Etusivu / Ajankohtaista / Unelmista totta -joululahjoitus mahdollistaa nuorten harrastamisen Unelmista totta -joululahjoitus mahdollistaa nuorten harrastamisen SOS-Lapsikylän Unelmista totta -hankkeen tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten vapaa-ajan eriarvoistumista ja syrjäytymistä mahdollistamalla jokaiselle kouluikäiselle (7–17-vuotiaalle) yksi mieluinen harrastus. Hanke edistää lasten tasavertaisia osallistumismahdollisuuksia ja oikeutta turvalliseen lapsuuteen ja nuoruuteen. Tänä vuonna Bo lahjoitti joululahjarahat Unelmista totta -kampanjaan. Joulukuussa myös kaikilla Bo:n työntekijöillä oli mahdollisuus osallistua keräykseen lahjoittamalla. Yhteensä Bo:n joulukeräys vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan tuotti yli 6 000 €. Summalla ainakin 12 nuorta pystyy harrastamaan omaa lajiaan taas ensi vuoden ja sitä kautta samaan itselleen elämän eväitä. ”Varsinkin tänä vuonna, kun niin monenlainen tekeminen ja kanssakäyminen on ollut hankalaa, tuntui hyvältä ohjata Bo:n joululahjarahat tähän tärkeään tarkoitukseen”, toteaa markkinointijohtaja Hannele Berglund.