Etusivu / Ajankohtaista / Asuntokauppa ennakoituakin vahvemmassa kasvussa marraskuussa Asuntokauppa ennakoituakin vahvemmassa kasvussa marraskuussa Bo LKV, yksi kasvukeskusten suurimmista kiinteistönvälitysketjuista, kirjaa marraskuussa yli 30 prosentin euromääräisen kasvun vuoden 2022 marraskuuhun verrattuna. Marraskuussa 2022 yhtiö myi 252 erityyppistä asuntoa, kun nyt päättyvänä kuukautena kauppoja on alustavasti 369 kappaletta. Asuntokaupan murrostilanteessa on myös mielekästä verrata kehitystä edelliseen kuukauteen. Lokakuussa 2023 kauppoja tehtiin kappalemääräisesti 301 kappaletta, ja euromääräinen kasvu loka-marraskuussa on yli 11 %:a. ”Ennakoidusti marraskuu muodostui ainakin toistaiseksi asuntokaupan käännepisteeksi, jossa ylitimme ensimmäistä kertaa koko vuonna edellisen vuoden vastaavan kuukauden. Kyseessä on varmasti monien tekijöiden summa, jossa toki ensiasunnon ostajien tarve päästä kaupoille ennen vuoden loppua on yksi keskeisimmistä,” kommentoi Bo LKV:n toimitusjohtaja Tuomo Räsänen. ”Ensiasunnon ostajien vaikutus on positiivinen myös välillisesti, koska asuntomarkkinalle ilman omaa vanhaa asuntoa saapuvat ensiasunnon ostajat auttavat osaltaan myös purkamaan tälle vuodelle ominaisia ketjuuntuneita kauppoja. Ottaen huomioon ensiasunnon ostajien tiukka aikataulu, on todennäköistä, että asuntokaupan hyvä veto jatkuu ainakin aivan vuoden loppuun saakka. Lähiajan talousuutiset ja korkonäkemykset antavat varmasti jatkosuuntaa markkinalle,” Räsänen jatkaa. Bo LKV on vuonna 2023 kasvattanut suhteellista markkinaosuuttaan kevään ja kesän mittaan tasaisesti ja ylitti alkusyksyllä ensimmäistä kertaa kuukausitasolla omilla toiminta-alueillaan 12 prosentin rajan markkinaosuudessa. * Lisätietoja: toimitusjohtaja Tuomo Räsänen, Bo LKV, p. 040 718 2840 * markkinaosuus laskettu kuukausittain vertailemalla Bo:n toimintapaikkakuntien kappalemääräisiä myyntilukuja KVKL:n Hintaseurantapalvelusta ja vertaamalla niitä Bo:n omiin kappalemääriin.