Tikkurilan länsipuolella sijaitseva Viertola on koti yli 6 000:lle vantaalaiselle ja työpaikka noin 1 500:lle ihmiselle. Viertola kuuluu Tikkurilan suuralueeseen. Rauhallisesta kaupunginosasta löytyy monipuolinen talokanta, josta löytyy omakoti-, rivi- ja kerrostaloja eri vuosikymmeniltä. Alue on pientalovaltainen, mutta kerrostaloja esimerkiksi 2000-luvun uudiskohteina löytyy mukavasti. Alueen palveluihin kuuluu kouluja, Tikkurilan urheilupuisto uimahalleineen, urheilutaloineen ja jäähalleineen, tanssiteatteri ja -opisto, marketti ja tori. Alueen asukkaat käyttävät myös Tikkurilan laajoja palveluja.
Viertolan lähialueisiin kuuluu Tikkurila, Koivuhaka, Simonkylä sekä Helsingin puolella Suutarila.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
248 000 € 47,5 m2
Tikkurila, Vantaa | Kerrostalo 2021 2h+kt
198 000 € 78,5 m2
Viertola, Vantaa | Rivitalo 1978 3 h+kt+sauna (yj. 3h+k+s)
128 000 € 55 m2
Simonkallio, Vantaa | Kerrostalo 1970 2h+k+kph+parveke (YJ:2h+k)
225 000 € 32,5 m2 / 40 m2
Tikkurila, Vantaa | Kerrostalo 2023 2h+k+kph+parvi (yj. 2H+KT+PARVI)
249 000 € 49 m2
Tikkurila, Vantaa | Kerrostalo 2022 2h+k+s+las.parv (yj mukaan 2h+kt+s)
299 000 € 65,5 m2
Viertola, Vantaa | Rivitalo 2012 3h+avok+kph+s+terassi+piha (yhtiöjärj.muk.3h+k+s)
745 000 € 148,5 m2
Koivuhaka, Vantaa | Omakotitalo 2023 5h, k, 2x kph, s, khh, erill.wc, autokatos
249 000 € 72 m2
Tikkurila, Vantaa | Kerrostalo 1987 3h, keittiö, kph/sauna, wc, vh, parveke (3H+K+S)
239 000 € 68,5 m2
Tikkurila, Vantaa | Kerrostalo 1984 3h+k+kph+s+p (yhtiöjärj. mukaan 3h+k+s)
519 000 € 116 m2
Viertola, Vantaa | Rivitalo 2017 5 h+k+s (YJ:n mukaan 5- (6) H+KT+S
495 000 € 109 m2
Tikkurila, Vantaa | Kerrostalo 2004 4h+k+kph+s+eril.wc+2x lasit. parveke (YJ 4h,k,s)
« ‹ Sivu 1/1› »
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.