Etusivu / Ajankohtaista / Bo LKV kasvussa – Saara Murtovaara uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2025 lukien

Bo LKV kasvussa – Saara Murtovaara uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2025 lukien

Suomen johtaviin kiinteistönvälitysketjuihin kuuluva Bo LKV saavutti hiljattain päättyneellä tilikaudella 2024 noin 4,7 prosentin kasvun edelliseen vuoteen nähden ylittäen kotimaisen asuntokaupan yhden prosentin kasvun selvästi. Yhtiö arvioi kasvun nopeutuvan edelleen nyt alkaneella tilikaudella, mistä ensimmäisiä merkkejä nähtiin tammikuussa, jonka kasvuksi muodostui 24 prosenttia edelliseen tammikuuhun nähden.

Tällä hetkellä yli 200 kiinteistöalan ammattilaista Suomessa ja Espanjassa työllistävän Bon emoyhtiö Bo Family Group Oy on nimittänyt alkaneelle tilikaudelle toimitusjohtajakseen Saara Murtovaaran 1.3.2025 lukien. Yli 25 vuoden kokemuksen kiinteistönvälityksen johtotehtävistä omaava Murtovaara on toiminut vuodesta 2018 lukien johtoryhmän jäsenenä sekä operatiivisena johtajana Bossa. Koulutukseltaan Murtovaara on arkkitehti.

”Lähden ilolla ja innostuneesti luotsaamaan Bota hetkellä, jolloin asuntomarkkinassa on käsillä selkeitä merkkejä positiivisesta käänteestä. Bossa inspiroi erityisesti luovuus, uudistushenkisyys ja laatuun keskittyvä toimintakulttuuri, joiden ansiosta Bon tiimiin on onnistuttu saamaan alan huippuosaajia ja tuloksentekijöitä. Suunnitelmissa on jatkaa vahvalla kasvu-uralla ja panostaa uusiin teknologisiin mahdollisuuksiin liiketoiminnassamme. Bo on aina ollut edelläkävijä, ja sitä roolia vahvistamme myös lähitulevaisuuden strategiassamme”, Murtovaara kommentoi.

Bon toimitusjohtajana vuodesta 2019 toiminut Tuomo Räsänen on ilmoittanut jo aiemmin siirtyvänsä uusiin, välitysliiketoiminnan ulkopuolisiin tehtäviin konsernin ulkopuolelle.

”Tuomo on ollut merkittävässä roolissa Bon kasvattamisessa yhdeksi alan johtavista toimijoista kotimaassa ja kansainvälistymisemme käynnistämisessä Espanjassa. Kiitämmekin häntä lämpimästi kuluneista vuosista. Olemme erittäin iloisia myös siitä, että Bon seuraavaa kasvuvaihetta johtaa yrityksen hyvin tunteva ja tulevan kehitysvaiheen edellyttämä innovatiivinen ja osaava uusi toimitusjohtaja ”, sanoo Bon perustaja ja hallituksen jäsen Tuomas Mäkelä.

Lisätietoja:

Saara Murtovaara, p. 040 764 4317

Tuomas Mäkelä, p. 040 553 6445