Paavo Cajanderin katu 3-5

Keinusaari, Hämeenlinna | Kerrostalo | 3h+h+k+kph

  • 179 000 €

    Velaton hinta

  • 74 m2

    Asuinpinta-ala

  • 1949

    Rakennusvuosi

Keinusaaren rauhallisella kulmalla odottaa tyylikkäästi remontoitu kolmen huoneen koti, jossa vanhan tiilitalon tunnelma yhdistyy nykyaikaiseen mukavuuteen.

Asunto on käynyt läpi kattavan remontin vuosina 2022–2023, jolloin uusittiin muun muassa keittiö, pinnat, katot, valaistus sekä asunnon sähköistys. Makuuhuoneita on kaksi, ja niiden lisäksi pohjaratkaisusta löytyy erillinen huone, joka taipuu vaikkapa työtilaksi tai vierashuoneeksi.

Vuonna 1949 valmistunut tiilitalo on omalla tontilla ja taloyhtiöstä on pidetty johdonmukaisesti huolta. Linjasaneeraus tehty 2013. Vuosien varrella on uusittu myös kattoja, julkisivujen maalauksia sekä parvekkeita. Talotekniikkaa on päivitetty säännöllisesti, esimerkiksi kaukolämmön alajakokeskus on uusittu ja sähköauton latausvalmiutta viedään eteenpäin.

Keinusaari on keskeinen ja rauhallinen kaupunginosa aivan Hämeenlinnan ytimen tuntumassa. Rautatieaseman läheisyys tekee työmatkoista ja kaupunkireissuista vaivattomia ja keskustan palvelut ovat kätevästi ulottuvilla. Alue yhdistää kaupunkiasumisen vehreään ja verkkaiseen tunnelmaan.

Tervetuloa tutustumaan tähän tyylikkäästi uudistettuun kotiin – varaa oma esittelyaikasi!
Ota yhteyttä ja varaa oma esittelyaikasi!
Terhi Westerberg
p. 044 242 2229
terhi@bo.fi

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

HUONEISTO

Osakkeet
471-544
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
3h+h+k+kph
Kerros
1
Kerroksia
3
Asuinpinta-ala
74,0 m²
Muut tilat
0,0 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Keittiön kuvaus, lisätiedot ja varustus
Kuivaava pesukone keittiössä, jääkaappi/pakastin, saarekeliesituuletin, astianpesukone, induktioliesi, pyrolyysiuuni, lautalattia, seinät maalattu.
Remontoitu 2022-2023.
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Remontoitu putkiremontin yhteydessä 2013, laatat, lattialämmitys, suihku, peili, kylpyhuonekaapisto, wc- istuin.
Sauna
Taloyhtiössä sauna
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lautalattia, seinät maali.
Lukumäärä: 2
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Lautalattia, seinä maali.
Muutostyöt huoneistossa
2022-2023 asunto kattavasti remontoitu. Asunnon kaikki sähköt uusittu, keittiöremontti, pinnat, katot, valaistusta.
Kunto
Hyvä

