Souranderintie 18

Keskusta, Nokia | Kerrostalo | 3h,k,wc,parveke (yj 3 h + k)

  • 153 854 €

    Velaton hinta

  • 92 m2

    Asuinpinta-ala

  • 395,60 €/kk

    Hoitovastike

  • 1956

    Rakennusvuosi

” NILKKILINNA”

As Oy Souranderintie 18:n tarina sai alkunsa kasvavasta Nokia-yhtiöstä. Yhtiöllä oli henkilöstöään varten omakotitaloja, jotka oli rakennettu vuosisadan (1900) vaihteessa. Viisikymmenluvulle tultaessa talot alkoivat jo olla peruskorjauksen tarpeessa. Yhtiö teki päätöksen myydä asunnot halukkaille. Kaikki eivät halunneet ostaa ja toisaalta yhtiön henkilöstö oli kasvussa. Alkoi olla tarvetta rakentaa vuokratalo. Niinpä yhtiön johto teki päätöksen, että rakennetaan kerrostalo oman rakennusosaston voimin.

Työt alkoivat keväällä 1956. Ensimmäiset asukkaat, Kumitehtaan materiaalipäällikkö perheineen, muutti tähän eräiden tietojen mukaan kauppalan toiseksi suurimpaan kerrostaloon 15.03.1957. Talo täyttyi maalis-huhtikuun aikana nuorista, vastavalmistuneista ”pikkupomoista”, josta syystä myöhemmin kylällä annettiin talolle nimi Nilkkilinna.

Talo on rakennettu kestämään ikuisesti. Sen tietää jokainen, joka on vähänkin tehnyt remonttia huoneistossaan. Talon suunnitellut Eino Holstila on sanonut: ”Talo on muistomerkki toteuttajiensa uurastuksesta”.

Tule tutustumaan tähän historialliseen asuntoon ja anna sen hurmata sinut paikan päällä!

Lisätiedot ja esittelyt:

Ilkka Joensivu |0500 920 310| ilkka.joensivu@bo.fi
tai
Tiina Joensivu |040 581 6660| tiina.joensivu@bo.fi

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

HUONEISTO

Osakkeet
2441-3250
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
3h,k,wc,parveke (yj 3 h + k)
Kerros
2
Kerroksia
4
Asuinpinta-ala
92,0 m²
Muut tilat
0,0 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Parveke
Sisäänvedetty
Parvekkeen ilmansuunta
Etelä
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Keittiö remontoitu 2018
Keittiön seinä maalattu paneli sekä osalaatoitus.
Liesi
Sähköliesi
Keittiön muut varusteet
Liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet
Keittiön työtasojen materiaali
Laminaatti
Keittiön lattiamateriaali
Vinyylikorkki
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
2024 teetetty Vevexillä kylpyhuonehuolto; monivaihepuhdistus, silikonisaumojen poisto ja asennus, nanopinnoitus, laattasaumojen vaihto ja injektointi.
2026 pesutiloissa suoritettu suihkukaapin höyrypuhdistus
Kylpyhuoneen varustus
Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, wc-istuin, peilikaappi, kiinteät valaisimet
Kylpyhuoneen lattiamateriaali
Laatta
Kylpyhuoneen seinämateriaali
Kaakeli
Sauna
Taloyhtiössä sauna
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Makuuhuoneet: toisessa on laminaattilattia ja paneeliseinät. Toisessa parkettilattia ja maalatut seinät.
Lukumäärä: 2
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Olohuoneen seinä maalattu paneeli.
Lattiamateriaalit: laminaatti
Muut huonetilat
Säilytystilat; makuuhuoneissa liukuovikomerot, eteisessä kaapisto. Taloyhtiön tiloissa irtain- sekä kellarivarastotila.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Taiteovi eteisen ja olohuoneen välissä.
Muutostyöt huoneistossa
Sisäkatto- ja seinämaalauksia 2024.
Kunto
Tyydyttävä

