Oulun keskustan suuralueella sijaitseva Raksila on koti noin 1 700:lle asukkaalle ja työpaikka noin 1 200:lle ihmiselle. Raksila on harvinaisen monimuotoinen sekoitus uutta ja vanhaa talokantaa – aina loistavasti säilyneestä ja arvostetusta Puu-Raksilasta muutamiin torni- ja kerrostaloihin sekä laajaan skaalaan kaupan alan ja vapaa-ajan palveluita. Raksilan kauppakeskuksesta löytyy monta suurta markettia, ja vapaa-aikaan on tarjolla suuri urheilukeskus, sisältäen muun muassa Ouluhallin, Raksilan pesäpallostadionin, uimahallin, jäähallin ja muita. Raksilassa sijaitsee myös voitokkaan Oulun Kärppien kotikenttä. Raksilan sijainti on mainio ydinkeskustan tuntumassa, ja sieltä on helppo liikkua Oulun linja-auto- sekä rautatieasemille. Raksilaan on suunnitteilla rakentaa uusi Oulun yliopiston pääkampus 2020-luvulla.
Raksilan lähialueisiin kuuluu Vaara, Myllytulli, Intiö, Peltola, Etu-Lyötty sekä ydinkeskusta.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
465 000 € 137 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 1990 5h, k, s, 2x lasit. parv., kattoterassi
199 000 € 75 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 1939 2h, k, kph
154 000 € 53 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 1959 2h, k, kph, vh, las. parveke
675 000 € 134,5 m2
Kuusiluoto, Oulu | Rivitalo 1953 4-5h,k,khh,kph*2,s,erill.wc
359 000 € 58,5 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 2020 3h, k, kph, las. parv.
308 000 € 70 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 2023 3h, kt, s
314 000 € 70 m2
194 900 € 40 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 2023 2h, kt
281 000 € 51 m2
293 000 € 51 m2
305 000 € 51 m2
230 000 € 38,5 m2
246 000 € 38,5 m2
327 900 € 62 m2
343 900 € 62 m2
359 900 € 62 m2
386 000 € 74 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 2023 3h, kt, khh, s
398 000 € 74 m2
410 000 € 74 m2
434 000 € 81 m2
Keskusta, Oulu | Kerrostalo 2023 4h, kt, wc, s
450 000 € 81 m2
466 000 € 81 m2
287 000 € 51 m2
299 000 € 51 m2
335 900 € 62 m2
351 900 € 62 m2
392 000 € 74 m2
404 000 € 74 m2
442 000 € 81 m2
458 000 € 81 m2
254 000 € 38,5 m2
589 000 € 91 m2
« ‹ Sivu 1/2›
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.