Vesijärvenkatu 18

Keskusta, Lahti | Kerrostalo | 3h, kk, vh, kph, las.p

  • 164,000 €

    Debt-free price

  • 67 m2

    Living area

  • 1957

    Year of construction

Lahden keskustan sykkeessä, yhdeksännessä kerroksessa sijaitseva kolmio tarjoaa avarat näkymät kaupungin kattojen yli aina metsäisille rinteille saakka.

Kodikkaan asunnon sydämen muodostavat olohuone ja ruokailutila, jotka yhdistyvät viihtyisäksi ja avaraksi kokonaisuudeksi. Asunnon kaksi makuuhuonetta sijoittuvat tilan eri puolille, tarjoten mukavasti omaa rauhaa. Toinen makuuhuoneista sopii mainiosti myös työhuoneeksi tai vaikkapa vierashuoneeksi. Keittiö tarjoaa toimivat puitteet niin arjen ruoanlaittoon kuin yhteisiin kokkailuhetkiin. Kylpyhuoneen lattialämmitys tuo miellyttävää mukavuutta ympäri vuoden, ja ilmalämpöpumppu pitää sisäilman viileänä myös kesän lämpiminä päivinä. Tämä koti yhdistää toimivan pohjaratkaisun ja viihtyisän asumisen.

Vuonna 1957 valmistuneessa hissitalossa on tehty muun muassa putkiremontti sekä julkisivuremontti, jonka yhteydessä ikkunat, ovet ja parvekkeet uusittiin. Asukkaiden käytössä ovat ullakkokerroksen sauna ja useat varastotilat. Huoneistoon kuuluu lisäksi oma vinttikomero.

Kaupat, kahvilat ja palvelut ovat kävelymatkan päässä. Ylhäällä keskustan kiire jää kuitenkin alas kaduille. Edulliset asumiskustannukset tekevät tästä kodista houkuttelevan vaihtoehdon niin pariskunnalle, pienelle perheelle kuin etätyötä tekevällekin. Tervetuloa tutustumaan tähän kodikkaaseen asuntoon paikan päälle!

Ota yhteyttä ja varaa oma esittelyaikasi!

Tommy Salminen | 040 158 0459 | tommy@bo.fi | Bo LKV Lahti

ONKO OMA KOTI VIELÄ MYYMÄTTÄ TAI HARKITSETKO MYYMISTÄ?

Ota yhteyttä niin sovitaan arviointikäynti tai varaa aika suoraan varauskalenteristani https://bo.fi/henkilo/tommy-salminen#kalenteri niin kerron meidän palvelukonseptistamme, joka nostaa asuntosi arvoa, mahdollistaa nopean myyntiajan sekä parhaan mahdollisen hinnan.

THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

Interested in this property?

Contact us or leave a message

Kohteen perustiedot

Kategoria
Myytävä osake
Tyyppi
Kerrostalo
Huoneistoselitelmä
3h, kk, vh, kph, las.p
Yhtiöjärjestyksen mukaan
3h+kk
Parveke
Kyllä
Asuintilojen pinta-ala
67 m²
Muiden tilojen pinta-ala
0 m²
Kokonaispinta-ala
67 m²
Pinta-alan peruste
Isännöitsijäntodistuksen mukainen, yhtiöjärjestyksen mukainen
Lisätietoa pinta-alasta
Pinta-alaa ei ole mitattu standardin SFS 5139 mukaisesti.

Mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi tarkistusmittauksen jälkeen olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi.
Kerros
9 / 10
Asunnon asuinkerrosten määrä
1 kpl, Yksitasoinen
Vapautuminen
Neuvoteltavissa
Kohde on vuokrattu
Ei

Tilat ja materiaalit

Keittiö
Kuvaus: Uusittu kokonaisuudessaan v.2011. Varustus: Jääkaappipakastin, astianpesukone. Kauppaan kuuluva liesi ja uuni: Induktioliesi, liesituuletin suodattimella. Työtaso: Laminaattitaso. Lattia: Parkettilattia. Seinät: Maalattu seinä, laattaseinä.
Kylpyhuone
Kuvaus: Kph uusittiin linjasaneerauksen yhteydessä v. Varustus: Wc, suihkukaappi, suihku, lattialämmitys, kiinteät valaisimet, pesukoneliitäntä, peilikaappi, allaskaappi, pesukone, kuivausrumpu. Lattia: Laattalattia. Seinät: Laattaseinä.
Olohuone
Lattia: Parkettilattia. Seinät: Tapettiseinä, maalattu seinä.
Makuuhuone
Lukumäärä: 2. Lattia: Parkettilattia. Seinät: Tapettiseinä, maalattu seinä, lasikuitutapettiseinä.
Parveke
Parvekkeen tyyppi: Lasitettu parveke
Kunnossapitovastuu parvekelasituksen osalta: Osakkaalla
Parvekkeen ilmansuunnat: Itä
Ikkunoiden näkymät / ilmansuunnat
itä
Muuta kauppaan kuuluvaa
ilmalämpöpumppu, sälekaihtimet

Kohteen kunto ja remontit

Asunnon kunto
Hyvä
Onko asuntoon tehty asbestikartoitus?
Ei
Lisätietoa asbestikartoituksesta: Mikäli ostaja remontoi asuntoa, ostajan tulee ennen remontin aloittamista olla yhteydessä isännöitsijään ja teettää tarvittaessa asunnossa asbestikartoitus. Kartoitus vaaditaan teetettäväksi rakennuksissa, joiden loppukatselmus on tehty ennen vuotta 1994, mikäli kartoitusta ei ole tehty.

