Hanna Latva-Lusa

Hanna Latva-Lusa

toimistokoordinaattori, LKV

2025

Minut on palkittu Bo:n Jyväskylän tiimin Vuoden onnistuja -palkinnolla.

Hannalla on kokemusta kiinteistönvälitysalalta vuodesta 2015 lähtien, ja hän on saanut kiitosta sinnikkäästä ja omistautuneesta työstään toimiston arjen pyörittäjänä. Työkaverit ovat kuvailleet Hannaa sydämelliseksi, ystävälliseksi ja avuliaaksi tehopaketiksi. Hannan käsissä toimiston asiat pysyvät erinomaisessa järjestyksessä; näin välittäjät saavat keskittyä rauhassa asuntojen myyntiin, kun tarkka ja järjestelmällinen Hanna pitää kaikki langat käsissään. Tiimipelaajana Hanna haluaa myös pitää huolta, että kaikilla on mukava tulla töihin ja työpaikallakin viihdytään.

Vapaa-ajalla Hannan löytää usein lentopallokentältä, tai muun liikunnan parista. Pidemmät vapaat vietetään usein matkustellen, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.