Kallaveden rannalla sijaitseva Kuopion keskusta on eläväinen ja monipuolinen alue, joka rajoittuu Kallaveteen idässä ja etelässä sekä Savon rataan pohjoisessa. Kuopiossa keskusta ei ole oma kaupunginosansa, vaan se muodostuu Väinölänniemen, Vahtivuoren, Maljalahden, Multimäen, Kuopionlahden ja Hatsalan kaupunginosista. Keskustan talokanta on pitkälti kerrostalovaltaista, ja siellä asuu yli 13 000 kuopiolaista ja työskentelee noin 13 000 ihmistä. Kauppatorin ympärillä oleva Kuopion kävelykeskusta on kaupungin sydän, ja se on samalla Suomen laajin kaupunkikeskustan kävelyalue. Kuopion keskustasta löytyy kaikki merkittävät kulttuuri- ja liikuntapalvelut, kuten musiikkikeskus, kaupunginteatteri, eri museoita, elokuvateattereita sekä uimahalli ja jäähalli. Kuopion tori on yksi kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä, ja sieltä löytyy myös paikallinen klassikko, Kuopion kauppahalli.
Kuopion keskustan lähialueisiin kuuluu Niirala, Haapaniemi, Linnanpelto sekä Rönö.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
179 000 € 79,5 m2
Haapaniemi, Kuopio | Kerrostalo 1993 3h+k+s
169 000 € 78 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1963 3h,k (yj:n mukaan 3h,kk)
240 000 € 75 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2014 3h,kt,s
179 000 € 156 m2 / 187 m2
Keskusta, Kuopio | Liiketila 1963 Liikehuoneisto, varasto, sosiaalitilat
167 000 € 61 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1965 2h,k
215 000 € 72 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1954 3h,k
129 000 € 48 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1963 2h, k
189 000 € 68,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2005 2-3h,k,s (yj:n mukaan 2h,kk,s)
209 000 € 58,5 m2 / 64 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1940 2h,k,s
188 000 € 35,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2022 2h+kt
199 000 € 64,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1959 3h, k, s
279 000 € 64,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2019 3h,kt,s
278 000 € 67 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2018 3h,kt,s
179 000 € 81,4 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1962 3h,k,kph,p
650 000 € 191 m2 / 240 m2
Rönö, Kuopio | Omakotitalo 1985 6h,th,khh,kh,s,at
129 500 € 48 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 1961 2h,k
261 500 € 56 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2023 2h+k+s
238 500 € 49,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2023 2h+kt+s
243 500 € 49,5 m2
234 500 € 44 m2
176 500 € 27,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2023 1h+kt
177 500 € 28 m2
198 500 € 32,5 m2
Keskusta, Kuopio | Kerrostalo 2023 2h+kt
« ‹ Sivu 1/1› »
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.