Vesijärvenkatu 18
Keskusta, Lahti | Kerrostalo | 3h, kk, vh, kph, las.p
-
164 000 €
Skuldfritt pris
-
67 m2
Boarea
-
1957
Byggnadsår
Lahden keskustan sykkeessä, yhdeksännessä kerroksessa sijaitseva kolmio tarjoaa avarat näkymät kaupungin kattojen yli aina metsäisille rinteille saakka.
Kodikkaan asunnon sydämen muodostavat olohuone ja ruokailutila, jotka yhdistyvät viihtyisäksi ja avaraksi kokonaisuudeksi. Asunnon kaksi makuuhuonetta sijoittuvat tilan eri puolille, tarjoten mukavasti omaa rauhaa. Toinen makuuhuoneista sopii mainiosti myös työhuoneeksi tai vaikkapa vierashuoneeksi. Keittiö tarjoaa toimivat puitteet niin arjen ruoanlaittoon kuin yhteisiin kokkailuhetkiin. Kylpyhuoneen lattialämmitys tuo miellyttävää mukavuutta ympäri vuoden, ja ilmalämpöpumppu pitää sisäilman viileänä myös kesän lämpiminä päivinä. Tämä koti yhdistää toimivan pohjaratkaisun ja viihtyisän asumisen.
Vuonna 1957 valmistuneessa hissitalossa on tehty muun muassa putkiremontti sekä julkisivuremontti, jonka yhteydessä ikkunat, ovet ja parvekkeet uusittiin. Asukkaiden käytössä ovat ullakkokerroksen sauna ja useat varastotilat. Huoneistoon kuuluu lisäksi oma vinttikomero.
Kaupat, kahvilat ja palvelut ovat kävelymatkan päässä. Ylhäällä keskustan kiire jää kuitenkin alas kaduille. Edulliset asumiskustannukset tekevät tästä kodista houkuttelevan vaihtoehdon niin pariskunnalle, pienelle perheelle kuin etätyötä tekevällekin. Tervetuloa tutustumaan tähän kodikkaaseen asuntoon paikan päälle!
Ota yhteyttä ja varaa oma esittelyaikasi!
Tommy Salminen | 040 158 0459 | tommy@bo.fi | Bo LKV Lahti
ONKO OMA KOTI VIELÄ MYYMÄTTÄ TAI HARKITSETKO MYYMISTÄ?
Ota yhteyttä niin sovitaan arviointikäynti tai varaa aika suoraan varauskalenteristani https://bo.fi/henkilo/tommy-salminen#kalenteri niin kerron meidän palvelukonseptistamme, joka nostaa asuntosi arvoa, mahdollistaa nopean myyntiajan sekä parhaan mahdollisen hinnan.
THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
Intresserad av denna bostad?
Kontakta oss eller lämna ett meddelande
Kohteen perustiedot
- Kategoria
- Myytävä osake
- Tyyppi
- Kerrostalo
- Huoneistoselitelmä
- 3h, kk, vh, kph, las.p
- Yhtiöjärjestyksen mukaan
- 3h+kk
- Parveke
- Kyllä
- Asuintilojen pinta-ala
- 67 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 0 m²
- Kokonaispinta-ala
- 67 m²
- Pinta-alan peruste
- Isännöitsijäntodistuksen mukainen, yhtiöjärjestyksen mukainen
- Lisätietoa pinta-alasta
- Pinta-alaa ei ole mitattu standardin SFS 5139 mukaisesti.
Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi tarkistusmittauksen jälkeen olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. - Kerros
- 9 / 10
- Asunnon asuinkerrosten määrä
- 1 kpl, Yksitasoinen
- Vapautuminen
- Neuvoteltavissa
- Kohde on vuokrattu
- Ei
Tilat ja materiaalit
- Keittiö
- Kuvaus: Uusittu kokonaisuudessaan v.2011. Varustus: Jääkaappipakastin, astianpesukone. Kauppaan kuuluva liesi ja uuni: Induktioliesi, liesituuletin suodattimella. Työtaso: Laminaattitaso. Lattia: Parkettilattia. Seinät: Maalattu seinä, laattaseinä.
- Kylpyhuone
- Kuvaus: Kph uusittiin linjasaneerauksen yhteydessä v. Varustus: Wc, suihkukaappi, suihku, lattialämmitys, kiinteät valaisimet, pesukoneliitäntä, peilikaappi, allaskaappi, pesukone, kuivausrumpu. Lattia: Laattalattia. Seinät: Laattaseinä.