KIINTEISTÖ- JA YHTIÖTIEDOT

Yhtiön nimi
Asunto- osakeyhtiö Cajanderintie 3-5
Tontin omistus
Oma
Tontin koko
3 027,00 m²
Rakennusvuosi (aloitettu)
1949
Käyttöönottovuosi
1949
Rakennusmateriaali
Tiili
Kattotyyppi
Harjakatto
Kate
Tiilikate
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö, muu
Energiatodistus
Kyllä
Lisätietoja energiatodistuksesta
Voimassa 26.1.2033 saakka
Energialuokka
D2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
2025 Pihakoivujen. kunnon seuranta, tehty edellisen kerran 2024.
2025 Hybridi/ sähköauton latausasema sähkösuunnitelmat.
2024 Ikkunoiden korvausilmaventtiilien suodattimien vaihto.
2024 Palovaroittimien uusiminen,
2024 Kaukolämmön alajakokeskus.
2024 Yleisten tilojen lukitusten uusiminen/ päivittäminen.
2024 Parvekekunnostus (jatkuu)
2023 Tuuletusparvekkeiden kunnostus ja maalaus C ja D- rapuissa.
2022 Sähköautojen latausmahdollisuuksien selvittäminen/ Raportti/ Virkki.
2021 Käyttöveden kaukolämpöventtiilin ja toimilaitteen vaihto.
2020 Kylmävesiputkien uusiminen perusmuurista vesimittarille. Jätevesipumpun uusiminen.
2019 Talon 5 vesikourun tiivistys. Kulkusillan ja lumiesteen asennus taloon 5.
2018 Lämmityksen moottoriventtiilin uusiminen. Päävesimittarin vaihto kaukoluettavaksi.
2018 Talon 5 katon pinnan uusiminen.
2017 Räystäspäätyremontti ja maalaus.
2017 Talojen 3 ja 5 kattojen kunnostus.
2017 Uusien lumiesteiden asennus.
2016 Tuuletusparvekkeiden huoltomaalaus.
2013 Linjasaneerauksen valmistuminen ja vastaanotto.
2012 Linjasaneerauksen aloitus.
2007 Parvekeremontti.
2004 Liittyminen kaapelitelevisioverkkoon.
2003 Ilmanvaihtokanavien puhdistus.
2002 Kaukolämmön ajajakokeskuksen uusiminen. Julkisivujen maalaus.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Kunnossapitotrveselvitys:
2026
- Julkisivun kuntotarkastus.
- Pihavalaistuksen lisäys autopaikoille.
- Sähköliittymän kaapeloinnin uusiminen.

2027
- Jätejärjestelmien uusiminen

2028
- Ikkunoiden korvausilmaventtiilien suodattimien vaihto
- Ilmanvaihtokanavien nuohous

Taloyhtiö on tilannut sähköliittymän muutoksen Elenialta. Toteutus 09/2026 loppuun mennessä. Lisaksi parannetaan pihan valaistusta.
Pihapaikkoja
10
Autotallit
4
Sähköpistokepaikat
18
Isännöitsijäntodistuksen mukainen päivämäärä
31.08.2026
Lainat
136 396,88 €
Kiinnitykset
1 558 600,00 €
Isännöitsijä
Reim Hämeenlinna Oy
asiakaspalvelu.hameenlinna@reim.fi
Sibeliuksenkatu 4
13100 Hämeenlinna

Isännöitsijä
Ville Ojala
p. 0207441722
ville.ojala@reim.fi
Sibeliuksenkatu 4
13100 Hämeenlinna
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Taloyhtiössä muuta
Säilytysullakko, kerhohuone, mankeli, askarteluhuone, sauna, pesutupa, kuivaushuone.

MUITA TIETOJA

Kaavoitus
Asemakaava
Lisätietoa kaavoituksesta
Hämeenlinnan kaupunki
p. 036211
Vapautuu
Sopimuksen mukaan

ASUMISKUSTANNUKSET

Hoitovastike
333,00 €/kk (4,50 €/m²)
Yhtiövastike yhteensä
407,00 €
Erityisvastike
74,00 €/kk
Vesimaksu
20,00 €/hlö/kk
Muut maksut / lisätietoa maksuista
20 euroa/kk vesimaksuennakko/ hlö tasataan kerran vuodessa.
Autopaikka 21 euroa/kk
Autotallit jonotuksella.
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 03/2026 päätettiiin antaa hallitukselle valtuudet periä yhden (1) kuukauden ylimääräinen hoitovastike, taloudellisen tilanteen niin edellyttäessä. Valtuutus voimassa 30.06.2027 saakka.

Myyjällä on kaupan kohteeseen kohdistuva omistajamerkintä huoneistojärjestelmässä. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista.

Varainsiirtovero 1,5% velattomasta myyntihinnasta.
Autopaikka
16,00 €/kk
Sauna
10,00 e / kerta

HINTA

Myyntihinta
179 000,00 € (2 418,92 €/m²)
Velaton hinta
179 000,00 € (2 418,92 €/m²)