Etusivu / Blogi / Kodit / Maalaistalon uusi ilme
Bo Living
Kodit

Maalaistalon uusi ilme

Jyväskylän maaseudulla sijaitsee ainutlaatuinen maalaistalo, jonka seinät ovat täynnä elettyä elämää ja salattuja kertomuksia. Talossa asunut pariskunta toteutti siihen muodonmuutoksen, joka on vertaansa vailla.

Hankavierun talossa oli kaikki: korkeat huoneet ja upeat tulisijat. Ajan patinoimat ovet. Vanhan talon aito tunnelma. Pihassa kanoja ja kukko. Luumu- ja omenapuut sekä marjapensaat. Naapureita sopivasti ympärillä, mutta ei näköetäisyydellä. Ihanan elämän puitteet maalaisidyllissä.

Kun Katja ja Tuure Reiman alkoivat etsimään uutta kotia, lähtökohta oli löytää vanha talo Jyväskylän maaseudulta. Korpilahdella, noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta, sijaitsi Hankavieru.

Talo oli rakennettu vuonna 1914. Se oli alun perin ollut suuri tila, johon kuului laajat maa-alueet ja torppareita. Pihapiirissä oli ennen edellisiä asukkaita ollut kaikki tarvittavat rakennukset navetasta alkaen. 

”Löytämämme vanha pihapiiri oli jo itsessään vaikuttava”, Katja kuvailee. Pariskunta kävi katsomassa paljon vanhoja taloja, mutta Hankavieru erottui muista, koska se oli remontoitu laadukkaasti jo 1980-luvulla.

”Pohjaratkaisu oli alun perin hyvä ja meille sopiva. Talossa viehätti myös se, että vaikka huoneet ovat isokokoisia, niin ne ovat samalla myös sopusuhtaisia.”

Talon historiaan liittyy mielenkiintoinen tarina: Viron presidentin Konstantin Pätsin poika Leo Päts työskenteli Hankavierun tilalla velvoitetyöllistettynä pakolaisena 1940-luvulla.

Vaikka taloa oli kunnostettu vuosien mittaan, oli se Katjan ja Tuuren muuttaessa mittavamman remontin tarpeessa. Kaikki seinät tupaa lukuun ottamatta uudistettiin. Sähkölämmitys vaihdettiin taloudellisempaan maalämpöön. Vanhat lautalattiat käsiteltiin.

Päälähtökohta oli vanhan kunnioittaminen ja säilyttäminen. Kun jotain uutta tuotiin taloon, niin se tehtiin talon ikään sopivalla tavalla.

Osa huonekaluista oli jo valmiina ennen muuttoa, koska Katja on intohimoinen kävijä huutokaupoissa, antiikkimarkkinoilla ja kirpputoreilla. Ne löysivät paikkansa hyvin Hankavierulta, mutta talolle tehtiin myös paljon hankintoja.

Katja työskentelee parturi-kampaajan lisäksi sisustussuunnittelijana. Sisustustyylissään hän luottaa vanhojen kalusteiden ja designhelmien yhdistelemiseen, mikä näkyy hänen kädenjäljessään myös Hankavierussa. ”Vaikka on vanha talo, niin ei välttämättä pidä olla vain tietyn aikakauden juttuja,” hän sanoo.

Eteisaulassa tulisija kohtaa puisen kaapin, joka on arvokkaana omalla paikallaan. ”Talon suuret puiset kaapit ovat suosikkilöytöjä pelkästään jo kokonsa puolesta,” Katja kertoo. ”Niihin liittyy ilo siitä, että löytää juuri sopivan kalusteen tilaan.”

Yleisilmettä hallitsevat seinien valkoinen puupanelointi ja valkoiseksi maalattu lautalattia. Ne jatkuvat myös keittiön puolelle ja luovat selkeän tunnelman.

Keittiön kalusteiksi valittiin Kvänumin tuotteet, mutta samalla haluttiin välttyä valmiskeittiön vaikutelmalta. Persoonallista ja ajattoman tyylikästä ilmettä tuotiin lisäämällä lasivitriini ja komero, joita Katjan isä oli mukana rakentamassa.

Keskipisteenä on vanha puinen lipasto, joka on saanut seurakseen Woodnotesin sulavalinjaiset Siro-baarijakkarat. Keittiön ainutlaatuista tunnelmaa korostaa perinteinen puuhella, joka olikin kovassa käytössä talossa asuttaessa.

Remontissa keittiön ja tuvan välinen seinä purettiin ja tilat yhdistyivät nykyaikaisella tavalla. Tupaan tuli samalla keittiön paneeliseinää, mikä raikasti sen ilmettä. Myös leivinuuni koki muodonmuutoksen: luonnonkivipintainen jyhkeä uuni rapattiin valkoiseksi.

Eniten talossa Katjan ja Tuuren aikana oleiltiin keittiössä, tuvassa ja ruokasalissa. Juhlapyhät nousivat eri tavalla arjen yläpuolelle. Jos jouluna teki mieli perinteisempää tarjottavaa ja kattausta, niin se tehtiin tuvan puolella.

”Keittiö ja tupa olivat koko kodin sydän,” Katja kuvailee. ”Tykkään ruoanlaitosta ja kestitsemisestä, niin keittiö ja ruokasali kuuluvat siihen pakettiin.”

Ruokasalissa silmän lumoaa William Morrisin vihreä Pimpernel-tapetti. Se sointuu upeasti tilaan: on puun eri sävyjä, valkoisen kiiltoa, mustat wieniläistuolit.

Vaikka Katja on sisustuksessa aina luottanut vaaleisiin sävyihin, vihreä väri istui Hankavieruun hyvin.

”Jotenkin ajattelee, että tuon ikäiseen taloon värit sopivat”, Katja toteaa. ”Murretut vihreän sävyt ovat talon rakentamisaikakauden perinnesävyjä.”

Pääkerroksen huoneiden värimaailma on yhtenäinen. Olohuoneessa vihreänä hehkuva tapetti on kuin luotu yhteen vanhan kaakeloidun takan kanssa, jonka sammaleen väristä pintaa täydentävät saman sävyiset samettiverhot. 

Harkiten valitut kalusteet ja kodintekstiilit tuovat valoisuutta kokonaisuuteen. Adean peribrittiläistä sohvaa modernilla tavalla mukailevat nojatuolit sulautuvat tilaan ryhdikkäästi.

Täydellisen muodonmuutoksen läpikäynyt Hankavieru oli Katjalle ja Tuurelle oivallinen koti. Talon kunnostamisen ohella oli aikaa myös ihanalle asumiselle maalla. Kun myynnin aika koitti, he kääntyivät Bo Jyväskylän Ismo Niemisen ja Katja Pyörälän puoleen. ”Aivan ihana paikka,” Katja tiivistää. ”On ollut kaikkinensa tosi toimiva.”

Artikkeli on julkaistu Bo Living -lehdessä 2/2024.

Teksti Joonas Saari, stailaus Maikki Hevari, kuvat Visa Tulisalo.