Espoon lounaisosassa sijaitseva Espoonlahti on Suur-Espoonlahti-nimisen suuralueen keskus, jonka asuinalueisiin kuuluu Kivenlahti, Laurinlahti ja Espoonlahden keskus. 60- ja 70-luvuilla alkunsa saanut alue on kehittynyt vuosikymmenten varrella suuresti, ja tulevaisuuden näkymiin kuuluu Länsimetron aukeaminen alueelle vuonna 2023, jonka avulla Espoonlahden keskukseen havitellaan yli 8 000 uutta asukasta ja yli tuhatta työpaikkaa vuoteen 2050 mennessä. Suur-Espoonlahdesta löytyy runsaasti palveluita – toistakymmentä koulua, lukuisia päiväkoteja ja kaksi kirjastoa. Pop-up-kauppakeskus Pikkulaiva palvelee Espoonlahden asukkaita uuden kauppakeskus Lippulaivan valmistumiseen saakka vuonna 2022.
Espoonlahden lähialueisiin kuuluu Kaitaa, Nöykkiö, Saunalahti ja Soukka.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
135 000 € 26 m2
Kivenlahti, Espoo | Kerrostalo 1975 1h, k, kph (yj: 1 h+kk+kh)
140 000 € 26 m2
185 000 € 80,5 m2
Espoonlahti, Espoo | Kerrostalo 1980 3h, k, kph, las.parveke
422 000 € 86,5 m2
Espoonlahti, Espoo | Kerrostalo 2021 4h+kt+s+terassi
239 000 € 51 m2
Kivenlahti, Espoo | Kerrostalo 1975 2 h, avokeittiö, kph/wc, lasitettu parveke
259 000 € 99,5 m2
Soukka, Espoo | Kerrostalo 1968 3-4 h, k, khh, kph/wc, erill. wc, lasitettu parveke
528 000 € 141 m2 / 150 m2
Soukan rantatie, Espoo | Rivitalo 1980 4 h, k, rt, erill. wc, kph/wc, kph, s, takkah, khh, varasto
« ‹ Sivu 1/1› »
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.