Turun jokiranta on käsite, joka tarjoaa ympäri vuoden hienon ympäristön turkulaisille ja muualta tuleville. Aurajoki halkoo Turun keskusta-aluetta koko sen matkalta, ja jokirannan ympäristöön kuuluu monta eri asuinaluetta ja kaupunginosaa: Ylioppilaskylä, Raunistula, Yliopistonmäki, Lonttinen, ydinkeskusta, Vartiovuori-Samppalinna, Martti, Kakola, Telakkaranta ja satama ovat kaikki joltain osiltansa jokirannan varrella. Jokirannan talokanta on monipuolista; aina 1800-luvun loppupuolen kivitaloista upouusiin uudisrakennuksiin. Vanhempia taloja jokirannan ympäristöstä löytyy joen yläjuoksulta aina lähes satamaan saakka, ja uudisrakennukset löytyvät suurimmilta osin Telakkarannan ja sataman alueilta. Alueen taloista suurimmassa osassa on asuntoja. Jokiranta tarjoaa ympäri vuoden laajan skaalan erilaisia palveluita, kuten ravintoloita, kahviloita ja kulttuuria monessa muodossa. Kesällä alue puhkeaa täyteen kukkaansa, jolloin jokilaivat avautuvat ja koko jokirannan varrelta löytyy runsaasti kesästä nauttivia turkulaisia ja turisteja.
Jokirannan lähialueisiin kuuluu Ylioppilaskylä, Raunistula, Yliopistonmäki, Lonttinen, ydinkeskusta, Vartiovuori-Samppalinna, itäinen keskusta, Martti, Kakola, Telakkaranta, Linnanfältti ja satama.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
317 000 € 84,5 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 1961 4h+k+kph+erill.wc+rans.parveke
128 000 € 42 m2
Majakkaranta, Turku | Kerrostalo 1993 1h+tupak+s
205 000 € 173,5 m2
Hannunniittu, Turku | Rivitalo 1968 Oh/rt, k, 5 mh, 2 kph, s, wc, pkh, p, at.
257 000 € 83 m2
Martti, Turku | Puutalo-osake 1907 3h, avok, kh, s, 2wc, khh, kellarikrs, varasto (yj:n mukaan 3h+k+s)
597 000 € 67 m2 / 145 m2
Itäinen keskusta, Turku | Puutalo-osake 1899 5h, k, wc, kph/wc, s (YJ: 1h+kk+et+kh ja 1h+kk+et+wc)
189 500 € 55 m2
Martti, Turku | Kerrostalo 1949 2h, k, kh, p
229 000 € 54 m2
Itäinen keskusta, Turku | Kerrostalo 1959 2h, keittiö, kph/wc, lasitettu parveke
164 000 € 43,5 m2
Itäinen keskusta, Turku | Kerrostalo 1957 2h+kk+kph+vh
343 000 € 77,5 m2
Keskusta, Turku | Puutalo-osake 1908 2h+k+kph (yhtiöjärjestyksen mukaan 2h+k+ak)
378 000 € 80 m2
Keskusta, satama, Turku | Kerrostalo 2022 4h, avok, ph/wc/s, wc/khh, vh ja lasitettu parveke. Yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k+s.
219 000 € 63 m2 / 110 m2
III kaupunginosa, Turku | Omakotitalo 1941 k+oh+rh+mh+eteinen+wc+s+kph+ph+kellaritila
243 000 € 35 m2 / 70 m2
Port Arthur / Portsa, Turku | Puutalo-osake 1904 k, et, oh, 2wc, mh, kph/wc, rakentamaton kellari
635 000 € 127 m2
Kakola, Turku | Kerrostalo 1894 4H+KT+KPH+S+P ( yhtiöjärjestyksen mukaan 4H+KT+P )
338 000 € 46 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 2021 2h,keittiö,kph/wc,lasitettu parveke
155 000 € 56,5 m2
Nummi, Turku | Puutalo-osake 1936 2h+k+wc+s
209 000 € 53 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 1957 2h+avok+kph
849 000 € 119 m2
Telakkaranta, Turku | Kerrostalo 2016 3h, avok, 2kh, s, kattoterassi, ransk.p
713 000 € 108 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 1996 4h, avok, kh, s, khh, 2wc, 2vh, lasitettu parveke
368 000 € 72 m2
Kakola, Turku | Kerrostalo 2015 3h+kt+s
394 000 € 109 m2
Kähäri, Turku | Rivitalo 2008 5-6h+k+2kph/wc+s+var+autokatos+pihapaikka (yhtiöjärjestyksessä 6h+k+s)
448 000 € 105,5 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 2004 3+k+khh+sauna+erillinen wc
229 000 € 38 m2
Martti, Turku | Rivitalo 2023 2h, avok, kh, patio
189 000 € 31 m2
49 000 € / 16 m2
Keskusta, Turku | Autotalli 2012 autotalli
490 000 € 86,5 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 2012 3h, avok, kph/wc, s, wc, las.parveke
225 000 € 50 m2
Keskusta, Turku | Kerrostalo 1961 2h+k+kph+p
174 900 € 41 m2
Port Arthur, Turku | Kerrostalo 1955 2h+kk+kph/wc
151 585 € 30,5 m2
Pääskyvuori, Turku | Kerrostalo 2023 1h+avok+kph+alk+lasitettu parveke
149 000 € 30,5 m2
« ‹ Sivu 1/4›
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.