- Olohuone
- Lattia: Parkettilattia. Seinät: Tapettiseinä, maalattu seinä.
- Makuuhuone
- Lukumäärä: 2. Lattia: Parkettilattia. Seinät: Tapettiseinä, maalattu seinä, lasikuitutapettiseinä.
- Parveke
- Parvekkeen tyyppi: Lasitettu parveke
Kunnossapitovastuu parvekelasituksen osalta: Osakkaalla
Parvekkeen ilmansuunnat: Itä - Ikkunoiden näkymät / ilmansuunnat
- itä
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- ilmalämpöpumppu, sälekaihtimet
Kohteen kunto ja remontit
- Asunnon kunto
- Hyvä
- Onko asuntoon tehty asbestikartoitus?
- Ei
Lisätietoa asbestikartoituksesta: Mikäli ostaja remontoi asuntoa, ostajan tulee ennen remontin aloittamista olla yhteydessä isännöitsijään ja teettää tarvittaessa asunnossa asbestikartoitus. Kartoitus vaaditaan teetettäväksi rakennuksissa, joiden loppukatselmus on tehty ennen vuotta 1994, mikäli kartoitusta ei ole tehty.
Taloyhtiö
- Nimi
- Kiinteistö Oy Lahden Centrum
- Osoite
- Vesijärvenkatu 18, 15110, Lahti
- Isännöitsijän nimi ja yhteystiedot
- Oiva Isännöinti Oy / Lahti
Vuorikatu 23 A, 15110 Lahti
Anssi Saarinen
anssi.saarinen@oi.fi
0107393388 - Kiinteistönhoidosta vastaa
- Huoltoyhtiö
Lisätietoa kiinteistönhoidosta: RTK Palvelut Oy - Tontin pinta-ala
- 1 666 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Lisätietoa kaavoituksesta: https://lahti.asiointi.fi/ims
- Ranta
- Ei rantaa
- Rakennusvuosi
- 1957
- Käyttöönottovuosi
- 1957
- Pääasiallinen rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Pulpettikatto
- Katemateriaali
- Peltikate
- Energialuokka
- D2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Viimeinen voimassaolopäivä: 17.6.2029
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakotapa
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto
- TV-yhteydet
- Antenni-TV
- Tehdyt korjaukset ja remontit
- 2002-2003 Vesi- ja viemärijohdot uusittu
2007 Liiketilojen ikkunoita uusittu ja asunto-osan ikkunat huoltomaalattu
2008 Nosto-ovi ja sisäänajoportti uusittu
2009 Asunto-osan lukitus uusittu
2010 Lämmönjakohuone saneerattu
2012 Vesikattopinnoite uusittu
2017-2018 Asunto-osan julkisivuremontti tehty mm. ikkunat ja ovet sekä asuntoparvekkeet uusittu + asennettu parvekelasitukset - Tulevat korjaukset ja remontit
- Sähköremontti, nousut+ryhmätaulut ym. työt julkisivusaneerauksen jälkeen myöhemmin päätettävänä aikataululla
2026 Yhtiökokous 29.6.2026 päätti hyväksyä hallituksen esityksen: Yhtiökokous 29.5.2024 on aiemmin valtuuttanut hallituksen toteuttamaan hanketta jätevesipumppaamon ja rasvakaivon osalta. KOY:n omistamiin ja hallinnoimiin teknisiin tiloihin (pumppaamo, SPK tms.) käynti kulkee osakkeenomistajan tilojen kautta. Lisäämällä portaikko Aleksanterinkadulta kellarikerrokseen antaisi mahdollisuuden vapaaseen kulkuun KOY:n tiloihin ja samalla antaa mahdollisuuden uudelleen järjestellä yhtiön tekniset tilat käyttöön sopiviksi. Hankkeen kustannusarvio n. 250.000€ joka on määrä kattaa hoitokatteella, yhtiökokous 29.6.2026 päätti hyväksyä hallituksen esityksen: Julkisivun kunnostamisella on tarkoitus yhtenäistää julkisivu samalle tasolle 2.kerroksen ulkoseinän ja mahdollisesti toteutettavan portaikon sisäänkäynnin kanssa jolloin syvennys poistuu ja samalla julkisivun yhtenäistäminen parantaa rakennuksen arkkitehtonista kokonaisuutta, teknistä toimivuutta, parantaa rakenteiden pitkäaikaiskestävyyttä ja helpottaa sen ylläpitoa. Hankkeen kustannusarvio n. 130.000€ joka katetaan hoitokatteella - Taloyhtiössä on tehty asbestikartoitus
- Ei
- Sauna
- Taloyhtiössä on sauna
- Hissi
- Rakennuksessa on hissi
- Muut tilat
- Irtaimistovarasto, jäähdytetty kellari, urheiluvälinevarasto, vinttikomero
- Lisätietoa tiloista
- häkkikomero
kylmäsäilytystilat
ulkoiluvälinevarasto / urheiluvälinesuojat
pyörävarasto
ullakkokerroksessa oleva sauna - Huoneistot ja muut tilat
- Asuntojen lukumäärä: 44 kpl
Asuntojen kokonaispinta-ala: 2 256 m²
Taloyhtiön omistamien asuntojen lukumäärä: 1 kpl
Liiketilojen lukumäärä: 13 kpl - Autopaikat
- Ulkoautopaikka sähköpistokkeella: 12 kpl
Lisätietoa autopaikoista: Pihapaikat, lämmin: 12 kpl (yhtiön hallinnassa). Autopihapaikka 30,00 €/kk/paikka.
