Jatta Toivola

Jatta Toivola

kiinteistönvälittäjä LKV, partner

2019, 2020, 2021, 2022, 2024, 2025

Olen saanut Bo Best -tunnustuksen. Tunnustus myönnetään vuosittain poikkeuksellisen upeaa myynnillistä työtä tehneille Bo:n huippuvälittäjille.

2022

Minut on palkittu Bo:n Porvoon toimiston Vuoden laatupalkinnolla 2022.

Yli kaksikymmentä vuotta kiinteistönvälittäjänä on tuonut eteen kaiken mahdollisen – eipä ihme, että Jatalta luonnistuu vaativampikin kiinteistökauppa tai arvokohteiden myynti. Itäinen rannikkoalue Sipoosta Porvooseen saaristoineen on tuttu kuin omat taskut, ja auton takakontissa matkustavat sulassa sovussa niin korkkarit, pelastusliivit kuin lintukiikaritkin. Jatan asiakkaat arvostavat erityisesti välittäjänsä asiantuntemusta, ystävällisyyttä sekä tietysti huipputuloksia, ja Jatalle korkea laatu sekä ehdoton luottamuksellisuus ovat aina työn kulmakiviä. Tämä on saanut monet asiakkaat palaamaan jopa useammassa sukupolvessa ja luottamaan asuntoasiansa Jatan hoidettavaksi. Bo:n rento, mutta asiakasta arvostava asenne on täydellinen pari Jatan omalle persoonalle.

Jatta viihtyy saaristomaisemissa myös vapaa-aikanaan, sillä oma mökki läntisellä saaristomerellä on jo pitkään ollut hänelle rakas rentoutumispaikka.

Varaa aika kalenteristani

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Pornaistentie 447

Pornaistentie 447

339 000,00 € 207 m²

Linnanpelto, Sipoo | Omakotitalo 1923 oh,k, 5 mh, kirjasto, aula, s, 2 x kph, 2 x erill.wc, vh, at

Puutarhakatu 10

Puutarhakatu 10

589 000,00 € 180 m²

Joonaanmäki, Porvoo | Omakotitalo 1928 oh, k, 5 mh, et, aula, kph, s, 2 x erill.wc, harrastehuone, kellari

Tarkkistentie 84

Tarkkistentie 84

379 000,00 € 195 m²

Tarkkinen, Porvoo | Omakotitalo 1947 6h,k,2 x wc, khh, kph, s, 2 x terassi

Vanha Hämeenlinnantie 3

Vanha Hämeenlinnantie 3

459 000,00 € 145 m²

Keskusta, Porvoo | Puutalo-Osake 1888 5h+k

Turkkurinkatu 14

Turkkurinkatu 14

318 000,00 € 174 m²

Velkala, Porvoo | Omakotitalo 1955 oh,k,rh,3 mh, et, kuisti, 2 x wc, s, kph, var., at

Huvituksentie 18 A

Huvituksentie 18 A

339 000,00 € 105 m²

Omenatarha, Porvoo | Paritalo 2021 oh, avok, rt, 3 mh, 2 x kph, s, aula, et, 2x varasto, tekn.tla

Valkovuokonkaari 22

Valkovuokonkaari 22

689 000,00 € 232,5 m²

Pihlajatien Alue, Porvoo | Omakotitalo 2013 oh/rt/avok, 4 mh, kirjasto,et, s, 2 x kph, 2 x erill wc, aula, 2 x vh, 2 x parv, terassi

Rinnenmäentie 25

Rinnenmäentie 25

169 000,00 € 80 m²

Laukkoski, Pornainen | Omakotitalo 1949 3-4 h, tupa kph

Trappaksentie 31

Trappaksentie 31

229 000,00 € 75 m²

Hamari, Porvoo | Omakotitalo 1890 3h,k,kph, erill. wc, et,kuisti

Taidetehtaanpolku 2

Taidetehtaanpolku 2

215 000,00 € 57,5 m²

Länsiranta, Porvoo | Kerrostalo 2015 2h, kt, kph, s, lasit.parv.

Kurkelantie 21

Kurkelantie 21

388 000,00 € 195 m²

Virvik, Porvoo | Omakotitalo 1947 oh,k, rh, 6 mh, kph, s, khh,2 c wc, aula

Boxintie 386

Boxintie 386

97 000,00 €

Gesterby, Sipoo | Omakotitalotontti

Taidetehtaanpolku 2

Taidetehtaanpolku 2

144 000,00 € 36 m²

Länsiranta, Porvoo | Kerrostalo 2015 1h,avok,alkovi, kt,s,parv.

Lehtikujantie 2

Lehtikujantie 2

198 000,00 € 85 m²

Peippola, Porvoo | Rivitalo 1975 3h,k,kph,s,vh

Lundinkatu 10

Lundinkatu 10

149 000,00 € 56,9 m²

Keskusta, Porvoo | Kerrostalo 1966 2h,kk, kph

Myrskyläntie 345

Myrskyläntie 345

738 000,00 € 280 m²

Särkijärvi, Askola | Omakotitalo 1895 sali, k, 7 mh ,eteishalli, s-os, kph, kuisti ja lasikuisti

Vaahterakalliontie 12

Vaahterakalliontie 12

55 000,00 €

Hermanninsaari, Porvoo | Omakotitalotontti

Sibeliuksenbulevardi 25 as. 1

Sibeliuksenbulevardi 25 as. 1

345 000,00 € 126 m²

Keskusta, Porvoo | Paritalo 1933 oh, k, 4h + kellari

Vaahterakalliontie 12

Vaahterakalliontie 12

698 000,00 € 170,5 m²

Hermanninsaari, Porvoo | Omakotitalo 2020 oh, avok, 5 mh, s-os, khh, kph, aula, erill.wc, ullakkokomero, terassi, kattoterassi

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Kevätlaakso Myyty

Kevätlaakso

Porvoo | Omakotitalo 81 m2

Keskusta Myyty

Keskusta

Porvoo | Kerrostalo 46 m2

Puustellinmetsä Myyty

Puustellinmetsä

Tuusula | Omakotitalo 121 m2

Vanhamoisio Myyty

Vanhamoisio

Porvoo | Omakotitalo 135 m2

Keskusta Myyty

Keskusta

Porvoo | Kerrostalo 52 m2

Seitlahti Myyty

Seitlahti

Porvoo | Omakotitalo 168 m2

Vuosaari Myyty

Vuosaari

Helsinki | Kerrostalo 51 m2

Pappilanmäki Myyty

Pappilanmäki

Porvoo | Omakotitalo 38 m2

Vanha Porvoo Myyty

Vanha Porvoo

Porvoo | Kerrostalo 103 m2

Pappilanmäki Myyty

Pappilanmäki

Porvoo | Omakotitalo 64 m2

Vanha Porvoo Myyty

Vanha Porvoo

Porvoo | Omakotitalo 220 m2

Huhtinen Myyty

Huhtinen

Porvoo | Omakotitalo 168 m2

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.