Etusivu / Ajankohtaista / Heinäkuu oli Bo:ssa erinomainen asuntokauppakuukausi

Heinäkuu oli Bo:ssa erinomainen asuntokauppakuukausi

Pääkaupunkiseudun asuntokauppa oli edellisten kuukausien tapaan vilkasta, mutta myös yhtiön toimistot Tampereella ja Turussa tekivät vahvan heinäkuun. Pienemmistä paikkakunnista esim. Jyväskylä teki oman myyntiennätyksensä jo kesäkuussa ja Kuopio teki myyntiennätyksensä nyt heinäkuussa.

Medioissa laajasti siteerattu loma-asuntokaupan nousu näkyi myös Bo:ssa, jossa tehtiin yhteensä 125 prosenttia enemmän loma-asuntokauppoja kesä-heinäkuussa kuin viime vuonna. Voimakkain kysyntä kohdistuu kasvukeskusten lähialueille, maksimissaan noin 1-2 h automatkan etäisyydelle.

PÄÄKAUPUNKISEUDULLA KÄYTETTYJEN ASUNTOJEN HINNASSA PIENTÄ NOUSUA, MUISSA KASVUKESKUKSISSA VAKAATA

Koronakevät ei ainakaan toistaiseksi ole lisännyt alueellista tasa-arvoa asuntojen hinnanmuodostuksessa Suomessa. Myöskään hintatasoissa ei sen paremmin keväällä kuin nyt kesälläkään ole nähty dramaattisia muutoksia. Heinäkuussa pääkaupunkiseudun käytettyjen asuntojen hinnat nousivat prosentin ja pysyivät vakaina muissa Bo:n toiminta-alueen kasvukeskuksissa.

Bo:n keskimääräinen myyntiaika on pysynyt vakaana ja oli heinäkuussa keskimäärin 71 vuorokautta.

SYKSYYN POSITIIVINEN NÄKYMÄ – UUSIEN TOIMEKSIANTOJEN MÄÄRÄ LÄHTENYT HEINÄKUUSSA KASVUUN

Vahvasti kesä-heinäkuussa käynyt asuntokauppa näyttäisi joiltakin osin olevan luonteva rekyyli koronakriisin aiheuttamaan kaupan hiljentymiseen loppukeväällä, erityisesti huhtikuussa. Syksyn osalta luottamusta vilkkaan kaupankäynnin jatkumiseen antaa se, että perinteisesti hiljaisessa heinäkuussa myyntitoimeksiantoja tehtiin tänä vuonna Bo:ssa enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

Finanssivalvonta nosti asuntolainojen lainakaton kesäkuun lopussa takaisin 90 prosenttiin (95 prosenttia ensiasunnon ostajille) asuntokaupan tukemiseksi. Pankit ovatkin raportoineet kesällä asuntolainahakemusten ja uusien asuntolainojen määrän kasvusta. Kun tähän lisätään heinäkuussa julkaistu kuluttajaluottamusindeksin positiivinen kehitys oman talouden osalta, on monta syytä uskoa että asuntokauppa tulee kehittymään positiivisesti syksyllä, ellei mahdollinen uusi korona-aalto aiheuta markkinamuutoksia.

KATTAVA JA VALTAKUNNALLISEEN VERTAILUDATAAN PERUSTUVA ANALYYSIPAKETTI BO BEAT ILMESTYY 13.8.

Julkaisemme vuoden 2020 toisen kattavan Bo Beat markkinaraportin heti heinäkuun valtakunnallisen asuntokauppadatan valmistuessa ja mahdollistaessa kattavamman markkina-analyysin niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin kesän ja syksyn asuntokaupan tilanteesta. Julkaisupäivä on arviolta 13.8.2020.

Lisätietoja: Tuomo Räsänen, puh. 040 718 2840, tuomo@bo.fi

Kaikissa kymmenessä yli 100 000 asukkaan suomalaisessa kasvukeskuksessa kiinteistönvälitystä harjoittava Bo LKV julkaisee kattavan 3 kertaa vuodessa julkaistavan toimialaraportin ohessa nopean kuukausittaisen markkinapulssin. Pikapulssi perustuu Bo LKV:n omaan dataan. Viime vuonna miltei 3700 asuntokauppaa kasvukeskuksissa tehnyt Bo on arvionsa mukaan kaikissa kasvukeskuksissa kolmen suurimman toimijan joukossa, joten informaatio on minimissään suuntaa antava markkinatilanteesta kasvukeskuksissa.