kpl (yhtiön hallinnassa 12 kpl; huoneistoille A6, C26 ja D30 kuuluvat autotallit), muut autopaikat 6 kpl. Yhtiön välittömässä hallinnassa on autotalleja 213 m2. C-talon päädyssä 2 kpl (1x22kWh tai 2x11kWh) sähköauton latauspistettä. Yhtiökokous 10.5.2022 päätti, että hallitus päättää jatkossa autotallien käytöstä. Yhtiökokous 20.4.2017 päätti, että ladattaessa sähköautoa yhtiön lämpötolpista tai tallien pistokkeista, paikan vuokrannut on velvollinen asentamaan kustannuksellaan sähkömittarin ja kulutettu sähkö veloitetaan vuosittain. - Lisätietoa taloyhtiöstä
- Liikehuoneiston D 33 kosteusvaurio ja rahoitus: Liikehuoneiston D 33 maanvaraisessa lattiassa on havaittu kosteusvaurioita. Varsinaisessa yhtiökokouksessa 23.4.2026 päätettiin käynnistää liikehuoneiston D 33 saneerauksen käsittävä urakka ja rahoittaa hanke korkeintaan 200 000 euron suuruisella velkarahoituksella, jonka kulujen kattamiseksi osakkailta ryhdytään perimään pääomavastiketta hankkeen valmistuttua. Lisäksi hallitus valtuutettiin käyttämään hankkeeseen tarvittaessa yhtiön hoitopuolen varoja.
Keskeneräinen yhtiöjärjestyksen muutos: Yhtiökokouksessa 3.12.2025 päätettiin muuttaa yhtiöjärjestystä yhdistämällä huoneistot C24 ja C25, lisäämällä huoneistoille A6, C26 ja D30 hallintaoikeudet autotalleihin, lisäämällä huoneistoon C18 huoneistokellari sekä päivittämällä yhtiöjärjestys asunto-osakeyhtiölain edellyttämälle tasolle. Lisäksi varsinaisessa yhtiökokouksessa 23.4.2026 päätettiin päivittää yhtiöjärjestystä pykälän 3 osalta sekä numeroimalla ullakko- ja kellarikomerot asuinhuoneistojen numeroinnin mukaisiksi (C-talossa kellari- ja ullakkokomerot numerot 19, 20, 21, 23, 24 ja 26). Tilinpäätöksen mukaan yhtiöjärjestysmuutos ei ollut vielä lainvoimainen.
Huoneistokohtaisten palohälyttimien kunnossapitovastuu: Vuonna 2024 taloyhtiön toimesta on asennettu huoneistokohtaiset palohälyttimet, ja samalla on tehty huolto- ja kunnossapitovastuun siirto.
Sähköauton lataus ja sähkölaitteet lämpötolpista ja talleissa: Yhtiökokous 20.4.2017 päätti, että ladattaessa sähköautoa yhtiön lämpötolpista tai tallien pistokkeista, paikan vuokrannut on velvollinen asentamaan kustannuksellaan sähkömittarin, ja kulutettu sähkö veloitetaan vuosittain. Samoin menetellään kaikkien asukkaan vuokraamassaan tallissa käytössä olevien, paljon sähköä vievien omien sähkölaitteiden osalta.
Yhtiökokouksen äänileikkuri: Yhtiöjärjestyksen 17 §:n mukaan kukaan ei saa äänestää yhtiökokouksessa enemmällä kuin viidennellä osalla (1/5) kokoukseen osaa ottavien yhteenlasketusta äänimäärästä.
Hinta ja kustannukset
- Myyntihinta
- 188 117,12 €
- Velkaosuus
- 8 882,88 €
- Velaton hinta
- 197 000,00 € (2 141,30 € / m²)
- Lisätietoa velkaosuudesta
- Po4, JS-parvekeremontti, 8 882,88 € per 31.10.2026. Mikäli osakas haluaa maksaa lainaosuutensa pois, tulee tilaus tehdä verkkokaupan kautta. Kiinteistö-Tahkola ja pankki veloittavat ylimääräisestä lyhennyksestä hinnastonsa mukaisen kulun.
Mahdollista yhtiölainan poismaksua varten tarvittavat huoneistokohtaiset lainaosuuslaskelmat tulee tilata isännöitsijätoimistolta lainakohtaisesti, ja isännöitsijä veloittaa niistä hinnastonsa mukaisen kulun. - Osakkeeseen kohdistuva velkaosuus voi muuttua, mutta velaton hinta säilyy ennallaan. Velkaosuuden määrä pyritään tarkastamaan isännöitsijäntodistuksesta ja varmistamaan kaupantekopäivän mukaiseksi.
- Huoneiston hoitovastike
- 530,00 € / kk
- Rahoitusvastike
- 70,00 € / kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 600,00 € / kk (6,52 € / m²)
- Lisätietoja vastikkeista
- Pääomavastike 4, JS-parvekeremontti, 0,70 €/osake
Hallituksella on valtuutus päättää tarvittaessa korkeintaan kahden ylimääräisen hoitovastikekuukauden perimisestä. - Vesimaksu
- Perusmaksu, 25 € / hlö / kk
- Lisätietoa maksuista
- Auton sähkömaksu 0,21 € / kWh
Autopaikkavuokra 20,00 € / kpl
Autotallivuokra 60,00 € / kpl
Saunamaksu 20,00 € / kpl
Varastovuokra 50,00 € / kpl
Pesutupamaksu 1,00 € / kpl
Sähkömaksu 0,21 € / kWh
Käyttösähkö kulutuksen/oman sähkösopimuksen mukaisesti.
Kotivakuutusmaksut omien sopimusehtojen mukaisesti. - Varainsiirtovero
- Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 % kaupanteon yhteydessä. Varainsiirtoveron määrä lasketaan velattomasta kauppahinnasta.
- Muut kulut
- Myyjä ja ostaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa mahdollisesti veloittamista kaupantekoon liittyvistä kuluista.