Taloyhtiö

Nimi
Kiinteistö Oy Lahden Centrum
Osoite
Vesijärvenkatu 18, 15110, Lahti
Isännöitsijän nimi ja yhteystiedot
Oiva Isännöinti Oy / Lahti
Vuorikatu 23 A, 15110 Lahti
Anssi Saarinen
anssi.saarinen@oi.fi
0107393388
Kiinteistönhoidosta vastaa
Huoltoyhtiö
Lisätietoa kiinteistönhoidosta: RTK Palvelut Oy
Tontin pinta-ala
1 666 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitus
Lisätietoa kaavoituksesta: https://lahti.asiointi.fi/ims
Ranta
Ei rantaa
Rakennusvuosi
1957
Käyttöönottovuosi
1957
Pääasiallinen rakennusmateriaali
Betoni
Kattotyyppi
Pulpettikatto
Katemateriaali
Peltikate
Energialuokka
D2018
Lisätietoa energiatodistuksesta
Viimeinen voimassaolopäivä: 17.6.2029
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö
Lämmönjakotapa
Vesikiertoinen patterilämmitys
Ilmanvaihtojärjestelmä
Koneellinen poisto
TV-yhteydet
Antenni-TV
Tehdyt korjaukset ja remontit
2002-2003 Vesi- ja viemärijohdot uusittu
2007 Liiketilojen ikkunoita uusittu ja asunto-osan ikkunat huoltomaalattu
2008 Nosto-ovi ja sisäänajoportti uusittu
2009 Asunto-osan lukitus uusittu
2010 Lämmönjakohuone saneerattu
2012 Vesikattopinnoite uusittu
2017-2018 Asunto-osan julkisivuremontti tehty mm. ikkunat ja ovet sekä asuntoparvekkeet uusittu + asennettu parvekelasitukset
Tulevat korjaukset ja remontit
Sähköremontti, nousut+ryhmätaulut ym. työt julkisivusaneerauksen jälkeen myöhemmin päätettävänä aikataululla
2026 Yhtiökokous 29.6.2026 päätti hyväksyä hallituksen esityksen: Yhtiökokous 29.5.2024 on aiemmin valtuuttanut hallituksen toteuttamaan hanketta jätevesipumppaamon ja rasvakaivon osalta. KOY:n omistamiin ja hallinnoimiin teknisiin tiloihin (pumppaamo, SPK tms.) käynti kulkee osakkeenomistajan tilojen kautta. Lisäämällä portaikko Aleksanterinkadulta kellarikerrokseen antaisi mahdollisuuden vapaaseen kulkuun KOY:n tiloihin ja samalla antaa mahdollisuuden uudelleen järjestellä yhtiön tekniset tilat käyttöön sopiviksi. Hankkeen kustannusarvio n. 250.000€ joka on määrä kattaa hoitokatteella, yhtiökokous 29.6.2026 päätti hyväksyä hallituksen esityksen: Julkisivun kunnostamisella on tarkoitus yhtenäistää julkisivu samalle tasolle 2.kerroksen ulkoseinän ja mahdollisesti toteutettavan portaikon sisäänkäynnin kanssa jolloin syvennys poistuu ja samalla julkisivun yhtenäistäminen parantaa rakennuksen arkkitehtonista kokonaisuutta, teknistä toimivuutta, parantaa rakenteiden pitkäaikaiskestävyyttä ja helpottaa sen ylläpitoa. Hankkeen kustannusarvio n. 130.000€ joka katetaan hoitokatteella
Taloyhtiössä on tehty asbestikartoitus
Ei
Sauna
Taloyhtiössä on sauna
Hissi
Rakennuksessa on hissi
Muut tilat
Irtaimistovarasto, jäähdytetty kellari, urheiluvälinevarasto, vinttikomero
Lisätietoa tiloista
häkkikomero
kylmäsäilytystilat
ulkoiluvälinevarasto / urheiluvälinesuojat
pyörävarasto
ullakkokerroksessa oleva sauna
Huoneistot ja muut tilat
Asuntojen lukumäärä: 44 kpl
Asuntojen kokonaispinta-ala: 2 256 m²
Taloyhtiön omistamien asuntojen lukumäärä: 1 kpl
Liiketilojen lukumäärä: 13 kpl
Autopaikat
Ulkoautopaikka sähköpistokkeella: 12 kpl
Lisätietoa autopaikoista: Pihapaikat, lämmin: 12 kpl (yhtiön hallinnassa). Autopihapaikka 30,00 €/kk/paikka.
Yhtiö on ostanut 16 autovelvoitepaikkaa Lahden Pysäköinti Oy:ltä 3.6.2014 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kauppasumma on 400.000,00 euroa eli 37,43€/jyv.m2, joka maksetaan sitten, kun yhtiössä tehdään seuraava rakennusluvan alainen korjaustyö.
Lisätietoa taloyhtiöstä
Autovelvoitepaikkojen ehdollinen 400 000 € kauppahinta: Yhtiö on ostanut 16 autovelvoitepaikkaa Lahden Pysäköinti Oy:ltä 3.6.2014 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kauppasumma on 400 000,00 euroa eli 37,43 €/jyv.m2, joka maksetaan sitten, kun yhtiössä tehdään seuraava rakennusluvan alainen korjaustyö. Maksu on suoritettava viimeistään kyseisen remontin vastaanottotarkastukseen mennessä.

