Kuopion keskustasta länteen, aivan ydinkeskustan tuntumassa sijaitseva Niirala on viihtyisä ja pidetty kaupunginosa, joka tarjoaa kodin noin 3 500:lle asukkaalle ja työpaikan noin 1 500:lle. Niiralan talokanta on monipuolinen, ja sen voi jakaa kahteen osaan; alueen pohjoisosa on kerrostalovaltaista ja eteläosa suurimmilta osin 40-luvulta alkaen rakennettua omakotitaloaluetta. Valkeisenlammen ympäristö on pitkälti kerrostalovoittoista. Alueen pääkadun Niiralankadun ympäristöstä löytyy uudehkoja kerrostaloja. Niiralan palveluihin kuuluu muun muassa Kuopion kaupunginteatteri, koulu, päivittäistavarakauppa, liikkeitä sekä ravintoloita. Vapaa-aikaan Niirala tarjoaa kauniin ja vehreän Valkeisenlammen puistokeitaan, joka on monelle kuopiolaiselle mieluinen vapaa-ajan paikka.
Niiralan lähialueisiin kuuluu Siikalahti, Haapaniemi sekä Kuopion keskusta.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
219 000 € 132 m2 / 229 m2
Niirala, Kuopio | Omakotitalo 1956 4h+k+khh+s+2 wc
145 000 € 65 m2
Niirala, Kuopio | Kerrostalo 1984 2h,k,s
123 000 € 56 m2
Niirala, Kuopio | Kerrostalo 1961 2h+k+kph
319 000 € 120 m2
Niirala, Kuopio | Kerrostalo 1960 4h, k, kph/khh, wc, las. p (YJ:n mukaan 5h, k, kh)
359 000 € 111 m2
Niirala, Kuopio | Kerrostalo 1967 4h,k
« ‹ Sivu 1/1› »
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.