Etusivu / Blogi / Haastattelut / Remppa vai muutto Suomi – mitä on luvassa, Marko Paananen?
Bo Living
Haastattelut

Remppa vai muutto Suomi – mitä on luvassa, Marko Paananen?

Odotettu Remppa vai muutto Suomi alkaa Nelosella 26.8., ja Bo on yksi ohjelman yhteistyökumppaneista. Haastattelimme ohjelman toista päätähteä, televisioon paluun tekevää sisustusarkkitehti Marko Paanasta. Virittäydy tunnelmaan lukemalla, millainen kokemus ohjelman tekeminen on Markolle ollut ja mitä kaikkea syksyllä on luvassa.

Remppa vai muutto (Love It or List It) on saavuttanut maailmalla valtavan suosion, ja nyt sarja saa vihdoin myös suomalaisen version. Ohjelman jokaisessa jaksossa yksi perhe pääsee toteuttamaan kotiunelmiaan. Samalla, kun nykyinen koti remontoidaan vastaamaan muuttuneita tarpeita, esitellään perheille myös kolme houkuttelevaa ehdotusta uudeksi kodiksi.

Remonteista vastaa sisustusarkkitehti Marko Paananen, joka on monille tuttu mm. Nelosen Inno-ohjelmasta. Uuden sarjan tekeminen on kokeneellekin esiintyjälle jännittävää. ”Alkuun totta kai mietitytti, kuinka hyvin tunnetun ohjelman formaatti taipuu suomalaisille samaistuttavaksi versioksi, mutta kuvausten perusteella koen, että olemme onnistuneet siinä todella hyvin”, Marko kertoo. Hän odottaa itsekin pääsevänsä näkemään työn lopputuloksen.

Muuton puolesta puhujana nähdään Bo LKV:n kiinteistönvälittäjä Anne Ramsay, joka kisaa Markon kanssa leikkimielisesti siitä, onko perheelle täydellinen ratkaisu remppa vai muutto. ”Yhteistyö Annen kanssa on iso osa ohjelmaa ja minusta on ollut supermukavaa tehdä töitä hänen kanssaan. Olemme molemmat oman osa-alueemme asiantuntijoita, mikä tuo sarjaan erilaisen asetelman”, Marko kuvailee.

Suomalaiset kaipaavat lisää tilaa

Sisustusarkkitehdin työssä Marko näkee paljon erilaisia koteja. Nykypäivän kodeissa yksi tyypillisimmistä ongelmista on pistorasioiden sijoittelu tai niiden puute. ”Nykyisin elämme maailmassa, jossa kannettavien laitteiden ja sitä kautta pistorasioiden määrä kasvaa, joten remontin yhteydessä on aina hyvä miettiä, miten niitä saisi lisättyä tyylikkäästi. Yksi hyvä tapa on sijoittaa pistorasioita esimerkiksi kaappien sisään”, Marko vinkkaa.

Tilan puute on myös yleinen ongelma. ”Monesti etenkin makuuhuoneet ovat liian pieniä, eivätkä ne jousta mihinkään suuntaan. Samaa näkee eteisen, kylpyhuoneen ja säilytystilojen kohdalla. Näihin usein toivotaan ratkaisuja remontoinnilla”, Marko kuvailee. Hänen mielestään suomalaiset voisivat vaatia vielä enemmänkin tilaa ja mukavuutta koteihinsa. ”Toivon, että Remppa vai muutto Suomi antaisi katsojille ajateltavaa sekä vihjeitä siitä, miten tiloja käsitellään, ja miten niiden ongelmia ratkotaan.”

Remppa vai muutto Suomi alkaa Nelosella torstaina 26.8. Esittelemme ohjelmassa 30 upeaa myymäämme kotia. Lue lisää ohjelmasta ja tutustu siihen, miten me Bo:lla voimme toteuttaa sinunkin asumisen unelmasi.

Tutustu palveluumme