Yhtiö on ostanut 16 autovelvoitepaikkaa Lahden Pysäköinti Oy:ltä 3.6.2014 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kauppasumma on 400.000,00 euroa eli 37,43€/jyv.m2, joka maksetaan sitten, kun yhtiössä tehdään seuraava rakennusluvan alainen korjaustyö. - Lisätietoa taloyhtiöstä
- Autovelvoitepaikkojen ehdollinen 400 000 € kauppahinta: Yhtiö on ostanut 16 autovelvoitepaikkaa Lahden Pysäköinti Oy:ltä 3.6.2014 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kauppasumma on 400 000,00 euroa eli 37,43 €/jyv.m2, joka maksetaan sitten, kun yhtiössä tehdään seuraava rakennusluvan alainen korjaustyö. Maksu on suoritettava viimeistään kyseisen remontin vastaanottotarkastukseen mennessä.
Parvekelasien kunnossapitovastuu osakkaalla: Selostusliitteen mukaan huoneiston parvekelasin kunnossapitovastuu on osakkaalla.
Yhtiö on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö: Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Lahden Centrum. Yhtiöjärjestyksessä ei ole määräystä asunto-osakeyhtiölain soveltamisesta lukuun ottamatta 19 §:ää, jonka mukaan yhtiökokous voi asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n mukaisin perustein päättää ottaa huoneiston yhtiön hallintaan.
Kiinteistöinvestoinnin arvonlisäverovähennyksen tarkistusvastuu: Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuonna 2018 valmistuneesta kiinteistöinvestoinnista tekemiään arvonlisäverovähennyksiä, jos kiinteistön verollinen käyttö muuttuu tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2027 ja vastuun enimmäismäärä on 37 809,60 euroa.
Hinta ja kustannukset
- Myyntihinta
- 160 490,16 €
- Velkaosuus
- 3 509,84 €
- Velaton hinta
- 164 000,00 € (2 447,76 € / m²)
- Lisätietoa velkaosuudesta
- Julkisivuremontti 1, 3 509,84€ per. 31.10.2026.
- Osakkeeseen kohdistuva velkaosuus voi muuttua, mutta velaton hinta säilyy ennallaan. Velkaosuuden määrä pyritään tarkastamaan isännöitsijäntodistuksesta ja varmistamaan kaupantekopäivän mukaiseksi.
- Huoneiston hoitovastike
- 241,20 € / kk
- Rahoitusvastike
- 87,10 € / kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 328,30 € / kk (4,90 € / m²)
- Lisätietoja vastikkeista
- Pääomavastike 1 julkisivuremontti, 1,30 €/Velallinen jyv.m²/julkisivuremontti
Hallitukselle annetaan valtuudet periä enintään kahden (2) kuukauden ylimääräinen hoito- ja rahoitusvastike ennen seuraavaa varsinaista yhtiökokousta, mikäli yhtiön talous niin vaatii. - Vesimaksu
- Perusmaksu, 25 € / hlö / kk
- Lisätietoa maksuista
- Autopihapaikka 30,00 €/kpl
Saunamaksu 1/1 10,00 €/kpl
Perintäkulu 5,00 €
Käyttösähkö kulutuksen/oman sähkösopimuksen mukaisesti.
Kotivakuutusmaksut omien sopimusehtojen mukaisesti. - Varainsiirtovero
- Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 % kaupanteon yhteydessä. Varainsiirtoveron määrä lasketaan velattomasta kauppahinnasta.
- Muut kulut
- Myyjä ja ostaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa mahdollisesti veloittamista kaupantekoon liittyvistä kuluista.