Oulun keskustan edustalla, Tuiran suuralueella sijaitseva Toppilansaari on koti noin 1 800:lle asukkaalle. Vanhalle Toppilan satama-alueelle sekä Hietasaaren ja Mustasaaren huvila-alueille rakennettu kaupunginosa on moderni ja viihtyisä alue, josta on matkaa kaupungin keskustaan noin kolme kilometriä. Toppilansaaressa on järjestetty asuntomessut vuonna 2005, joiden talot sijaitsevat saaren länsiosassa. Suurin osa alueen taloista on tältä vuosituhannelta, ja alueelta löytyy sekä kerros- ja pientaloja. Uudisrakentamista on jatkettu alueella tähän päivään asti. Palveluita alueelta löytyy muun muassa kahden kahvilan muodossa; päivittäistavarakauppoja löytyy lähistöltä Tuirasta. Vapaa-aikaan kolme saarta tarjoaa hienot merelliset lenkkimaisemat sekä Nallikarin uimarannan.
Toppilansaaren lähialueisiin kuuluu Toppila, Alppila, Tuira sekä Pikisaari.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
279 000 € 77 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2017 3h, k, vh, kph, sa, wc, las. parv.
249 000 € 59 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2019 2-3h, alk, k, kph, s, vh, las.p
186 700 € 45 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2024 2h, kt
189 700 € 45 m2
192 400 € 45 m2
200 100 € 49 m2
196 900 € 49 m2
202 800 € 49 m2
205 500 € 49 m2
211 700 € 52 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2024 2h, kt, s
255 800 € 65,5 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2024 3h, kt, s
251 300 € 65,5 m2
257 200 € 65,5 m2
247 800 € 63 m2
243 800 € 63 m2
250 500 € 63 m2
208 700 € 52 m2
214 600 € 52 m2
374 400 € 92,5 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2024 3-4, kt, s
354 700 € 92,5 m2
374 500 € 92,5 m2
482 000 € 106 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2024 4h, k, s
362 700 € 81,5 m2
Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2024 3-4h, kt, s
360 700 € 81,5 m2
363 700 € 81,5 m2
260 000 € 75 m2
263 600 € 75 m2
267 000 € 75 m2
389 300 € 86,5 m2
« ‹ Sivu 1/2›
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.