Parvekelasien kunnossapitovastuu osakkaalla: Selostusliitteen mukaan huoneiston parvekelasin kunnossapitovastuu on osakkaalla.

Yhtiö on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö: Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Lahden Centrum. Yhtiöjärjestyksessä ei ole määräystä asunto-osakeyhtiölain soveltamisesta lukuun ottamatta 19 §:ää, jonka mukaan yhtiökokous voi asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n mukaisin perustein päättää ottaa huoneiston yhtiön hallintaan.

Kiinteistöinvestoinnin arvonlisäverovähennyksen tarkistusvastuu: Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuonna 2018 valmistuneesta kiinteistöinvestoinnista tekemiään arvonlisäverovähennyksiä, jos kiinteistön verollinen käyttö muuttuu tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2027 ja vastuun enimmäismäärä on 37 809,60 euroa.

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta
160 490,16 €
Velkaosuus
3 509,84 €
Velaton hinta
164 000,00 € (2 447,76 € / m²)
Lisätietoa velkaosuudesta
Julkisivuremontti 1, 3 509,84€ per. 31.10.2026.
Osakkeeseen kohdistuva velkaosuus voi muuttua, mutta velaton hinta säilyy ennallaan. Velkaosuuden määrä pyritään tarkastamaan isännöitsijäntodistuksesta ja varmistamaan kaupantekopäivän mukaiseksi.
Huoneiston hoitovastike
241,20 € / kk
Rahoitusvastike
87,10 € / kk
Yhtiövastike yhteensä
328,30 € / kk (4,90 € / m²)
Lisätietoja vastikkeista
Pääomavastike 1 julkisivuremontti, 1,30 €/Velallinen jyv.m²/julkisivuremontti
Hallitukselle annetaan valtuudet periä enintään kahden (2) kuukauden ylimääräinen hoito- ja rahoitusvastike ennen seuraavaa varsinaista yhtiökokousta, mikäli yhtiön talous niin vaatii.
Vesimaksu
Perusmaksu, 25 € / hlö / kk
Lisätietoa maksuista
Autopihapaikka 30,00 €/kpl
Saunamaksu 1/1 10,00 €/kpl
Perintäkulu 5,00 €

Käyttösähkö kulutuksen/oman sähkösopimuksen mukaisesti.

Kotivakuutusmaksut omien sopimusehtojen mukaisesti.
Varainsiirtovero
Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 % kaupanteon yhteydessä. Varainsiirtoveron määrä lasketaan velattomasta kauppahinnasta.
Muut kulut
Myyjä ja ostaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa mahdollisesti veloittamista kaupantekoon liittyvistä kuluista.
Vesijärvenkatu 18  - image 1 Vesijärvenkatu 18  - image 2 Vesijärvenkatu 18  - image 3 Vesijärvenkatu 18  - image 4 Vesijärvenkatu 18  - image 5 Vesijärvenkatu 18  - image 6 Vesijärvenkatu 18  - image 7 Vesijärvenkatu 18  - image 8 Vesijärvenkatu 18  - image 9 Vesijärvenkatu 18  - image 10 Vesijärvenkatu 18  - image 11 Vesijärvenkatu 18  - image 12 Vesijärvenkatu 18  - image 13 Vesijärvenkatu 18  - image 14 Vesijärvenkatu 18  - image 15 Vesijärvenkatu 18  - image 16 Vesijärvenkatu 18  - image 17 Vesijärvenkatu 18  - image 18 Vesijärvenkatu 18  - image 19 Vesijärvenkatu 18  - image 20 Vesijärvenkatu 18  - image 21 Vesijärvenkatu 18  - image 22 Vesijärvenkatu 18  - image 23 Vesijärvenkatu 18  - image 24