KIINTEISTÖ- JA YHTIÖTIEDOT

Yhtiön nimi
Asunto Oy Souranderintie 18
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
1 617,00 m²
Käyttöönottovuosi
1956
Rakennusmateriaali
Tiili
Kattotyyppi
Harjakatto
Kate
Tiili
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Tehdyt korjaukset ja remontit
Ikkunat ja parvekeovet 1997, lämmönvaihdin 2000, parvekkeiden korjaus ja maalaus 2005-06,
viemäriverkoston uusiminen Tubus-menetelmällä, käyttövesijärjestelmän uusiminen pintavetona,
linjasulkuventtiilin vaihto, taloyhtiön sauna- ja pesutilojen täysremontti 2008, porraskäytävien maalaus 2009, perustuksien ulkopuolinen vesieristys ja salaojitus 2012, taloyhtiön saunan pukuhuoneen, eteisen ja vessan maalaus 2013, lukituksen uusiminen ja päävahvistinkeskuksen uusiminen ja tekninen valmius VHF-laajakaistasisäänmeno 2014, yhteisantennivahvistimen vaihto 2015, tuuletusparvekkeiden kaiteiden ja tuuletustelineiden sekä asuntojen parvekkeiden kaiteiden ruosteenesto ja maalaus 2016, kattoremontti 2018, piippujen pellitykset 2019, tuuletusparvekkeiden maalaus 2022, parvekkeiden ja autotallin ovien
kunnostus ja huoltomaalaus 2023, jätekatos 2024,sähkösaneerausremontti 2025-2026
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
KORJAUSSUUNNITELMA:
2026 Parvekkeiden halkeamien arviointi ja korjausmaalaus, jätepisteen viimeistely
2027 Rappukäytävien ja yleisten tilojen maalaus
2028 Normaalit huoltokorjaukset
2029 Normaalit huoltokorjaukset
2030 Julkisivumaalaus
Autotallit
6
Sähköpistokepaikat
12
Lisätietoja autonsäilytyspaikoista
Autopaikkojen saatavuus tarkistettava hallitukselta.

Hallituksen esitys 28.5.2026 yhtiökokoukselle:
Sähköauton lataustolpan periaatteet:
Hallituksen esitys on, että autopaikan vuokraaja voi omalla kustannuksellaan asennuttaa taloyhtiön hyväksymän latausratkaisun, josta energiankulutus on selvitettävissä. Autopaikan vuokrasopimuksen päättyessä vuokraaja voi halutessaan ottaa latausratkaisun itselleen ja korvata sen normaalilla lämmitystolpalla. Autotallipaikoissa autojen lataaminen ilman latausratkaisua on edelleen kiellettyä.
Isännöitsijäntodistuksen mukainen päivämäärä
19.05.2026
Lainat
224 616,00 €
Kiinnitykset
606 273,00 €
Isännöitsijä
Yhtiöllä ei ole isännöitsijää; tehtävät on jaettu hallituksen jäsenille sekä kirjanpito Tilitoimisto Sirpa Korpi Oy:lle
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Taloyhtiössä muuta
Sauna, talopesula, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja. Osakkeenomistajien käyttöön varatut muut tilat:
sauna- ja pesulaosasto, väestönsuoja, urheiluvälinetila

MUITA TIETOJA

Kaavoitus
Asemakaava
Lisätietoa kaavoituksesta
Nokian kaupunki
Muut palvelut
Nokian hyvinvointikeskus n. 150 m.
Liikenneyhteydet
Rautatie- ja linja-autoasemalle n. 400 m sekä nopea kulku esim. Tampereelle.
Vapautuu
Sopimuksen mukaan

ASUMISKUSTANNUKSET

Hoitovastike
395,60 €/kk (4,30 €/m²)
Yhtiövastike yhteensä
590,38 €
Rahoitusvastike
192,28 €/kk (2,09 €/m²)
Muu vastike
2,50 €
Vesimaksu
25,00 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
Saunamaksu 2 €/h toistaiseksi maksuton, pesukonepaikka 5 € toistaiseksi maksuton.
Autotalli 40 €/kk, autopaikka sähköllä 7 €/kk, autopaikka 5 €/kk
Autopaikka
7,00 €/kk

HINTA

Myyntihinta
128 000,00 € (1 391,30 €/m²)
Velaton hinta
153 853,73 € (1 672,32 €/m²)
Velkaosuus
25 853,73 € (281,02 €/m²)
Souranderintie 18 - kuva 1 Souranderintie 18 - kuva 2 Souranderintie 18 - kuva 3 Souranderintie 18 - kuva 4 Souranderintie 18 - kuva 5 Souranderintie 18 - kuva 6 Souranderintie 18 - kuva 7 Souranderintie 18 - kuva 8 Souranderintie 18 - kuva 9 Souranderintie 18 - kuva 10 Souranderintie 18 - kuva 11 Souranderintie 18 - kuva 12 Souranderintie 18 - kuva 13 Souranderintie 18 - kuva 14 Souranderintie 18 - kuva 15 Souranderintie 18 - kuva 16 Souranderintie 18 - kuva 17 Souranderintie 18 - kuva 18 Souranderintie 18 - kuva 19 Souranderintie 18 - kuva 20 Souranderintie 18 - kuva 21 Souranderintie 18 - kuva 22 Souranderintie 18 - kuva 23 Souranderintie 18 - kuva 24 Souranderintie 18 - kuva 25 Souranderintie 18 - kuva 26 Souranderintie 18 - kuva 27 Souranderintie 18 - kuva 28 Souranderintie 18 - kuva 29 Souranderintie 18 - kuva 30 Souranderintie 18 - kuva 31 Souranderintie 18 - kuva 32 Souranderintie 18 - kuva 33