Käpylä on Vanhankaupungin peruspiiriin kuuluva kaupunginosa, jossa asuu noin 8 000 helsinkiläistä. Käpylä sijaitsee Helsingin ytimestä noin viisi kilometriä pohjoiseen. Kaupunginosan historia juontaa 1900-luvun alkuun, jolloin Käpylää alettiin rakentaa asuinalueeksi. Ensimmäiset talot rakennettiin 1920-luvulla Pohjolankadun molemmille puolille, jotka tänäkin päivänä tunnetaan Puu-Käpylän alueena, joka on suosittu ja pidetty ympäristö. Saman aikakauden ajalta rakennettuja omakotitaloja löytyy Käpylästä myös, ja 1930-luvulla alkoi alueen kerrostalorakentaminen. Tutuimpia kerrostaloalueita Käpylässä ovat Olympiakylä sekä Kisakylä. Käpylästä pääsee liikkumaan hyvin julkisilla, kuten raitiovaunulla, Tuusulanväylän bussilinjoilla sekä Käpylän rautatieasemalla pysähtyvillä lähijunilla. Käpylän asukkaat kehuvat kaupunginosaa viihtyisäksi ja rauhalliseksi kyläksi keskellä kaupunkia.
Käpylän lähialueisiin kuuluu Kumpula, Pasila, Metsälä, Patola, Veräjämäki sekä Koskela.
Asuinpinta-ala Varsinaiset asuinhuoneet ja muut asumiseen tarvittavat tilat (esim. kylpyhuoneet, kodinhoitohuoneet, eteistilat jne). Varastotilat, autotallit, tekniset tilat tai muut vastaavat tilat eivät kuulu asuinpinta-alaan.
Kokonaispinta-ala Kaikki asunnon tilat mukaan lukien varsinaiset asuinhuoneet ja asumiseen tarvittavat tilat (esim. kylpyhuoneet, kodinhoitohuoneet, eteistilat jne), sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa myös muut asuntoon liittyvät tilat kuten varastotilat, autotalli/autokatos ja tekniset tilat.